J.O.K. Riippumaton vapaa-ajattelija

Verbaalinen tietokilpailu XXIV / 2018

  • Verbaalinen tietokilpailu XXIV / 2018

Vuorossa vuoden kahdeskymmenesneljäs verbaalinen tietokilpailu.

Edellisten kisojen mukaisesti  on tarkoitus luoda alla olevista sana-aihioista suomen kielessä käytettyjä tai suomen kieleen soveltuvia sanoja lisäämällä aihioihin kirjaimia sekä alkuun että loppuun yhteensä + -merkein ilmoitettu määrä siten, että näin syntynyt sana vastaa kyseiselle aihiolle annettua vihjettä.

Sanat ovat substantiiveja (appellatiiveja tai propreja) tai attribuuteiksi kelpaavia sanoja (esim. adjektiiveja) ja ne ovat perusmuodossaan, ei siis MONIKKOJA tai sijamuodoin taivutettuja. Joukossa voi olla tavuviivankin tarvitsemia sanoja, jolloin tavuviivaa ei lasketa mukaan lisättävään kirjainmäärään. Sanoissa voi olla myös proprien kohdalla ulkomaisia nimiä tai muita vakiintuneita suomalaistenkin puhekielessään käyttämiä sanoja.

HUOM: alkuperäistä käytäntöä on muutettu siten, että kaikki sanat kilpailun julkistamisessa niin sana-aihioissa kuin vihjeissäkin kirjoitetaan pienillä kirjaimilla, joten suuria kirjaimia ei ole enää vihjaamassa propreista!!!

Ennakkotarkastus on päällä kilpailun kestäessä aina sunnuntaihin klo. 14:00 asti, jonka jälkeen ei enää uusia vastauksia hyväksytä ja jolloin kaikkien antamat vastaukset vapautetaan. Kilpailun aikana on mahdollista myös kirjoittaa sellaisia kommentteja, jotka eivät sisällä vastausehdotuksia tai vihjeitä. Sellaiset kommentit vapautetaan heti, kun tuomari on sattunut ne tarkastamaan. Kaikenlainen kommentonti on suotavaa kilpailun vireen ylläpitämiseksi. On suositeltavaa, että kilpailijat kopioivat ehdottamansa sanalistat itselleen muistiin myöhempää muokkausta tai korjaamista varten, koska niitä ei näy muuten kilpailun kestäessä.

Oikeista tuomarin tarkoittamista ehdotuksista annetaan yksi piste kustakin ja sellaisista ehdotuksista, jotka ovat kirjainmäärältään sopivia sekä riittävän selkeästi annettuun vihjeeseen liitettävissä, annetaan puoli pistettä.

Kun kaikki vastaukset kilpailun loputtua on julkistettu, kohta sen jälkeen julkaistaan oikea sanalista sekä kunkin kilpailijan saamat pisteet. Jokaisen kilpailijan tulee laatia viimeiseksi ehdotuksekseen kokonainen (täydelliseksi tarkoitettu) koostelista, jotta eri aikoihin pukattuja yksittäisiä ehdotuksia tai korjauksia ei tarvitse kaivella tulleiden kommenttien joukosta. Jokaiseen tehtävään saa antaa maksimissaan kolme ehdotusta, mutta ne on kaikki oltava viimeisessä koosteessa näkyvissä

Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

1)  a   +2   antaa varmuutta
2)  pol   +3  mustaa suoltava
3)  ok   +3   useista
4)  arki   +3  hallitsematonta
5)  ut   +3   uloin
6)  eräs   +3  vedessä tai ilmassa
7)  kipuhalli   +4   joillekin nautintoa tuottava
8)  iska   +4  menetetty
9)  suko   +4 myös sukulaisen virtsausohjelauseen alkuosa takaapäin
10) oho   +5   paha kuningas
11) uulas   +5   hipihiljaa
12) avu   +5  edellyttää avuja
13) uloin   +6   matalalla
14) ura   +6   verellinen
15) lik   +6   painettu sarja kuin lieksalainen hyvitys
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (124 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Alkuja:

1) a CAD, TAE +2 antaa varmuutta
2) pol +3 mustaa suoltava
3) ok TOKKA +3 useista
4) arki ANARKIA +3 hallitsematonta
5) ut TUTKA, PLUTO +3 uloin
6) eräs PERÄSIN +3 vedessä tai ilmassa
7) kipuhalli VASKIPUHALLIN +4 joillekin nautintoa tuottava
8) iska SEISKARI +4 menetetty
9) suko +4 myös sukulaisen virtsausohjelauseen alkuosa takaapäin
10) oho ALKOHOLI +5 paha kuningas
11) uulas TUULASTAJA +5 hipihiljaa
12) avu SAAVUTUS +5 edellyttää avuja
13) uloin +6 matalalla
14) ura +6 verellinen
15) lik +6 painettu sarja kuin lieksalainen hyvitys

jatkuu aikanaan..

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seijalta listaa alkajaisiksi.

Muuten Seija: Pukkasin vahingossa toisen kommenttisi näkyville, kunnes huomasin, että siinä olikin sana annettu. Kun poistin sen, sitä ei enää tullut hyväksyttyjen joukkkoon. Voitko laittaa sen uudelleen, jos tahdot?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Laitan koonnin, kunhan keksin loppuja.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seijalta tällä välin jo uusi heureka!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Joudun poistumaan pariksi tunniksi. Lähettäkää vain postauksia sillä aikaa!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

1)  a   +2   antaa varmuutta TAE, MAA, CAD
2)  pol   +3  mustaa suoltava TAPOLA
3)  ok   +3   useista HIOKE, JAOKE, TOKKA
4)  arki   +3  hallitsematonta ANARKIA, KLARKIA
5)  ut   +3   uloin ROUTA, NUTTU, PLUTO
6)  eräs   +3  vedessä tai ilmassa PERÄSIN
7)  kipuhalli   +4   joillekin nautintoa tuottava VASKIPUHALLIN
8)  iska   +4  menetetty KUISKAUS; RUISKAUS; SEISKARI
9)  suko   +4 myös sukulaisen virtsausohjelauseen alkuosa takaapäin PESUKONE
10) oho   +5   paha kuningas ALKOHOLI
11) uulas   +5   hipihiljaa TUULASTAJA, TUULASTULI
12) avu   +5  edellyttää avuja VAJAVUUS, SAAVUTUS, BRAVUURI
13) uloin   +6   matalalla ALAKULOINEN
14) ura   +6   verellinen TEURASTUS, TASKURAPU
15) lik   +6   painettu sarja kuin lieksalainen hyvitys SETELIKKÖ

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Yhtä puuttuu sano piru kun kusiaisia luki, mikä hitsi on lieksalainen hyvitys.

1) a CAD, TAE +2 antaa varmuutta
2) pol TAPOLA, KUPOLI +3 mustaa suoltava
3) ok TOKKA +3 useista
4) arki ANARKIA +3 hallitsematonta
5) ut TUTKA, PLUTO +3 uloin
6) eräs PERÄSIN +3 vedessä tai ilmassa
7) kipuhalli VASKIPUHALLIN +4 joillekin nautintoa tuottava
8) iska SEISKARI +4 menetetty
9) suko PESUKONE +4 myös sukulaisen virtsausohjelauseen alkuosa takaapäin
10) oho ALKOHOLI +5 paha kuningas
11) uulas TUULASTAJA +5 hipihiljaa
12) avu SAAVUTUS, BRAVUURI +5 edellyttää avuja
13) uloin ALAKULOINEN +6 matalalla
14) ura TEURASTUS +6 verellinen
15) lik +6 painettu sarja kuin lieksalainen hyvitys

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Hyviä listoja tullut sekä Arilta että Seijalta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Tää vkonloppu menee enempi isänpäiväpuuhissa mutta pannaanpa nyt ensin mieleen tulevat.

1) tae
2)  kupoli
3)  wokki, kokko
4)  anarkia
5)  Pluto
6) 
7)  vaskipuhallin
8)  loiskaus, roiskasu
9)  sisukone
10)
11) tuulastaja
12) saavutus
13)
14)
15)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jannelta ensimmäinen lista aloitukseksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tulipa vaihteeksi US:n "paras henkilö" tervehtimään, kun ensimmäisen kerran yritin tuota ilmoitusta lähettää.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Arilta ja Seijalta hyviä listoja, Jannelta ensimmäinen lista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, kun Ari oli pukannut laakista täydellisen koosteen ja Seija oli hionut jo muutamalla pukkauksella itselleen vastaavan. Sinulla oli vielä avoimia kohtia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #16

Ajattelin vielä täydentää yhtä kohtaa, mutta jos on jo täydellinen ei kai sitten tarvitse?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #17

Täydellinen kooste tarkoittaa vain sitä, että jokaiseen on annettu vastaus.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #18
Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #18

Täydellinen-sana on Suomessa kärsinyt markkinamiesten käsissä. Kattava olisi usein parempi sana, joskus täysin varusteltu tai kattavasti varusteltu.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #30

Sovitaan, että täydelliseksi tarkoitettu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #17

1)  a   +2   antaa varmuutta TAE, MAA, CAD
2)  pol   +3  mustaa suoltava TAPOLA
3)  ok   +3   useista HIOKE, JAOKE, TOKKA
4)  arki   +3  hallitsematonta ANARKIA, KLARKIA
5)  ut   +3   uloin ROUTA, NUTTU, PLUTO
6)  eräs   +3  vedessä tai ilmassa PERÄSIN
7)  kipuhalli   +4   joillekin nautintoa tuottava VASKIPUHALLIN
8)  iska   +4  menetetty KUISKAUS; RUISKAUS; SEISKARI
9)  suko   +4 myös sukulaisen virtsausohjelauseen alkuosa takaapäin PESUKONE
10) oho   +5   paha kuningas ALKOHOLI
11) uulas   +5   hipihiljaa TUULASTAJA, TUULASTULI
12) avu   +5  edellyttää avuja VAJAVUUS, SAAVUTUS, BRAVUURI
13) uloin   +6   matalalla ALAKULOINEN
14) ura   +6   verellinen TEURASTUS, TASKURAPU
15) lik   +6   painettu sarja kuin lieksalainen hyvitys SETELIKKÖ, TILIKIRJA, SYLIKKÄIN

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ei keksi, mutta kun on setelistö niin

15) KOLIKOSTO :)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Taisi tulla vähän liian helppo kisa, kun unioni on jo täydellinen. Tai oikeastaan uskon, että kilpailijat alkavat olla liian harjaantuneita.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Mä en keksi nyt mitään. Työpaineet vievät ajattelukyvyn. Lisäksi huomenna hautajaiset ja synttärit ja sunnuntaina isäinpäivä, joten voi olla, että jätän kisan väliin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuota en usko! Siis sitä, että jätät väliin.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #24

Okei, tässä suoritukseni:

1) maa
2) Nopola (suoltaa tekstejä)
3) tokka

Saisiko näistä 1,5 pistettä?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olli otti "haasteen vastaan" laatimalla listan.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Mutta tähtäimessäni on 1,5 pistettä eli pilkun paikkaa siirretty tavanomaisesta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Taisit epäonnistua tuossa tavoitteessasi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jaa tämäkö helppo? Ilmeisti minun olisi pitänyt pysyä poissa siltä matalanpaikan leiriltä Teneriffalla: oleskelu merenpinnan tasolla taisi viedä aivoverenkierrostani hapen. Kunpa olisin kavunnut Teidelle sen sijaan, että ihastelin vuorenhuippua hotellin parvekkeelta!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tämän jälkeen Tuomolta listaa...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. tae
2. Tapola
3.
4. anarkia
5.
6.
7. vaskipuhallin
8.
9. pesukone
10. alkoholi
11. tuulastaja
12.
13.
14. teurastus
15. kolikosto

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Arilta uusi "kattava kooste".

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Miepäs sorvaan tälle illalle vielä uuden listauksen, kun sain juuri pari ideaa...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. tae
2. Tapola
3. tokka
4. anarkia
5.
6. peräsin
7. vaskipuhallin
8. Seiskari
9. pesukone
10. alkoholi
11. tuulastaja
12. ravustus
13.
14. teurastus
15. kolikosto

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Elonmerkkejä osoittaneista ei puutu lista kuin Ristolta, niin vaadittava kuuden hengen porukka on koossa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

1) t-a-e +2 antaa varmuutta
2) Na-pol-i +3 mustaa suoltava
3) t-ok-ka +3 useista
4) an-arki-a +3 hallitsematonta
5) Pl-ut-o +3 uloin (tippunut pois planeettojen luokasta)
6) p-eräs-in +3 vedessä tai ilmassa
7) säk-kipuhalli-n +4 joillekin nautintoa tuottava
8) d-iska-ttu +4 menetetty
9) pe-suko-ne +4 myös sukulaisen virtsausohjelauseen alkuosa takaapäin
10) alk-oho-li +5 paha kuningas
11) t-uulas-taja +5 hipihiljaa
12) sa-avu-tus +5 edellyttää avuja
13) alak-uloin-en +6 matalalla
14) te-ura-stus +6 verellinen
15) huma-lik-ko +6 painettu sarja kuin lieksalainen hyvitys

Vähemmän luettu sarja tuo 15?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Perjantain funteeraukset koontina

1) a TAE, CAD, SAE +2 antaa varmuutta
2) pol TAPOLA +3 mustaa suoltava
3) ok TOKKA, ROKKA +3 useista
4) arki ANARKIA +3 hallitsematonta
5) ut PLUTO, NUTTU, TUTKA +3 uloin
6) eräs PERÄSIN +3 vedessä tai ilmassa
7) kipuhalli VASKIPUHALLIN +4 joillekin nautintoa tuottava
8) iska SEISKARI +4 menetetty
9) suko PESUKONE +4 myös sukulaisen virtsausohjelauseen alkuosa takaapäin
10) oho ALKOHOLI +5 paha kuningas
11) uulas TUULASTAJA +5 hipihiljaa
12) avu SAAVUTUS, BRAVUURI, ANTAVUUS +5 edellyttää avuja
13) uloin ALAKULOINEN +6 matalalla
14) ura TEURASTUS +6 verellinen
15) lik KOLIKOSTO +6 painettu sarja kuin lieksalainen hyvitys

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ristolta myös kattava kooste.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ja Seijalta uusi täydellisen kattava myös.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ja vaihto öljyluokituksesta varmuuskopiointiin :)

1) TAE, NAS, CAD

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seija vielä varmistelee varmistelemistaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Miksi en keksi tuota viimeistä, lisäys

15) KOLIKOSTO, KOLIKUTSU

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seijalta hiukan aiheetonta pähkäilyä. ;)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

1) tae
2) Tapola
3) tokka, kokko, rokka
4) anarkia
5) Pluto, puteli
6) peräsin
7) säkkipuhallin, poskipuhallin
8) diskattu
9) pesukone
10) alkoholi
11) tuulastaja, suulas-Ei-No
12) saavutus, bravuuri
13) alakuloinen
14) teurastus
15) humalikko, pelikaani

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Mahdollista että tämä puutteellinen koosteeni jää viimeiseksi tältä viikonlopulta, mutta onpahan nyt jotain. Myönnän että osassa vastauksista on käytetty melkoinen ripaus "luovuutta".

1)  tae
2)  kupoli
3)  wokki, kokko
4)  anarkia
5)  Pluto
6)  teräste
7)  vaskipuhallin
8)  loiskaus, roiskasu
9)  sisukone, pesukone
10) x
11) tuulastaja
12) saavutus
13) alakulointo
14) kipuraave
15) pelikirja

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ristolta ja Jannelta uudet koosteet.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Smör, smör, unohdin kopioida enkä muista mitä olen laittanut, joten

1) a TAE, NAS, CAD +2 antaa varmuutta
2) pol TAPOLA +3 mustaa suoltava
3) ok TOKKA, ROKKA +3 useista
4) arki ANARKIA +3 hallitsematonta
5) ut PLUTO, NUTTU, TUTKA +3 uloin
6) eräs PERÄSIN +3 vedessä tai ilmassa
7) kipuhalli VASKIPUHALLIN +4 joillekin nautintoa tuottava
8) iska SEISKARI +4 menetetty
9) suko PESUKONE +4 myös sukulaisen virtsausohjelauseen alkuosa takaapäin
10) oho ALKOHOLI +5 paha kuningas
11) uulas TUULASTAJA +5 hipihiljaa
12) avu SAAVUTUS, BRAVUURI, ANTAVUUS +5 edellyttää avuja
13) uloin ALAKULOINEN +6 matalalla
14) ura TEURASTUS +6 verellinen
15) lik KOLIKOSTO, KOLIKUTSU, KOLIKOTON +6 painettu sarja kuin lieksalainen hyvitys

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seijala uusi lista seuraavalla aloituksella:

"Smör, smör, unohdin kopioida enkä muista mitä olen laittanut, joten:"

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tapola suoltaa mustaa, Tampereella nääs, mutta Lieksasta ei muuta tuntumaa kuin että siellä on Koli, jotta kai se joku koli on..

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seijalta tuumailua koskien paria tehtävää.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen
Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Todennäköisesti finaalikooste

1) tae
2)  kupoli
3)  tokka
4)  anarkia
5)  Pluto
6)  teräste
7)  vaskipuhallin
8)  Seiskari
9)  pesukone
10) alkoholi
11) tuulastaja
12) saavutus
13) alakulointo
14) kipuraave
15) pelikirja

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

...siis tässä, fiksattu kohta 13.

1)  tae
2)  kupoli
3)  tokka
4)  anarkia
5)  Pluto
6)  teräste
7)  vaskipuhallin
8)  Seiskari
9)  pesukone
10) alkoholi
11) tuulastaja
12) saavutus
13) alakuloinen
14) kipuraave
15) pelikirja

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jannelta täydennystä ja perään korjailua.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Lisään vielä toisen vaihtoehdon 2) apollo, vaikka en ymmärrä miten se mustaa suoltaa siinäkuin kupolikaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Vielä lisävaihtoehto Jannelta.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Höh! Koko pitkä lauantai takana - ilman varsinaisia älynväläyksiä. Kohta täältä pesee kuitenkin se vihoviimeinen vastausrivini...

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Jonon perille siitä!"
"En mä voi kun siellä on jo joku."

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Ensio Itkonen opetti aikoinaan autoilijoita pitämään turvaväliä edelläajavaan. "Mutta siihen kiilaa heti joku ohittaja!", valitettiin Enskalle. "No, sitten etäisyys säilytetään siihen ohittaneeseen", nokitti Itkonen.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. tae
2. Tapola
3. tokka
4. anarkia
5. Pluto
6. peräsin
7. vaskipuhallin
8. Seiskari
9. pesukone
10. alkoholi
11. tuulastaja
12. ravustus
13. kekkulointi
14. teurastus
15. kolikosto

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Alan vapauttelemaan vastauksia yksi kerrallaan. Ei enää uusia inputteja!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kilpailu on päättynyt ja kaikki vastaukset sekä kommentit on vapautettu.

Oikeat vastaukset löytyvät alla:

1) a +2 antaa varmuutta TAE
2) pol +3 mustaa suoltava TAPOLA
3) ok +3 useista TOKKA
4) arki +3 hallitsematonta ANARKIA
5) ut +3 uloin PLUTO
6) eräs +3 vedessä tai ilmassa PERÄSIN
7) kipuhalli +4 joillekin nautintoa tuottava VASKIPUHALLIN
8) iska +4 menetetty SEISKARI
9) suko +4 myös sukulaisen virtsausohjelauseen alkuosa takaapäin PESUKONE
10) oho +5 paha kuningas ALKOHOLI
11) uulas +5 hipihiljaa TUULASTAVA
12) avu +5 edellyttää avuja BRAVUURI
13) uloin +6 matalalla ALAKULOINEN
14) ura +6 verellinen TEURASTUS
15) lik +6 painettu sarja kuin lieksalainen hyvitys KOLIKOSTO

Osallistujia oli tällä kertaa vain puoli tusinaa, mutta jo aiemmin ilmoitetun mukaisesti se riittää jatkamaan visaa toistaseksi eteenpäin. Olli pelasti tilanteen miehekkäästi lykkäämällä kolme ehdotusta, vaikka olikin kiireinen.

Tae antaa varmuutta ja se oli yleisesti tiedetty.

Tapolan Musta Makkara oli tuttua vain Seijalle, Arille ja Tuomolle.

Tokka -sanan keksivät loppujen lopuksi kaikki.

Myöskään anarkia ei tuottanut vaikeuksia.

Pluto uloimpana planeettana oli tunnettu, Tuomo tosin löysi sen vasta viimeisillä kalkkiviivoilla

Peräsin oli tuttu kaikille muille paitsi purjehtimista harrastavalle Jannelle, joka kaipasi enemmän terästettä.

Vaskipuhallin tiedettiin yleisesti, vaikkakin Risto oli säkkipuhaltimen kannalla. Ilman muuta toki puoli pinnaa siitäkin.

Seiskari on menetetty, muta Ristolle tuli mieleen "diskattu", joka on hyvä ehdotus sekin.

"Eno kuse pesukone" on yksi klassisimpia palindromeja suomen kielessä. Jotkut sitä pesukonetta hseskelivat kauemminkin, mutta löytyihän se lopulta.

Kuningas alkoholi on tuttua tavaraa jokaiselle.

Tuulastettaessa ollaan hipihiljaa, kuten jokainen tiesi.

Ari ja Seija keksivät bravuurin, muilla oli saavutusta ja ravustusta ...

Vain Tuomo on kilpailija, joka ei ole koskaan ilmeisesti ollut matalalla alakuloisena, vaan enemmänkin "kekkuloinut".

Teurastus verisenä toimena on tuttua jokaiselle muulle paitsi Jannelle, jonka ongelmana on kipuraave.

Oma kolikosto on painettuna sarjana jokaisella valuutta-alueella, kuten setelistökin. Vain Seija ja Tuomo tämän tiesivät. Koli on Lieksassa ja "kosto" on tietysti tasoihin pääsemistä. Ratkaisun keksiminen oli laatijan kannalta yllättävän vaikeaksi osoittautuvaa. Vaikutti siltä, että esimerkiksi Seijalta jäi oikeasta ratkaisusta huolimatta ainakin pitkäksi aikaa askarruttamaan tuo vihje.

Alla on jokaisen pisteet:

ARI yhteensä 14,5

1) tae 1
2) tapola 1
2) tokka 1
4) anarkia 1
5) pluto 1
6) peräsin 1
7) vaskipuhallin 1
8) seiskari 1
9) pesukone 1
10) alkoholi 1
11) tuulastava 1
12) bravuuri 1
13) alakuloinen 1
14) teurastus 1
15) setelikkö 0,5

JANNE yhteensä 12,5

1) tae 1
2) kupoli 0,5
3) tokka 1
4) anarkia 1
5) pluto 1
6) teräste 0,5
7) vaskipuhallin 1
8) seiskari 1
9) pesukone 1
10) alkoholi 1
11) tuulastava 1
12) saavutus 0,5
13) alakuloinen 1
14) kipuraave 0,5
15) pelikirja 0,5

OLLI yhteensä 2

1) maa 0,5
2) napola 0,5
3) tokka 1

RISTO yhteensä 13,5

1) tae 1
2) tapola 1
3) tokka 1
4) anarkia 1
5) pluto 1
6) peräsin 1
7) säkkipuhallin 0,5
8) diskattu 0,5
9) pesukone 1
10) alkoholi 1
11) tuulastaja 1
12) bravuuri 1
13) alakuloinen 1
14) teurastus 1
15) humalikko 0,5

SEIJA yhteensä 15

1) tae 1
2) tapola 1
3) tokka 1
4) anarkia 1
5) pluto 1
6) peräsin 1
7) vaskipuhallin 1
8) seiskari 1
9) pesukone 1
10) alkoholi
11) tuulastaja 1
12) bravuuri 1
13) alakuloinen 1
14) teurastus 1
15) kolikosto 1

TUOMO yhteensä 14

1) tae 1
2) tapola 1
3) tokka 1
4) anarkia 1
5) pluto 1
6) peräsin 1
7) vaskipuhallin 1
8) seiskari 1
9) pesukone 1
10) alkoholi 1
11) tuulastaja 1
12) ravustus 0,5
13) kekkulointi 0,5
14) teurastus 1
15) kolikosto 1

Kultamitalin nappasi Seija täydellisellä listalla. Ari tuli toiseksi 14,5 pisteellä ja Tuomo sai kunnioitettavan pronssimitalin.

Protesteja ja korjauksia otetaan taas vastaan. Kiitokset kaikille osallistuneille jälleen kerran.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onnea voittajalle, eli Seijalle.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sitten protesti:

Tiesin kolikoston ja se liittyy jotenkin Kolin kautta Lieksaankin, mutta kolikkoja lyödään ei paineta.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Verbaalivisassa kolikoita voidaan myös painaa, mikä olkoon esimerkkinä kilpailun ajatustenluku-luonteesta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin: "Pienten kolikkojen painaminen on kallista", kertoo Taloussanomat.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001891894....

Ja muuoinkin Google on pullollaaan kolikoiden painamista...

Eikähän se setelistö ainakaan lieksalaiseen hyvitykseen ole helppoa ympätä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kostoko on lieksalainen hyvitys? Minulla on hyviä kokemuksia ja kaveritakin Lieksasta, että en senkään takia sitä laittanut.

Siksi laitoin sylikkäin, eli kun takaapäin tai edestä painaa sarjan sylikkäin, niin lieksalaisten kostokin unohtuu. Lieksalaisen bonushan on tilikirja, eli saa luvan ostaa kirjalle;)

Enempää en asiasta kiistele, tuomari on lakini, mutta...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #81

Hain vielä aikani kuluksi siihen tänäänkin sanaa, mutta kolikolikossa oli liikaa kirjaimia:)

https://www.eurokolikot.com/suomi-2018-2-euro-suom...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #81

Koston yksi synonyymi on "hyvitys", Ei pelkästään Lieksassa... ;)

http://www.ratkojat.fi/hae?s=kosto%2C+hyvitys%2C+k...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #85

Kuten sanoin en ota tulta enää tästä asiasta;))) Kiitoksia tuomaroinnista.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Seuraava EI ole protesti, vaan huomautus:

Seteleitä painetaan setelipainossa, mutta rahapaja on paikka, jossa kolikoita lyödään. Ryhdyin jopa etsimään todisteita asialle, mutta Suomen Rahapajan peijakas käyttää nettisivuillaan vain kuivakkaa ilmaisua "kolikoiden valmistaminen". Onneksi on Wikipedia: "Rahanlyönti on kolikoiden valmistamista metallista."

Ja toinen juttu:

"Matalalla" olisi tällä kertaa edellyttänyt käsitteellistä ajattelua, mutta minä poika muistelin vain ilakointiani valtameren rantahiekassa pikkiriikkisiin uikkareihin pukeutuneena. Jouduin hiukan mukauttamaan "kekkaloida"-verbiä, kun parempaakaan en keksinyt.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

En oikein ymmärrä, miten alakuloinen olisi matalalla. Lieneekö kyseessä down-sanan merkityksiin liittyvä anglismi? Vai onko taustalla ilmaisu "mieli matalana"?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sen voi jokainen tulkita miten lystää, mutta alakuloinen on "maassa". Tuo vihje tuli muuten minulle Iltiksen ristikosta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Pannaan nyt vielä lisää pökköä pesään vakkapa arvovaltaisen iltapäivälehden tekstistä:

"Suomen Rahapaja painaa kolikoita ensisijaisesti keräilytarkoitukseen."
https://www.iltalehti.fi/uutiset/2016110622575590_...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kun valemedia raportoi väärästä vitosesta, lähestyy todistusarvo nollaa... vaikka itse jutussa esiintyykin lyödä-verbi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #88

Eihän siinä MV-lehteä ollut:)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #89

Me trumpilaiset rajaamme fake median ihan omilla perusteillamme!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #90
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #88

Miksi tämä ottaa noin koville? Kolikkojen painamisesta puhutaan siellä sun täällä, jopa YLE:n uutissivustolla. Eikähän tuohon tehtävään kukaan parempaakaan vastausta ole keksinyt. Vihje oli annettu rajoittavaksi kahdella tavalla, joten turha urputtaa! :)

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Eilen illalla mietin hetken ja taisin keksiä muutaman, mutten muistanut lähettää niitä. Yleisvaikutlemani on, että eivät nämä mitään helppoja ole, joten onnittelut Seijalle, kun tuli kaikki oikein.

Kakkoseen panin muuten Nopola enkä napola, koska Sinikka suoltaa tekstejä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kiitos, tamperelainen löi itseään otsaan kun ei heti keksinyt että Tapolaa suoleen. Lielahdessa on muuten Tapolan mustamakkabaari, sieltä saa tuoreinta joskin kauppahallistakin ym. kuumana ostettu käy.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Yksi eilen illalla "keksimäni" oli muuten 12) savustus, joten ei meikäläisellä tässä olisi mahdollisuuksia ollut.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Punnitsinpa minäkin ravustusta ja savustusta, joista kumpikin tuntui sopivan jakson syksyiseen teemaan tuulastuksineen ja teurastuksineen. Yllättävää oli, että alkoholi tässä visassa määriteltiin pahuuden kautta, eikä esimerkiksi noiden liha- ja kalaruokien särpimenä!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tulikin lämmittää, mutta on huono isäntä. Toisaalta oho:sta alkoholiin teki mieli laittaa hiukan pähkäilyä vaativa vihje.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mietin sitä samaa, lihan savustaminen ei ole ainakaan minun mielestäni ihan yksinkertaista.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Pluto ei ole uloin. Neptunus on.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Mutta: Pluto on riitauttanut statuksensa, joten sen uloimmuus on edelleen mahdollinen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Pluto on ulompana kuin Neptunus, nimitettäköön sitä kiertävänä taivaankappaleena miksi hyvänsä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Plutoa ulompana täältä katsoen on mm. Tralfamador tai Sirius 5 joten ei se silti ole uloimpana. :-D

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Neptunus oli ulompana 1979–1999.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #112

Ja mikä olikaan nykyinen vuosi? ;)

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #113

Onko sulla dementia iskenyt, kun täytyy kysyä?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Tuulastava ja tuulastaja taisi olla molemmat täyden piseen arvoisia joten ajatuksenlukuehtoa oli vähän höllennetty?

Hyvä kisa taas, näppäriä kysymyksiä ja vastauksia, kiitos järjestäjälle ja onnea voittajalle jne.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Juu, jo pitkään on ollut sama käytäntö noiden "tekijä" tai "tekevä" -vaihtoehtojen kohdalla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Oh, olin ottanut pisteesi vanhemmasta listasta.

RISTON PISTEET KORJATAAN 13,5:ksi!

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

No nyt tuntuu paljon paremmalta (-;

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Onko seuraavan osakilpailun isännyys/emännyys jo vahvistettu?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ei ole vielä kukaan muu ilmoittautunut. Haluatko isännöidä?

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Jes, Tuomo kehiin. Kommenttien perusteella odottelen jo tietynlaista runollista otetta...

A propos, meikäläiselläkin on noita tehtäviä varastossa. Jossain välissä voisin esim. heittää yhden teemakilpailun.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #104

Sopikaa sitten Tuomon kanssa kumpi pitää kahden viikon kuluttua!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #104

Kääk - nyt keskustelu on ajautumassa todella vaarallisille vesille! Halusin vain varmistua, että kolmesta kokeneesta muskettisoturista joku tietää olevansa visavastuussa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #107

Etkö tunne itseäsi D´Artagnaniksi?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #108

En voi tällä taustalla edes kuvitella itselleni noin konstikasta sukunimeä!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #107
Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #109
Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #109
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #109
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, ottaako jompikumpi (Tuomo tai Olli) harteilleen raskaan vastuun kisan laatimisesta ensi viikon perjantaina? Jos ei onnistu, niin laadin kyllä sitten itse.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Huomenta! Vakavasti ilmaistuna minulla ei ole minkäänlaista kokemusta kommenttien käsittelystä yleensäkään, ei ideoita visatehtäviksi eikä rohkeutta ryhtyä "yritys ja erehdys" -pohjalta tuohon kaksi vuorokautta kestävään rutistukseen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kokemustahan ei saa, jos ei sitä hanki!

Mutta annetaan nyt sitten Ollille tämä viikko aikaa ilmoittautua laatijaksi. Jos sellaista ilmoitusta ei tule, niin teen sitten kisan itse. Kuten olen sanonut jo aiemmin, niin kauan kuin virallisia osallistujia on vähintään kuusi kappaletta. Jos menee sen alle, niin sitten pidetään pitempää taukoa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #119

Näillä näkymin voin toimia kisaisäntänä, tehtävät ovat valmiina. Riippuu kuitenkin hiukan siitä, kuinka nopeasti eräs työläs projekti edistyy. Tiedotan aikanaan, jos näyttää siltä, että en pysty "uhraamaan" kommenttien käsittelyyn yms. tarvittavaa aikamäärää.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #120

Pidetään tämä suunnitelma sitten toistaiseksi voimassa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

OT Juha, juolahti mieleen vilkaista mainitsemistamme banneista. Kolkuttavalle avataan, käypä katsomassa;)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tarkoitat varmaan Paunosta.
Hän bannasi minutkin jo pitkän aikaa sitten, kun vielä kirjoitteli lähinnä persumyönteisiä blogeja. Nyt viime aikoina hänen sanomansa sisältö on muuttunut oleellisesti ja persut saavat lähinnä kritiikkiä osakseen. Näköjään on banninikin poistettu todella.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Sain aikoinaan vaikka en edes blogeihinsa kommentoinutkaan, ennätys sekin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #124

No, eihän punaisiin tamperelaisiin voi luottaa. ;)

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset