J.O.K. Riippumaton vapaa-ajattelija

Verbaalinen tietokilpailu VII

Vuorossa uusi verbaalinen tietokilpailu.

Alla olevia sana-aihioita tulee täydentää suomen kielen sanoiksi siten, että sekä alkuun että loppuun lisätään kirjaimia yhteensä +X:llä osoitetun lukumäärän verran.

Haetut ratkaisut ovat perusmuodossaan olevia suomen kielen sanoja, jotka sopivat annettuun vihjeeseen. Sijamuodossaan ne ovat substantiiveja (appellatiiveja tai propreja) tai sitten substantiivien attribuuteiksi sopivia sanoja, esimerkiksi adjektiiveja.

Oikeista vastauksista annetaan piste ja vaikka vastaus ei olisi sama kuin kilpailun laatijan tarkoittama sana, niin sen pisteen saa kuitenkin edellyttäen, että kirjaimia on vaadittu määrä ja ehdotettu sana sopii vihjeeseen täydellisesti. Tässä kohden tuomari harkitsee sopivuuden yksinvaltaisesti.

Jos ratkaisuksi esitetään sanaa, joka sopii "vaatimuksiin", mutta ei ole tarpeeksi selkeästi vihjeen mukainen (esimerkiksi liian kaukaa haettu yhteys), niin siitä saa puoli pistettä.

Vastaukset jätetään julkaisematta sunnuntai-iltapäivään (noin klo.: 14:00) asti. Jos sitä ennen pukataan kommentteja, jotka eivät sisällä vastauksia, niin ne julkaistaan sitä mukaa kuin kilpailun laatija ne huomaa. 

 

Alla on uusi sanalista:

1)  okumi        +7       usein Turkin kanassa 
    
2)  rumentaa  +6      sanaton ja puuttuu suomesta

3)  ien             +4       viivan ulkopuolella

4)  taru            +6       kerrotaan liittyvän keskustalaispolitiikkaan

5)  tein            +3      tänne usein ensin

6)  yski            +6      aromikas uros

7)  ehtoo         +3      pikkupomo tämäkin

8)  ehto           +3      ehtojakin antava

9)  ehto           +3      edellisen pomo

10) esteet        +5      usein kruunun omaava

11) ero             +4      monille kohtuuttoman kovaa, väitetään...

12) astu           +4      tähän ei oljenkorsi usein riitä

13) lutka          +6      kyllä vähemmän synnillisetkin täällä  nauttivat
 
14) arka           +3      ei nimi pahenna, vaikka siltä kuulostaisi

15) lime            +4      monet nykyään yrittävät ylittää

16) limi             +4      taktikkokin

17) auts            +5      voi purrakin

18) sisu            +7      toisinaan renki

19) orsi             +3     monen neidon unelmako?

20) kova           +6     leirillä ehkä
 

 
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (72 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Oijoi, jopa 7-kirjaimisia tehtäviä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Alla on uusi sanalista:

1) okumi juustokumina +7 usein Turkin kanassa

2) rumentaa +6 sanaton ja puuttuu suomesta

3) ien +4 viivan ulkopuolella

4) taru siltarumpu +6 kerrotaan liittyvän keskustalaispolitiikkaan

5) tein eteinen +3 tänne usein ensin

6) yski myskihärkä +6 aromikas uros

7) ehtoo pehtoori +3 pikkupomo tämäkin

8) ehto lehtori +3 ehtojakin antava

9) ehto rehtori +3 edellisen pomo

10) esteet +5 usein kruunun omaava

11) ero kierous +4 monille kohtuuttoman kovaa, väitetään...

12) astu pelastus +4 tähän ei oljenkorsi usein riitä

13) lutka olutkappeli +6 kyllä vähemmän synnillisetkin täällä nauttivat

14) arka Varkaus +3 ei nimi pahenna, vaikka siltä kuulostaisi

15) lime välimeri +4 monet nykyään yrittävät ylittää

16) limi välimies +4 taktikkokin

17) auts +5 voi purrakin

18) sisu +7 toisinaan renki

19) orsi morsius +3 monen neidon unelmako?

20) kova ulkovartio +6 leirillä ehkä

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

onhan kohdassa 17 viisi lisäkirjainta, eikä neljä, niinkuin minulla olisi?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Juu, viisi on, mutta voit vielä tarkistaa vastauksesi oikeinkirjoitusvaihoehtoja.
Enempää en auta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Puolet ensin:

1) okumi JUUSTOKUMINA +7 usein Turkin kanassa

2) rumentaa +6 sanaton ja puuttuu suomesta

3) ien +4 viivan ulkopuolella

4) taru +6 kerrotaan liittyvän keskustalaispolitiikkaan

5) tein ETEINEN +3 tänne usein ensin

6) yski MYSKIHÄRKÄ +6 aromikas uros

7) ehtoo PEHTOORI +3 pikkupomo tämäkin

8) ehto LEHTORI +3 ehtojakin antava

9) ehto REHTORI +3 edellisen pomo

10) esteet MAJESTEETTI +5 usein kruunun omaava

11) ero VEROTUS +4 monille kohtuuttoman kovaa, väitetään...

12) astu +4 tähän ei oljenkorsi usein riitä

13) lutka OLUTKAPAKKA +6 kyllä vähemmän synnillisetkin täällä nauttivat

14) arka VARKAUS +3 ei nimi pahenna, vaikka siltä kuulostaisi

15) lime +4 monet nykyään yrittävät ylittää

16) limi +4 taktikkokin

17) auts +5 voi purrakin

18) sisu +7 toisinaan renki

19) orsi +3 monen neidon unelmako?

20) kova +6 leirillä ehkä

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

1) irtokumiukko +7 usein Turkin kanassa

2) hurumentaalius +6 sanaton ja puuttuu suomesta

3) piennar +4 viivan ulkopuolella

4) siltarumpu +6 kerrotaan liittyvän keskustalaispolitiikkaan

5) eteinen +3 tänne usein ensin

6) myskihärkä +6 aromikas uros

7) pehtoori +3 pikkupomo tämäkin

8) lehtori +3 ehtojakin antava

9) rehtori +3 edellisen pomo

10) majesteetti +5 usein kruunun omaava

11) verotus +4 monille kohtuuttoman kovaa, väitetään...

12) pelastus +4 tähän ei oljenkorsi usein riitä

13) olutkapakka +6 kyllä vähemmän synnillisetkin täällä nauttivat

14) Varkaus +3 ei nimi pahenna, vaikka siltä kuulostaisi

15) Välimeri +4 monet nykyään yrittävät ylittää

16) pelimies +4 taktikkokin

17) nautseri +5 (4?) voi purrakin

18) taksisuhari +7 toisinaan renki

19) morsius +3 monen neidon unelmako?

20) ulkovaraus +6 leirillä ehkä

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Viisi lisää, viittä puuttuu:

3) PIENNAR
4) SILTARUMPU
16) PELIMIES
19) MORSIUS
20) RAKOVALKEA

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ari, Seija ja Risto pukanneet listaa toistaiseksi ...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

1) okumi juustokumina +7 usein Turkin kanassa

2) rumentaa surumentaalius +6 sanaton ja puuttuu suomesta

3) ien piennar +4 viivan ulkopuolella

4) taru siltarumpu +6 kerrotaan liittyvän keskustalaispolitiikkaan

5) tein eteinen +3 tänne usein ensin

6) yski myskihärkä +6 aromikas uros

7) ehtoo pehtoori +3 pikkupomo tämäkin

8) ehto lehtori +3 ehtojakin antava

9) ehto rehtori +3 edellisen pomo

10) esteet majesteetti +5 usein kruunun omaava

11) ero kierous +4 monille kohtuuttoman kovaa, väitetään...

12) astu pelastus +4 tähän ei oljenkorsi usein riitä

13) lutka olutkappeli +6 kyllä vähemmän synnillisetkin täällä nauttivat

14) arka Varkaus +3 ei nimi pahenna, vaikka siltä kuulostaisi

15) lime välimeri +4 monet nykyään yrittävät ylittää

16) limi pelimies +4 taktikkokin

17) auts snautseri +5 voi purrakin

18) sisu vesisukkula +7 toisinaan renki

19) orsi morsius +3 monen neidon unelmako?

20) kova ulkovartio +6 leirillä ehkä hämärtymiseen.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

12) ORASTUPPO
15) VÄLIMERI
17) SNAUTSERI

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lisäyksiä tullut solkenaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tässä lista, kakkonen taitaa olla sana, jota en tiedä

1) okumi JUUSTOKUMINA +7 usein Turkin kanassa

2) rumentaa +6 sanaton ja puuttuu suomesta

3) ien PIENNAR +4 viivan ulkopuolella

4) taru SILTARUMPU +6 kerrotaan liittyvän keskustalaispolitiikkaan

5) tein ETEINEN +3 tänne usein ensin

6) yski MYSKIHÄRKÄ +6 aromikas uros

7) ehtoo PEHTOORI +3 pikkupomo tämäkin

8) ehto LEHTORI +3 ehtojakin antava

9) ehto REHTORI +3 edellisen pomo

10) esteet MAJESTEETTI +5 usein kruunun omaava

11) ero VEROTUS +4 monille kohtuuttoman kovaa, väitetään...

12) astu PELASTUS +4 tähän ei oljenkorsi usein riitä

13) lutka OLUTKAPAKKA +6 kyllä vähemmän synnillisetkin täällä nauttivat

14) arka VARKAUS +3 ei nimi pahenna, vaikka siltä kuulostaisi

15) lime VÄLIMERI +4 monet nykyään yrittävät ylittää

16) limi PELIMIES +4 taktikkokin

17) auts SNAUTSERI +5 voi purrakin

18) sisu TAKSISUHARI +7 toisinaan renki

19) orsi MORSIUS +3 monen neidon unelmako?

20) kova RAKOVALKEA +6 leirillä ehkä

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. juustokumina
2. instrumentaali
3. piennar
4. siltarumpu
5. eteinen
6. myskihärkä
7. pehtoori
8. lehtori
9. rehtori
10. majesteetti
11. verotus
12. pelastus
13. olutkapakka
14. Varkaus
15. Välimeri
16. pelimies
17. snautseri
18. taksisuhari
19. morsian
20. rakovalkea

Kohta 1 löytyi netistä, loppujen lopuksi meira.fi -sivulta. Onneksi iso alkukirjain vihjeessä paljasti, että kysymys ei ollut vaatteesta vaan maasta.

Tämänkertaisessa tehtävässä näkyy selvästi, että pitkä aihio (2 ja 10) on helpommin täydennettävissä kuin lyhyt (3 ja 11). "Viivan ulkopuolella" vei ajatukseni väkisinkin tuloslaskelmaan, ja lukemaan ns. viivan alla. Lopulta päädyin miettimään tien piennarviivaa, ja ajattelin tarjota vastaukseksi "tienoja". Olikin aikamoinen ahaa-elämys ymmärtää, mitä piennarviiva jättää ulkopuolelleen!

Kohdassa 4 ehdin kelata kaikki mahdolliset kepulaisuudet jalasmökistä tupaillan kautta punamultaan ja maakuntahallintoon (mahtaako puolue olla kiristämässä laitetta nimeltä "kuntaruuvi"?), ennen kuin käsitin siltarummun olevan pientareen lähinaapuri minkä tahansa tien ohessa.

Kohta 19 arveluttaa. Onko neidon unelma morsian... vai sittenkin sulhanen? "Morsius" ei erillisenä sanana tullut vastaani yhdestäkään lähdeteoksesta.

Kohtaan 17 tarjoan varalle sanaa "kautsisti". Purkansyöjän kantamuoto olisi voinut mässyttää raakakumia, joka puolestaan olisi myöhemmin aiheuttanut käyttäjässään kautsuriippuvaisuuden.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuomo pukannut listansa. Siinä haastetta kaikille.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kun Ristoakin autoin hiukan, niin täytyy Tuomollekin todeta hänen oman julkaisemattoman kommenttinsa vuoksi, että sanojen kohdalla voi tukeutua myös omaan kielikorvaansa eikä kaikkeen tarvitse löytää verifioituja lähteitä. Niitäkin tosin löytyy sen sanan kohdalta, johon toteamukseni viittaa.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

1) juustokumina +7 usein Turkin kanassa

2) instrumentaali +6 sanaton ja puuttuu suomesta

3) piennar +4 viivan ulkopuolella

4) siltarumpu +6 kerrotaan liittyvän keskustalaispolitiikkaan

5) eteinen +3 tänne usein ensin

6) myskihärkä +6 aromikas uros

7) pehtoori +3 pikkupomo tämäkin

8) lehtori +3 ehtojakin antava

9) rehtori +3 edellisen pomo

10) majesteetti +5 usein kruunun omaava

11) verotus +4 monille kohtuuttoman kovaa, väitetään...

12) alastulo +4 tähän ei oljenkorsi usein riitä

13) olutkapakka +6 kyllä vähemmän synnillisetkin täällä nauttivat

14) Varkaus +3 ei nimi pahenna, vaikka siltä kuulostaisi

15) Välimeri +4 monet nykyään yrittävät ylittää

16) pelimies +4 taktikkokin

17) snautseri +5 voi purrakin

18) taksisuhari +7 toisinaan renki

19) morsian +3 monen neidon unelmako?

20) ulkovalkea +6 leirillä ehkä

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

2) INSTRUMENTAALI

Vastaisitko juu tai ei: eilinen lista + tämä, onko nyt vastaus kaikkiin?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seijalle vastaus kysymykseen: JUU!
(Muille tiedoksi: Ei sisällä mitään sanaan liittyvää vihjettä.)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mielessä kävi Baalin alttarikin ja muita vaiteliaita monumentteja, kunnes välähti.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

1) huokumistila
2) instrumentaali
3) piennar
4) siltarumpu
5) eteinen
6) myskihärkä
7) pehtoori
8) lehtori
9) rehtori
10) majesteetti
11) verotus
12) pelastus
13) olutkapakka
14) Varkaus
15) Välimeri
16) pelimies
17) snautseri
18) taksisuhari
19) morsius
20) ulkovaraus

Paljon käsittämättömiä sanoja, mutta netistä löysin. Kehtasin kuitenkin käyttää (-;

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

1
2
3 PIENNAR
4 SILTARUMPU
5 ETEINEN
6 MYSKIHÄRKÄ
7 PEHTOORI
8 LEHTORI
9 REHTORI
10 MAJESTEETTI
11 AVIOERO
12 PELASTUS
13 OLUTKAPAKKA
14 VARKAUS
15 VÄLIMERI
16 PELIMIES
17 SNAUTSERI
18
19 MORSIUS
20 RAKOVALKEA

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kiitos Juhanille hienosta listasta!

(Sen verran pitää muistuttaa, että kaikkien sanojen kohdalla tulee lisätä kirjaimia siis sekä alkuun että loppuun ...)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Täällä lellitään miehiä, miksi minä en ole saanut apuja:)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Huomasin kyllä, että ei ollut varsinaista autettavaa. Mutta edellisessä avussani kyse oli vain sääntöjen muistuttamisesta. Parissa muussa kohdassa "apu"on liittynyt esitettyyn kysymykseen tai ilmeisen väärinkäsityksen korjaamiseen.

(Sitä paitsi saattaa olla, että miehet tarvitsevat tasotusta ...)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #30

Kaikkea ei tarvitse ottaa tosissaan, etkä tuota varmaan ottanutkaan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Mullahan kävi niin, että ensin esitin kysymyksen kirjainen lukumäärästä ja sitten kun vastausta ei nythetikohta ilmaantunut, lähetin 1. veikkausrivin. Sitten Juha antoikin vinkin, niin en meinannut korjata ollenkaan.

Sitä vaan jäin tässä ihmettelemään, että mitä Seijalla on miesten lellimistä vastaan?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #41

Ei sitten mitään, lettujakin on tullut pyynnöstä paistettua melkein mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, mutta ei sekään kaikkia miehiä koske:)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Uskaltaudun mukaan, vaikka edellinen meni päin seiniä. Tuntui hiukan helpommalle, mutta totuushan paljastuu myöhemmin.

1) okumi +7 usein Turkin kanassa juust- okumi - na

2) rumentaa +6 sanaton ja puuttuu suomesta su-ru mentaa-linen - ei ehkä tämä kuitenkaan liikaa kirjaimia

3) ien +4 viivan ulkopuolella p-ien-nar

4) taru +6 kerrotaan liittyvän keskustalaispolitiikkaan i-taru-uus, ha-taru-us,

5) tein +3 tänne usein ensin tun-tein

6) yski +6 aromikas uros m-yski-härkä

7) ehtoo +3 pikkupomo tämäkin p-ehtoo-ri

8) ehto +3 ehtojakin antava l-ehto-ri

9) ehto +3 edellisen pomo r-ehto-ri

10) esteet +5 usein kruunun omaava maj-esteet-ti

11) ero +4 monille kohtuuttoman kovaa, väitetään...v-ero-tus

12) astu +4 tähän ei oljenkorsi usein riitä puul-astu

13) lutka +6 kyllä vähemmän synnillisetkin täällä nauttivat

14) arka +3 ei nimi pahenna, vaikka siltä kuulostaisi

15) lime +4 monet nykyään yrittävät ylittää

16) limi +4 taktikkokin, e-limi-ttä

17) auts +5 voi purrakin, sn-auts-eri

18) sisu +7 toisinaan renki, ruot- sisu-omi , pakkoruotsi piika renki asennetta

19) orsi +3 monen neidon unelmako? m-orsi-us

20) kova +6 leirillä ehkä hiu-kova-olo

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Huomasin, että puuttui kolmesta kohdasta vastaus. Tässä siis yksi lisäys, joka löytyikin nopeasti. Aamulla ehkä kaksi muuta puuttuvaa.
14) arka +3 ei nimi pahenna, vaikka siltä kuulostaisi V-arka-us

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tulihan valmiiksi tämäkin lista. Ihan kaikki ei täysin tyydytä, mutta aika hyvä tulos minusta. Vastahan tähän edellisellä kierroksella tulin mukaan

1) okumi +7 usein Turkin kanassa juust- okumi - na

2) rumentaa +6 sanaton ja puuttuu suomesta su-ru mentaa-linen - ei ehkä tämä kuitenkaan liikaa kirjaimia

3) ien +4 viivan ulkopuolella p-ien-nar

4) taru +6 kerrotaan liittyvän keskustalaispolitiikkaan kun- ta ru-not

5) tein +3 tänne usein ensin tun-tein

6) yski +6 aromikas uros m-yski-härkä

7) ehtoo +3 pikkupomo tämäkin p-ehtoo-ri

8) ehto +3 ehtojakin antava l-ehto-ri

9) ehto +3 edellisen pomo r-ehto-ri

10) esteet +5 usein kruunun omaava maj-esteet-ti

11) ero +4 monille kohtuuttoman kovaa, väitetään...v-ero-tus

12) astu +4 tähän ei oljenkorsi usein riitä puul-astu

13) lutka +6 kyllä vähemmän synnillisetkin täällä nauttivat , o-lutka-pakka

14) arka +3 ei nimi pahenna, vaikka siltä kuulostaisi V-arka-us

15) lime +4 monet nykyään yrittävät ylittää a-lime-not

16) limi +4 taktikkokin, e-limi-ttä

17) auts +5 voi purrakin, sn-auts-eri

18) sisu +7 toisinaan renki, ruot- sisu-omi , pakkoruotsi piika renki asennetta

19) orsi +3 monen neidon unelmako? m-orsi-us

20) kova +6 leirillä ehkä hiu-kova-olo

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Sitten tuli vielä tämä korjaus:
12) astu +4 tähän ei oljenkorsi usein riitä kal –astu-s

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Sitten leikkasi vielä tämäkin, vasta kun säännöt olin pannut mieleeni.
5) tein +3 tänne usein ensin e-tein-en

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

Päivitetty veriso v7.1 (kohdat 11 ja 18)

1
2
3 PIENNAR
4 SILTARUMPU
5 ETEINEN
6 MYSKIHÄRKÄ
7 PEHTOORI
8 LEHTORI
9 REHTORI
10 MAJESTEETTI
11 VEROTUS
12 PELASTUS
13 OLUTKAPAKKA
14 VARKAUS
15 VÄLIMERI
16 PELIMIES
17 SNAUTSERI
18TAKSISUHARI
19 MORSIUS
20 RAKOVALKEA

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

1) irtokumiosia
2) instrumentaali
3) piennar
4) siltarumpu
5) eteinen
6) myskihärkä
7) pehtoori
8) lehtori
9) rehtori
10) majesteetti
11) verotus
12) raastupa
13) olutkapakka
14) Parkano
15) Välimeri
16) pelimies
17) snautseri
18) tosisuvakki
19) morsian
20) sakkovanki

- Seiskan lisäykset pahoja

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Irtokumiosista vahva suositukseni!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Höh, huomasin vasta että 19) voisi olla myös morsian, mutta laitoin morsius vaikka se yleensä onkin vain yhdyssanassa. Sinähän sen päätät.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Varmuuden vuoksi koonti kun muista vaihdoinko lauantai-iltana sanan vai en:

1: JUUSTOKUMINA
2: INSTRUMENTAALI
3: PIENNAR
4: SILTARUMPU
5: ETEINEN
6: MYSKIHÄRKÄ
7: PEHTOORI
8: LEHTORI
9: REHTORI
10: MAJESTEETTI
11: VEROTUS
12: PELASTUS
13: OLUTKAPAKKA
14: VARKAUS
15: VÄLIMERI
16: PELIMIES
17: SNAUTSERI
18: TAKSISUHARI
19: MORSIUS
20: RAKOVALKEA

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Irjalta ja Heikiltä tulleet listat. Juhani täydentänyt ja parilta muulta erilaista "pähkäilyä", jota ei nyt voi julkaista vielä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Osalta kisailijoita tullut jälleen mielenkiintoisia yllättäviä oivalluksia, joiden kohdalta joutuu käyttämään tuomioharkintaa. Voi olla, että eräässä kohdin joutuu menemään jopa "miinus" -pisteen tarkkuudelle.

Vielä kerran kehotan tarkistamaan listat siltä osin, että sääntöjä on noudatettu. Eritoten siinä mielessä, että sekä alkuun että loppuun on tehty kirjainlisäyksiä. Pelkästään alkuun tehdyt ehdotukset eivät kelpaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Taidan siis laittaa lopullisen listan niin helpottaa sinua. Täydensin muutaman kerran, joten tämä on täysi.

1) okumi +7 usein Turkin kanassa juust- okumi - na

2) rumentaa +6 sanaton ja puuttuu suomesta su-ru mentaa-linen - ei ehkä tämä kuitenkaan liikaa kirjaimia

3) ien +4 viivan ulkopuolella p-ien-nar

4) taru +6 kerrotaan liittyvän keskustalaispolitiikkaan kun- ta ru-not

5) tein +3 tänne usein ensin e-tein-en

6) yski +6 aromikas uros m-yski-härkä

7) ehtoo +3 pikkupomo tämäkin p-ehtoo-ri

8) ehto +3 ehtojakin antava l-ehto-ri

9) ehto +3 edellisen pomo r-ehto-ri

10) esteet +5 usein kruunun omaava maj-esteet-ti

11) ero +4 monille kohtuuttoman kovaa, väitetään...v-ero-tus

12) astu +4 tähän ei oljenkorsi usein riitä kal –astu-s

13) lutka +6 kyllä vähemmän synnillisetkin täällä nauttivat , o-lutka-pakka

14) arka +3 ei nimi pahenna, vaikka siltä kuulostaisi V-arka-us

15) lime +4 monet nykyään yrittävät ylittää a-lime-not

16) limi +4 taktikkokin, e-limi-ttä

17) auts +5 voi purrakin, sn-auts-eri

18) sisu +7 toisinaan renki, ruot- sisu-omi , pakkoruotsi piika renki asennetta

19) orsi +3 monen neidon unelmako? m-orsi-us

20) kova +6 leirillä ehkä hiu-kova-olo

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

On aika julistaa kilpailun oikea rivi ja tulokset. Alla on yritetty parhaan mukaan pärjätä copypeistaamalla Riston ansiokkaasti laatimasta Excel taulukosta tulokset, mutta layout ei ole aivan täydellinen. Kilpailijat ovat aakkosjärjestyksessä. Oikeat perusratkaisut löytyvät listattuna ensimmäisen kilpailijan sarakkeen vasemmalta puolelta:

Kilpailija Numero 1
Nimi ARI yhteensä 17,5
PERUSRATKAISU
Vastaus osumat
JUUSTOKUMINA JUUSTOKUMINA 1
INSTRUMENTAALI SURUMENTAALIUS 0
PIENNAR PIENNAR 1
SILTARUMPU SILTARUMPU 1
ETEINEN ETEINEN 1
MYRKIHÄRKÄ MYSKIHÄRKÄ 1
PEHTOORI PEHTOORI 1
LEHTORI LEHTORI 1
REHTORI REHTORI 1
MAJESTEETTI MAJESTEETTI 1
VEROTUS KIEROUS 0,5
PELASTUS PELASTUS 1
OLUTKAPAKKA OLUTKAPPELI 1
VARKAUS VARKAUS 1
VÄLIMERI VÄLIMERI 1
PELIMIES PELIMIES 1
SNAUTSERI SNAUTSERI 1
TAKSISUHARI VESISUKKULA 0
MORSIUS MORSIUS 1
RAKOVALKEA ULKOVARTIO 1

KILPAILIJANUMERO 2
HEIKKI yhteensä
17,25
osumat
IRTOKUMIOSIA 0
INSTRUMENTAALI 1
PIENNAR 1
SILTARUMPU 1
ETEINEN 1
MYSKIHÄRKÄ 1
PEHTOORI 1
LEHTORI 1
REHTORI 1
MAJESTEETTI 1
VEROTUS 1
RAASTUPA 0,5
OLUTKAPAKKA 1
PARKANO 0,5
VÄLIMERI 1
PELIMIES 1
SNAUTSERI 1
TOSISUVAKKI 0,5
MORSIAN 0,75
SAKKOVANKI 1

KILPAILIJANUMERO 3
ILARI yhteensä
19,5
osumat
JUUSTOKUMINA 1
INSTRUMENTAALI 1
PIENNAR 1
SILTARUMPU 1
ETEINEN 1
MYSKIHÄRKÄ 1
PEHTOORI 1
LEHTORI 1
REHTORI 1
MAJESTEETTI 1
VEROTUS 1
ALASTULO 0,75
OLUTKAPAKKA 1
VARKAUS 1
VÄLIMERI 1
PELIMIES 1
SNAUTSERI 1
TAKSISUHARI 1
MORSIAN 0,75
ULKOVALKEA 1

KILPAILIJANUMERO 4
IRJA yhteensä
13
osumat
JUUSTOKUMINA 1
SURUMENTAALINEN 0
PIENNAR 1
KUNTARUNOT 0,5
TUNTEIN 0
MYSKIHÄRKÄ 1
PEHTOORI 1
LEHTORI 1
REHTORI 1
MAJESTEETTI 1
VEROTUS 1
KALASTUS 0,5
OLUTKAPAKKA 1
VARKAUS 1
ALIMENOT 0
ELIMITTÄ 0
SNAUTSERI 1
PAKKORUOTSI 0
MORSIUS 1
HIUKOVAOLO 0

KILPAILIJANUMERO 5
JUHANI yhteensä
18
osumat
0
0
PIENNAR 1
SILTARUMPU 1
ETEINEN 1
MYSKIHÄRKÄ 1
PEHTOORI 1
LEHTORI 1
REHTORI 1
MAJESTEETTI 1
VEROTUS 1
PELASTUS 1
OLUTKAPAKKA 1
VARKAUS 1
VÄLIMERI 1
PELIMIES 1
SNAUTSERI 1
TAKSISUHARI 1
MORSIUS 1
RAKOVALKEA 1

KILPAILIJANUMERO 6
RISTO yhteensä
18,5
osumat
HUOKUMISTILA 0
INSTRUMENTAALI 1
PIENNAR 1
SILTARUMPU 1
ETEINEN 1
MYSKIHÄRKÄ 1
PEHTOORI 1
LEHTORI 1
REHTORI 1
MAJESTEETTI 1
VEROTUS 1
PELASTUS 1
OLUTKAPAKKA 1
VARKAUS 1
VÄLIMERI 1
PELIMIES 1
SNAUTSERI 1
TAKSISUHARI 1
MORSIUS 1
ULKOVARAUS 0,5

KILPAILIJANUMERO 7
SEIJA yhteensä
20
osumat
JUUSTOKUMINA 1
INSTRUMENTAALI 1
PIENNAR 1
SILTARUMPU 1
ETEINEN 1
MYSKIHÄRKÄ 1
PEHTOORI 1
LEHTORI 1
REHTORI 1
MAJESTEETTI 1
VEROTUS 1
PELASTUS 1
OLUTKAPAKKA 1
VARKAUS 1
VÄLIMERI 1
PELIMIES 1
SNAUTSERI 1
TAKSISUHARI 1
MORSIUS 1
RAKOVALKEA 1

KILPAILIJANUMERO 8
TUOMO yhteensä
19,75
osumat
JUUSTOKUMINA 1
INSTRUMENTAALI 1
PIENNAR 1
SILTARUMPU 1
ETEINEN 1
MYSKIHÄRKÄ 1
PEHTOORI 1
LEHTORI 1
REHTORI 1
MAJESTEEETTI 1
VEROTUS 1
PELASTUS 1
OLUTKAPAKKA 1
VARKAUS 1
VÄLIMERI 1
PELIMIES 1
SNAUTSERI 1
TAKSISUHARI 1
MORSIAN 0,75
RAKOVALKEA 1

Voittajaksi tuli siis Seija, joka lukuisten muokkausten ja tarkennusten jälkeen sai aikaiseksi puhtaan rivin täydellisine ratkaisuineen!

Kakkossijalle tuli Tuomo, jonka ainoaksi miinukseksi jäi se, ettei tohtinut pukata sanaa "morsius", vaan pitäytyi sanassa "morsian". Koska nykyisen avioliittolain mukaisesti myös morsian voi olla joidenkin neitojen unelma, niin siitä vähennettiin vain miinuksen verran. Se ei kuitenkaan ole yhtä monen neidon unelma kuin itse morsius.

Kolmossijan saavutti Ilari, jonka "alastulo" (pelastus) ja "morsian" (morsius) kuitattiin niinikään miinuksella. Ulkovalkea sen sijaan sai täydet pisteet, vaikka ei haettu sana ollutkaan.

Yllä olevasta listasta voi tarkastella muita ehdotuksia ja kuinka tuomari ne on pisteyttänyt.

Kiitos kaikille osallistuneille!

Jälleen kerran reklamaatioita otetaan kiitoksella vastaan.

(Muokattu parin kirjoitusvirheen osalta 14:28)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Reklamaatio! Katso vaikka, en muokannut muuta kuin orastuposta pelastuksen ja lisäsin instrumentaalin. Tuli näet luettua puolihuolimattomasti ja ajattelin että miten niin puuttuu Suomesta joten lähdin haahuilemaan ties minne, kunnes luin eilen että suomesta. Jotta hyvät vihjeet jos olisi noudattanut.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lisäyksetkin tulkitaan listan muokkaukseksi, mutta tuskin olet pahoillasi kuitenkaan! ;)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #49

No en, ja virtuaalimatkailukin avartaa. Edellisellä kerralla kävin parissa tähtikuviossa ja nyt hain kakkosta pitkin ja poikin maailmaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #51

Hait "kakkosta" pitkin ja poikin maailmaa. Eikös sitä lähempää löytynyt ...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #53

Sijamuoto sentään putkahti mieleen, muu ei ollenkaan.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Joo, sekä "Turkki" isolla että "suomi" pienellä olivat avainsanoja.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Jos Juha katsot viimeisen lähtetykseni niin siinä on eteinen, joten siitä tulee pinna.
Kysyn miksi ja ihmettelen seuraavia, jotka eivät kelvanneet:
12) astu +4 tähän ei oljenkorsi usein riitä kal –astu-s väärin ajateltuko, miten niin?

16) limi +4 taktikkokin, e-limi-ttä , eikö näinmuka voisi olla, on vaihdettu sydän tai leikattu perna tms

20) kova +6 leirillä ehkä hiu-kova-olo, miksi ei olisi joskus näinkin? Pitääkö ehdottomasti ajatella samalla tavoin ;D

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Korjaan pisteesi eteisen osalta. Olit pukannut lisäyksen siinä vaiheessa, kun jo olin täyttämässä taulukon lopullisia pisteitä ja se jäi siksi noteeraamatta.

En voi kuitenkaan muokata listaa, koska siihen on kommentoitu, joten joudun tekemään sen "vastauksena" kommenttiini. Juuri tämän kaltaisia korjauksia peräänkuulutinkin.

Tuo "elimittä" on toki hyvin keksitty sana, mutta eikö "taktikkokin" vihjeenä ole liian kaukaa haettu? Jos hakusanana olisi "elimittä", niin tuskinpa siihen tuollaista vihjettä olisi arvannut antaa. Toisaalta "elimittä" on abessiivimuodossa eikä perusmuodossa oleva sana.

Leirillä voi olla "hiukova olo", mutta se koostuu kahdesta sanasta.

Ehdottomasti EI pidä ajatella samoin kuin laatija. Kaikki innovatiiviset ehdotukset ovat tervetulleita ja raikkaita ja osaltaan tekevät tätä visaa mielenkiintoisemmaksi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #56

Kiitos korjauksesta ja paransinhan edelliseen nähden yli puolella, joten alan tottua. Tämähän oli vasta toinen kerta kun tutustuin ja osallistuin. Kiitos kisasta ja haasteista

miksi se kalastus ei käy vaan pitää olla pelastus?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #58

Annoin "kalastus" -ehdotuksesta puoli pistettä, koska se käy, mutta ei ole yhtä passeli kuin pelastus, jota sanaa oljenkorren yhteydessä yleensä viljellään.

Toisen kilpailijan samaan kysymykseen liittyvä ehdotus "alastulo" sai 0,75 pistettä, koska sitä voidaan pitää symbolisesti lähempänä olevana ajatuksena.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Irjan pisteet korjataan 14:ksi yllä olevan kommentoinnin perusteella.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Järkyttävän kovatasoinen kisa. Pitääkö jatkossa kieltää netin käyttö ja vastauksetkin lähetettävä kirjeitse? Tämä siis kilpailun vaikeuttamiseksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Voin toki vaikeuttaa vihjeitä sekä ratkaisusanoja vielä pari piirua. Mutta kyllähän tässäkin sopivasti on hajontaa, jotta mitalisijat ratkesivat.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Sain edellisen kisan jälkeen "pyytämäni" kaksi pistettä (lisää), mikä olisi riittänyt tasapeliin tuolloin. Vaan tällä kertaa Seija kiristi näkymättömiin ja ohi meni lähelle täysiä pisteitä ainakin Tuomo ja Ilari. Kyllä nyt harmittaa, kun snautseriin sain vielä apujakin.

Mitä muuten siihen laskentataulukkoon tulee, niin siinä ajattelin tietenkin tulosten julistusta enempi sillä tavalla kuin viime kerralla.

Yleisiä ongelmakohtia on tuo riviväli, kun se voi olla tai sitten taas ei. Toinen on tälle alustalle taulukointi, eli sarkainasettelu. Olet näämmä saanut sen aloitukseen hyvin, mutta minäpä en saakaan sitä onnistumaan.

Katsotaan, onnistuisiko se paremmin niin, että rivejä on 40, joista joka toinen saisi olla myös tyhjä. Vai onko esittää täsmätoiveita?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #62

Ei sen kummempia toiveita. Osaat ilmeisesti taulukkolaadinnan paremmin kuin minä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tällä kerralla sattui loksahtelemaan paikoilleen, mutta minusta nämä ovat olleet sopivan vaikeita. Vai mitä mieltä muut ovat?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onnittelut Seijalle;))) Täydet pojot.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kiitos, mutta mitäs sinä olet puuhastellut? Arvelen nääs vastauksistasi että olet jättänyt sikseen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Niin olin tekemässä pergolaa ja pilkkeitä ensi talveksi. Sitten putsattiin hiukan pihaa, jos vaikka talvi pukkaa päälle, tai ainakin vesisateet.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #63

Ehtiihän näitä sitten syystöiden jälkeen jos Juha vaan viitsii laatia. Älä vielä talvea ennusta, joku viikonloppu täytyy lähteä maalle kun suppilovahverot ovat vielä metsässä ja lokakuussa niitä on ennenkin noukittu.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #65

Onnittelut Seijalle kilpailun voitosta! Sinulla on nyt mestarin paineita ensi kerran varalle jo useammalta kierrokselta.

"Älä vielä talvea ennusta..."

- Ehei, kyllä lokakuussakin saattaa ilma olla kuin morsi...-us, ainakin sillä saarella jolle minä nyt pariksi viikoksi siirryn.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #66

Kiitos, mutta en aio ottaa minkäänlaisia paineita ja niitä kierroksiakin on vain kaksi, Arihan voitti sitä ennen. Nytkin olin ihan tyytyväinen kun löysin vastaukset yhdeksääntoista ja aioin jättää niin, mutta kun vilkaisin vielä lauantaina listaa niin lamppu syttyi. Ensi kerrasta ei sitten taas ole takeita.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Voi hitto mull meni vallan ohi kun on ollut muuta puhaa. Mm. laitoin tietokilpailut tai "arvuutukset" sieniseuran fb-ryhmälle.
Pitäiskö yrittää kattomatta vastauksia? Taidan vähän vilaista syttyykö jonkun kohdalla heti.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Laita ensi viikonlopuksi allakkaan, nyt ei ollut muita naisia kuin Irja ja minä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Riippuu miten aika riittää, en ole ehtinyt paljon täällä käydä kun fb vie turhan paljon aikaa. Ministeri Jarpan blogikirjoituksen sentään luin, aihe on liiankin läheinen.

Tämän blogin suosituimmat