*

J.O.K. Riippumaton vapaa-ajattelija

Verbaalinen tietokilpailu No.: XIV

Vuorossa tuttuun tapaan viikonlopun verbaalinen tietokilpailu, jossa allaolevan sanalistan mukaisiin sana-aihoihin tulee lisätä kirjaimia jokaisen aihion sekä alkuun että loppuun siten, että lisättyjä kirjaimia on yhteensa + -merkein ilmoitettu määrä. Näin syntyneen uuden sanan tulee vastata sana-aihion yhteydessä annettua vihjettä. Tehtäviä on yhteensä viisitoista kappaletta.

Sanat ovat suomen kielessä käytettyjä substantiiveja (appellatiiveja tai propreja) tai sitten substantiivien attribuuteiksi sopivia sanoja (esim. adjektiiveja). Sanat ovat perusmuodossaan, siis ei esimerkiksi monikkoja.

Moderointi eli ennakkotarkastus on päällä kilpailun kestäessä aina sunnuntaihin klo.: 14:00 saakka, jolloin kaikki tulleet sanaehdotuslistat kilpailijoilta julkaistaan. Pian sen jälkeen julkaistaan oikea ratkaisulista sekä kilpailijoiden saamat pistemäärät. Jokaisesta täysin oikeasta vastauksesta saa pisteen ja sellaisesta vastauksesta, joka on kirjainmäärältään teknisesti oikein, muttei vastaa annettua vihjettä aivan yhtä hyvin kuin kilpailun laatijan tarkoittama ratkaisusana, saa puoli pistettä. Tuomarina toimiva kilpailun laatija pidättää itsellään myös mahdollisuuden antaa plus- tai miinuspisteitä harkintansa mukaan.

Kilpailun keston aikana on mahdollista kirjoittaa sellaisia julkaistavaksi tulevia kommentteja tai kysymyksiä y.m., joihin ei sisälly mitään vastausehdotusta - tai vihjettä. Ne julkaistaan sitä mukaa, kun tuomari sattuu tarkistamaan saapuneet kommentit. Tällaisten kommenttien lähettäminen on suotavaa, koska se pitää virettä yllä kilpailun aikana.

On toivottavaa, että jokainen kilpailija ennen kilpailun päättymistä tekee lopullisen koostelistansa esittämistään vastauksista, jotta tuomarin ei tarvitse kaivella vastauksia yksittäisiin sanoihin pitemmän kommenttilistan sisältä. Vastauksia voi korjailla kilpailun kestäessä kuinka haluaa, mutta viimeisessä vaiheessa pitää valita sanaa kohden korkeintaan kaksi vaihtoehtoa, joista toisen ollessa oikein, saa täyden pisteen. Tämä on siis uudistus, joka on voimassa nyt ensimmäisen kerran.

Rattoisaa viikonloppua kaikille!

 

1)   jo         +2         kiusallinen

2)   akan    +2         ennen ”Henkkaa”  täällä
      
3)   se        +3          sekin

4)   ola       +3         sattuu näitä Sielläkin, luulisin

5)   eri       +3          uiskentelee

6)   atso     +3         Almilan takana usein 
 
7)   ista      +3         toinen
 
8)   eri       +4         Opettaa

9)   kiro     +4         tätä edellisessä
     
10) ista     +4          Istakin  oli tällainen, sanotaan
     
11) anu     +4          pannaan tähänkin ”mälli” sisään

12) aris     +4          pittoreskikin

13) elän    +5          kaukainen, ei niin houkutteleva

14) asa      +6          tästä pätäkkää

15) peli     +6          sata vuotta sitten yleisempi

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (168 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

No nyt on kinkkisempi, ensisilmäykseltä noin puolet ensin:

1) jo AJOA +2 kiusallinen

2) akan PAKANA +2 ennen ”Henkkaa” täällä

3) se ASEMO +3 sekin

4) ola KOLARI +3 sattuu näitä Sielläkin, luulisin

5) eri NIERIÄ +3 uiskentelee

6) atso KATSOMO +3 Almilan takana usein

7) ista +3 toinen

8) eri +4 Opettaa

9) kiro +4 tätä edellisessä

10) ista +4 Istakin oli tällainen, sanotaan

11) anu +4 pannaan tähänkin ”mälli” sisään

12) aris SAARISTO +4 pittoreskikin

13) elän +5 kaukainen, ei niin houkutteleva

14) asa +6 tästä pätäkkää

15) peli SAPELIMIES? +6 sata vuotta sitten yleisempi

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

8) SIPERIA
9) IKIROUTA

- korjauksia ja loppuja huomenna

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Milloin alkaa viimeinen vaihe, ja mikä on alkuvaihe tai ensimmäinen vaihe?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Se tarkoittaa sitä, että viimeiseen koosteeseen tulee sisällyttää se vaihtoehtoinen sana, jos sellainen on ehdotettavana. Muutoin tuomari tulee itse poimimaan kahdesta viimeisimmästä ehdotuksesta, jos koostetta ei ole tehty. Aiemmat jäävät sitten noteeraamatta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eli ei kannata laitella varmistussanoja ainakaan pilvin pimein;), jos ei sitten ne satu kahteen viimeiseen oikein.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eli ei kannata laitella varmistussanoja ainakaan pilvin pimein;), jos ei sitten ne satu kahteen viimeiseen oikein.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #12

Juuri niin. Vaihtoehtoja voi pukkailla, mutta niistä pitää jokaisen itse valita.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #13

Hei, jos tulee uusia ohjeita niin ei viimeiselle riville.
Kuka lukee käyttöohjeita ja ainakaan loppuun saakka?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #17

Tarkoitus on kuitenkin, etä kaikki potentiaaliset kilpailijat lähtevät aina samalta viivalta.

Viime viikolla tuli jo palautetta, että tämä on sisäpiirikilpailu ja haluan välttää antamasta sellaista vaikutelmaa. Jos heti alussa sanoisin, etä "uusia asioita on ...", niin se antaisi jo kättelyssä kuvan, että "ehkä minä en olekaan tervetullut".

Eli ohjeet on tarkoitettu luettaviksi. Eivät ne niin pitkät ole. Uudetkin osallistujat ovat tasavertaisia osallistujia.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Vielä yksi helppo

13) ETELÄNAPA

mutta mikä hitsi Ista voi olla, kaistale suomalaista teatterihistoriaa?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Heureka

7) TIISTAI

palaan keittiöön ja vilkaisen välillä kahta puuttuvaa :)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

1) a-jo-s +2 kiusallinen

2) p-akan-a +2 ennen ”Henkkaa” täällä

3) a-se-mo +3 sekin

4) K-ola-ri +3 sattuu näitä Sielläkin, luulisin

5) ni-eri-ä +3 uiskentelee

6) k-atso-mo +3 Almilan takana usein

7) ti-ista-i +3 toinen

8) Sip-eri-a +4 Opettaa

9) i-kiro-uta +4 tätä edellisessä

10) lo-ista-va +4 Istakin oli tällainen, sanotaan

11) k-anu-una +4 pannaan tähänkin ”mälli” sisään

12) sa-aris-to (kitarisa, marisija?) +4 pittoreskikin

13) Et-elän-apa +5 kaukainen, ei niin houkutteleva

14) rah-asa-mpo (kasapanos?) +6 tästä pätäkkää

15) zep-peli-ini +6 sata vuotta sitten yleisempi

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Pitäisikö huolestua kun en ole keksinyt kahteen vielä mitään, vaikka mietin koko ajan kun kokkaan?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Risto pukannut jo listansa ja Seija työstelee pätkittäin

Chekkatko Seija, ettei sinulla ole kirjoitusvirhettä minkään ehdotuksesi kohdalla ensimmäisessä listassa?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

No en tallentanut sitä, mutta aikanaan tulee koonti.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

OK, se kirjoitusvirheesi osoittautui todeksi. Havaitset sen sitten, kun julkaisen kaikki kommenttisi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #20

Jaahas, tuo kai pitäisi ymmärtää niin että jossain sanassa on tarkistettavaa, olettaisin. Tai sitten ei.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #23

Tuumaile vain jokaisen sanan kohdalta onko se täysin olennainen ratkaisu annettuun vihjeeseen. En voi muuta sanoa tässä vaiheessa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #24

Uskoisin, että tällä kertaa jokainen, joka löytää oikean ratkaisun oivaltaa, että se todellakin loksahtaa paikalleen.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #25

Entä jos on eri mieltä Istasta?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #30

Ei se tee mitään. Siinähän oli lisäys "sanotaan". Ja monet voivat sanoa muuta kuin itse olet mieltä.

(P.S. Huomaat, että kaikki on harkittu ja otettu huomioon! ;) )

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Jonkun pitää olla viimeinen.
Tässä porukassa en pääse loistamaan mutta olen ryhtynyt ajattelemaan että jos ei lainkaan osallistu, sitten on 15 väärin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #27

Juuri tuo on oikea asenne! Tuhannet muut US:n blogistit ovat aina jääneet sinusta jälkeen!

Vaikuttaa siltä, että vain lahjakas eliitti tohtii osallistua tähän kisaan. Kun katsoo lukijatilastoja suhteessa osallistujiin.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #29

Laajentaisin ajattelua silleen globaalisti että tietämällä yhden oikein voittaa noin 7,6 miljardia ihmistä, miinus tietenkin se kymmenkunta joka näihin yleensä osallistuu.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #33

Et ole edes niiden kymmenen joukosta 7,6 miljardista ihmisestä jäänyt yleensä viimeiseksi.

Mutta hieno positiivinen asennoituminen joka tapauksessa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #27

Janne, mitä sevväliä kun olet muuten niin ihana mies - toivottavasti kukaan ei ilmianna seksuaalisesta häirinnästä :)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #32
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #37

Tein juuri kantelun kommentistasi ylläpidolle.

(Ei vaitiskaan)

Tämähän se on tämän forumin yleinen tapa ...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #38

Hätävarjelun liioitteluahan se olisi, ei kai kukaan sentään Usarin Vapaavuoroa tarkista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #39

Onkin vapauttavaa huomata, että joidenkin Puheenvuoron kiihkeiden debattikumppaneiden kanssa paiskataan tällä puolella kättä ja nauretaan päälle. Tämä rakenne on US:lla hyvin onnistunut. Toivottavasti ymmärtävät sen.;)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #41

Kuinka se menikään

Kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.

Aleksis Kivi?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #48

Ai, minä luulin, että Kiven riimityksessä on:
Kaukana on vaimo, riita ...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kun en ole varma lähdenkö huomenna maalle ja jos niin koska palaan ainakin alustavasti kaikkiin:

1) jo AJOS +2 kiusallinen

2) akan PAKANA +2 ennen ”Henkkaa” täällä

3) se ASEMO +3 sekin

4) ola KOLARI +3 sattuu näitä Sielläkin, luulisin

5) eri NIERIÄ +3 uiskentelee

6) atso KATSOMO +3 Almilan takana usein

7) ista TIISTAI +3 toinen

8) eri SIPERIA +4 Opettaa

9) kiro IKIROUTA +4 tätä edellisessä

10) ista KAISTALE +4 Istakin oli tällainen, sanotaan

11) anu VANUKAS +4 pannaan tähänkin ”mälli” sisään
- ei tähän muu sovi, hanukka eikä ihanuuskaan

12) aris SAARISTO +4 pittoreskikin

13) elän ETELÄNAPA +5 kaukainen, ei niin houkutteleva

14) asa VILJASATO +6 tästä pätäkkää
- vaikka eikös se ole enemmänkin itänaapurin heiniä

15) peli SAPELIMIES +6 sata vuotta sitten yleisempi
-jos en mene ja jää aamulla maalle niin tämäkin työn alla. Maalla nääs on käytössä vain radio, matkapuhelinkin vain jos joku soittaa tai on välttämätön tarve soittaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

PS. Jos sapelimies ei kelpaisi niin tsekkasin sata vuotta sitten I maailmansodan sotilaskaluston täältä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Ensimm%C3%A4i...

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Vähäpali on kysymysmerkkejä mutta aloitetaan nyt.

1)   AJOS

2)   PAKANA
      
3)   ASEMO

4)   KOLARI

5)   NIERIÄ

6)   KATSOMO
 
7)   TIISTAI
 
8)   PERINNE

9)   ??
     
10) LOISTAVA
     
11) VANUKAS?????

12) SAARISTO

13) ETELÄNMAA ?????

14) HILLASATO

15) SAPELIMIES

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Voisi olla myös

14) MUONASATO

- siinä koonnin lisäksi toinen, vaihdan jos keksin parempaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jälleen kerran on todettava, että joihinkin kysymyksiin löytyy vastauksia, jotka ovat jollain tavoin "oikeita" ja jotka ovat suosittuja. Mutta eivät saa täyttä pinnaa.

Oikeiden vastausten unioni on kuitenkin jo täydellinen, koska joukossa on jo nyt viisaita osallistujia.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kai siihen viisaiden joukkoon kelpaa myös pöljät vastaukset kun sanoja pyörittelee?

Jotta jos en lähde aamulla maalle niin ties mitä taas vielä vastaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

No niin pojat, tsemppiä taas kun toivottavasti Irja ja Margaretakin ovat mukana!

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Jos 11 olisi +3, vastaus olisi rivo.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Valitettavasti Seijan viimeisin kommentti kellonajalla 23:24 on tarkan harkinnan jälkeen julkaisukelvoton, mutta voin sen verran sanoa, että kysymys on täysin aiheeton. ;)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Jiihaa, olen lopultakin onnistunut kirjoittamaan julkaisukelvotonta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Meillä jokaisella on tietysti oma pimeä puolensa, joka harvoin käy esiin ...
(Mutta kaikki tulevat näkemään tuon julkaisukelvottoman kommentin sunnuntaina.)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #44

Me too, heittelin vastauksia ja kommentteja ruuanlaiton välillä ja jälkeenkin, eikä mitään muistikuvaa mitä olen siihen heittänyt. Kohokas kuitenkin onnistui vaikka tarjoilu minusta riippumattomasta syystä viivästyikin, haluatko kenties reseptin?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #45

Kiitos mielelläni! Minäkin tein ruokaa siinä vaiheessa, kun vapautin ensimmäisiä kommentteja kännykän kautta. Wasabi-inkiväärilohta itämaisen riisin kera.

(Unohdinkin tällä kertaa siinä leipätekstissä muistuttaa omien listojen seivaamisesta.)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #46

Kas tässä, yksi bravuurinumeroistani kautta vuosien ja juustoilla voit säännellä makua, sillä juustoissa onnistumisesa ei ole haittaa.

Ostsufflé

3 msk smör (eller margarin lukee vanhassa ohjeessa)
1 msk maizenamjöl (sitä on kaapissa kun teen joskua maissilettuja, jotta jos ei ole täytyy keksiä tilalle jotain, tai sitten ostaa maissijauhoa)
3 dl mjölk
4 äggulor
4 dl färskriven ost, gärna 3 dl Emmentaler, greve eller liknande och 1 dl parmesan
salt, peppar
1 tsk paprika
½ msk konjak
4 äggvitor

Beredning: Smält smör, rör i maizenamjölet och späd med mjölken.Låt koka opp och koka ca. ½ mimut under omrörning. Ta bort från värmen och rör i en äggula i taget. Tillsätt ost, kryddor och konjak och låt smeten stå och svalna ca. 20 minuter. Rör om då och då.
Vispa vitorna till hårt skumm (tiedät kai että onnistuu parhaiten jääkaappikylminä, eikä tarvinne kertoa milloin on hårt skumm)
Vänd ner vitorna i ostsmeten. Slå sufflémassan i smord form med raka kanter -on kohokasvuoka, en ole kokeillut kuinka muussa.

175° ca. 40 minuter inte för högt i ugnen, eli vilkaise millä tasolla ritilä.

Sitten vaan patonkia ja salaattia, hyvää ruokahalua ja hyvää ötyä!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #47
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #51

Tässä vielä maissilettujen ohje jos satut ostamaan maissijauhoa. Niitä oli jenkkilässä hotellin seisovassa aamiaispöydässä vaahterasiirapin kera ja löysin kauan sitten jonniinlaisen ohjeen jostain.

3 dl maitoa
2 munaa
½ tl suolaa
2 dl maissijauhoa

Vatkaa kaikki ainekset sekaisin.
Paista (lettupannulla, mutta kai blinipannukin käy, koko oli siltä väliltä) paksuja ohukaisia.

Vaahterasiirappi niihin kuuluu, mutta mikä ettei joku hillokin kävisi. Ja netissä on varmaan muitakin taikinaohjeita.

Ps. Keittiöhommiksi nyt off topic meni, ja jos haluaa niin lisää haulla maize pancake.

Mutta nyt on tulossa pieni poika ja sitten askarrellaan tonttuovea, katsokaatte netistä mikä se tonttuovi on :)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #58

Tontut hakkaavat pakokauhun vallassa naama ja rystyset verissä sitä feikkiovea eikä se koskaan aukene kunnes katti lopettaa pikkutontun kärsimykset.
Minkälainen sadisti tekee tonttuoven?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #60

Pöljä. Tontut pääsevät läpi mistä vaan. Ja oletko muistanut olla kiltti, tontut jo kurkkii.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #63

Miksi niille pitää rakentaa ovi jos ne pääsevät läpi mistä vaan? Siksi että eivät tulisi läpi mistä vaan, oletan?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #64

Pienten lasten jouluiloa varten, aletaan kphta askarrella grillitikusta ja hennoista oksista varsiharjaa:)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ekaksi se kiusallinen AJOS, kiusasi suomalaista PAKANA(a). ASEMO sekin. KOLARI(ssa) kolarikin on kotiseuturakkautta. Saariputaan vesissä NIERIÄ ui verkkoon ja Atso Almilan takana KATSOMO hurrasi oli TIISTAI. Tämän kaikki SIPERIA jo opetti, jos IKIROUTA sulaa ja näemme kun KAISTALE vihreää maata näkyy ei PAKISTAN. Laitetaan nyt VANUKAS pöytään ja siihen sekaan mahtava hillomälli, pittoreski SAARISTO ei kaipaa ETELÄNAPA(a). Suomessa VILJASATO tuottaa maajussille pätäkkää, vaikka verottajan SAPELIMIES sitä alati hallan tavoin kärkkyy.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Arikin laittanut listansa.

Hiukan variaatiota on yleisesti ottaen tällä kertaa havaittavissa eri ehdottajien välillä tietyistä sanoista.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Tuota mällijuttua en ymmärrä sitten millään. Ilmeisesti sanalla on jokin sellainenkin sivumerkitys, jota en tunne.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, sillä on suorastaan leegio erilaisia sivumerkityksiä puheessa.

On siitä jo oikea vastauskin tullut suoralta kädeltä ensi heittämällä.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Eräs Matti kirjoitti nimensä niin, että t:n viiva meni vähän pois paikaltaan, jolloin siinä näytti lukevan Mälli. Luulenpa, että tämä ei kuitenkaan liity asiaan.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Ettei suorastaan ensi laakilla...

(Tätä et varmaan voi julkaista.)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Juu, kolme aihiota, joista selviää huomenna oikeat vastaukset.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Nyt on yskä, nuha ja flunssa. Ei jaksa parannella.

1) ajos
2) pakana
3) asemo
4) Kolari
5) nieriä
6) katsomo
7) tiistai
8) Siperia
9) ikirouta
10) loistava
11) kanuuna
12) saaristo
13) etelänapa
14) rahasampo
15) zeppeliini

Aiempi vain siivottu, ei uusia sanoja.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ristolta "siivottu" lista. Toivotan paranemista flunssan kourista!

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kiitos toivotuksista, vointini onkin jo kohtalainen, mitä nyt paha yskä olo.

Hienosti muuten keskustelut rönsyilevät kesken kisan. Ruotsinkielinen letturesepti alkaa olla jo ihan huippua (-;

Itse olen perinteiseen tapaan tyytyväinen sanoihini. Aina sieltä sitten on joku löytynyt, mikä onkin ollut toisin. Viimeksi esim. ajattelin, että lasikatto on muuntunut laatijalla lasikanneksi, joka on hyvä sana. Muttei ollutkaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Minäkin olen usein yllättynyt millaisia vaihtoehtoja itse tarkoittamalleni ratkaisulle kilpailijat onnistuvat löytämään. Siksi lanseerasin jossain vaiheessa sääntötarkennuksen siten, että on mahdollista saada myös osapointseja.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ollilta tuli kommentti sisältäen ilmeisestikin ajatusta eräästä sana-aihiosta, joten jätän sen toistaiseksi "sensuurin" puolelle.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Aika tulla mukaan

1) a jo s
2) p akan a
3) a se mo +3 kunnes keksin parempaa
4) k ola ri
5) ni eri ä
6) k atso mo
7) ti ista i
8) sip eri a
9) i kiro uta
10) lo ista va
11) k anu una
12) sa aris to
13) et elän apa
14) rah asa mpo
15) pop peli puu / soo peli asu

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Näinpä tämä aina tahtoo mennä. Ensin on muutama ilmiselvä mutta sitten iskee epätoivo. Sitten aika moni loksahtaa kohdalleen. Aina jää kuitenkin jokunen, jolle tekisi mieli keksiä parempi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Juholta tullut lista kaikista aihioista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seijalta putoilee oivalluksia tipottain, kuten aiemminkin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Yhtä puuttuu sano piru kun sääskiä laski.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ja tuon kommentin jälkeen lähetit saman tien yhden ehdotuksen. ;)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #73

Juu, lopulta hämäläinen keksi jotain.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #75

Ehkä se johtuu siitä, että tamperelaiset eivät ole oikeita kantahämäläisiä.;)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #76

Kekkä sitte jolsei tamperelaiset, meillon tampereenkiäliki.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #77

Te olette pirkanmaalaisia. Hämäläiset löytyvät Hattulasta, Hollolasta, Hartolasta, Sysmästä, Hauholta, Vääksystä, Asikkalasta j.n.e. Eivät puhu tampereenkiältä, nääs!

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #78

Tampere kuuluu historialliseen Satakunnan maakuntaan, mutta sinne on muuttanut ihmisiä monesta suunnasta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #79

Satakunnasta tulee kuitenkin mieleen enemmän Pori ja sitä kautta Varsinaissuomi. Heidän puheenpartensa on tyystin erilaista kuin Tampereella, jossa on aivan omintakeinen murteensa ja kansanluonteensa. Kun helsinkiläinen Kaarina Suonio valittiin aikoinaan Tampereen apulaiskaupunginjohtajaksi, niin hän kertoi jossain haastattelussa puolisen vuotta valintansa jälkeen, että häneltä meni kauan havaita, että tamperelaiset eivät olekaan alamaisia.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #80

Jaa, miten Porista tulee mieleen Varsinais-Suomi?

Minulla ei ole mitään porilaisia vastaan, siellä pari kesää kesätoimittajana olleena, mutta heidän sijaintinsa Suomen kartalla on vähän haasteellinen ja he ovat imeneet naapureistaan kaikki "parhaat" puolet: Porissa yhdistyy varsinaissuomalainen sisäänpäinlämpeävä v-umaisuus pohjanmaalaiseen aggressiivisuuteen ja uhoon varsin omalaatuisella tavalla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #93

Juu, porilaiset ovat sellaista perussuomalaisten ydinjoukkoa. Ennen mamuja heidän suurimpia vihollisia olivat raumalaiset.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #95

Vanhempani ovat raumlaissi ja opin jo lapsenmaidossa mikä ero on olla "Porissa" tai "Raumalla". Se on sama kuin olla "kusessa" tai "kusella".

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #78

Sullon nääs väärässä paikassa, ei kantsi koklata jolsei tiärä mihkä se kuuluu.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

= muutan koontiini

11) KANUUNA
14) RAHASAMPO

Yksi vielä vaivaa, ans kattoo juolahtaako jotain.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Panen tähän ennen nukkumaanmenoa listani tämänhetkisessä asussaan. Nron 15 kohdalla en varmaan ole keksinyt laatijan ajattelemaa sanaa, mutta kyllä taapelityö ainakin luullakseni sopii vihjeeseen.

1 ajos
2 pakana
3 asemo
4 kolari
5 nieriä
6 katsomo
7 tiistai
8 tierike voi olla opettavainen, mutta sanon Siperia
9 ikirouta
10 loistava muistaja (niin kuin näyttelijän täytyy)
11 kanuuna tai Zanussi (johon voi varmaan mälliäkin säilöä)
12 saaristo
13 etelänapa
14 rahasampo
15 kappelisrk tai taapelityö

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Jaa-a, tuli mieleen: vaihda sittenkin zeppeliini kohtaan 15.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Ai niin, halusit koontia, joten tässä vielä kaikki:

1 ajos
2 pakana
3 asemo
4 kolari
5 nieriä
6 katsomo
7 tiistai
8 Siperia
9 ikirouta
10 loistava muistaja
11 kanuuna
12 saaristo
13 etelänapa
14 rahasampo
15 zeppeliini tai taapelityö

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. ajos
2. pakana
3. asemo
4. Kolari
5. nieriä
6. katsomo
7. tiistai
8. Siperia
9. ikirouta
10. loistava
11. vanukas
12. saaristo
13. etelänapa
14. rahasampo
15. zeppeliini

Onhan tuossa taas muutama hiukan omaa mieltäni kangertava, mutta miettiminen loppuu juuri nyt jolloin ojennan kivitauluun hakkaamani vastausrivin, tällä kertaa puoli vuorokautta ennen tyypillistä palautushetkeäni.

"Asemo(sana)" on ollut mukana ennenkin, "vanukas" on tietääkseni tasalaatuinen jälkkäri ihan ilman mällejä, ja "loistava" on tyypillisesti liitetty Ella Eroseen. Ja "pittoreski"... useimmiten se määrittelee viehättävää pikkukaupunkia, mutta maalauksellisena tai kuvauksellisena - miksipä ei:

http://www.kotimaassa.fi/data/lehtijutut/2013-5_Me...

PS. Loput jälkipyykissä sunnuntai-iltana!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sunnuntai ja vajaa viisi tuntia aikaa. Tuleeko tänään ensimmäiset viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Ehkäpä aamu on iltaa viisaampi. Näillä on tarkoitus mennä loppuun saakka:

1) a jo s +2
2) p akan a +2
3) u se in +3
4) K ola ri +3
5) ni eri ä +3
6) k atso mo +3
7) ti ista i +3
8) Sip eri a +4
9) i kiro uta +4
10) lo ista va +4
11) k anu una +4
12) sa aris to +4
13) et elän apa +5
14) rah asa mpo +6
15) pop peli puu +6

Varasanat:
3) a se mo
13) et elän kyy (viper esiintyy kyllä eteläiselläkin pallonpuoliskolla, sen sijaan et elän pyy näyttäisi olevan täysi mahdottomuus)
15) soo peli asu

Aika vaikea oli myös 'tiistai'. Yrityksiä oli 'l ista us' (ei oikein sopinut vihjeeseen) ja 'Tr ista n' (ja Isolde, mikä taas olisi avannut varmaan laajemmankin joukon parin toisia osapuolia).

Tuo 'usein' sopinee tuohon vaatimukseen 'tai sitten substantiivien attribuuteiksi sopivia sanoja'. Voidaanhan sitä käyttää vaikka lauseessa 'Se on usein esiintyvä sana'.

Ison alkukirjaimen käyttö vihjeissä 4 ja 8 ei ollut ilmeisestikään kirjoitusvirhe vaan osa vihjettä... Jos vihje 7 olisi ollut isolla alkukirjaimella, olisi ehkä ollut pakko käyttää tuota Tristania.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Täydennän:
1) AJOS
2) PAKANA
3) ASEMO
4) KOLARI
5) NIERIÄ
6) KATSOMO
7) TIISTAI
8) PERINNE
9) ??
10) LOISTAVA
11) VANUKAS
12) SAARISTO
13) ETELÄNAPA
14) HILLASATO
15) SAPELIMIES
 

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Toivottavasti en vie Juhalta tulevaisuudessa käyttökelpoista sanaa ja vihjettä mutta tähän sopinee
211) l +2 työstäkin

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Pakko kysyä, tuliko päivitetty lista?
Siis tuossa 10 korvilla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #104

On tullut, sorry, että en maininnut siitä, kun täytyy hajauttaa keskittymistä monelle taholle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olli ja Tuomo antaneet listansa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kun olin kerran tykkimies Hämeenlinnan Hätilässä ja tarjoilin kapiaisille ampumaleirillä parastani, se ei sitten ollutkaan VANUKASTA, eikä vääpelinräkää. Ja myöhemmin joulukuun kuudes Itsenäisyyspäivänä olin Hämeenlinnan moottoritiellä itsenäisyysparaatiin valmistautumassa, kun siellä tapahtui liikenneonnettomuus, eli KOLARI. Mies tuli ulos autostaan ja totesi sanoneensa vaimolleen, että haupitsi ampuu näin ja KANUUNA… , ja silloin se rysähti. Jos olisin silloin tiennyt, että kanuunaa kysytään verbaalisessa kisassa lähes 42 vuotta myöhemmin olisi se tietotaito ollut melkoinen RAHASAMPO kenelle tahansa. Ensin oli AJOS, sitten PAKANA ja sekin se ASEMO ja autoilijan KOLARI. Ei ui vastaukset haaviin kuin NIERIÄ. Tässä kohtaa kai KATSOMO jo hurraa, perjantai nythän on TIISTAI, että opettaahan se SIPERIA Ariakin. Se järjen IKIROUTA sulaa sittenkin hiljalleen, ja näkyy KAISTALE totuutta. Juha ampuu KANUUNA paukahtaa - SAARISTO ja rannikkovartiosto kuittaa. Häpeässään Ari ui ETELÄNAPA edessään Väinämöisen RAHASAMPOa etsimään, vaikka SAPELIMIES himoitsee hänen päätään vadille.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Arilta tullut tarinallinen kommentti, jossa ilmiselvästi muutetaan joitain aiempia "inputteja". - Noteerattu siis!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

10) ista +4 Istakin oli tällainen, sanotaan

Koska jokaisessa kisassa on ollut joku -tar, niin ja minulla on vielä heittosana tuosta kohdasta käyttämättä heitän EEVISTAR, eli Evijokitar.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

En keksi Istaan muuta kuin että toisti repliikkejä

10) TOISTAJA

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tällä hetkellä osallistujia ovat Lumikki ja kuusi kääpiötä. Yhtä kääpiötä vielä huutaa. Viisas tosin ilmoitti jo aiemmin ottaneensa myös Nuhanenän roolin, mutta viime tietojen mukaan hän on siitä jo luopumassa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ei kai tarvita uutta koontia, olen muuttanut

10) TOISTAJA
11) KANUUNA
14) RAHASAMPO

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seija juuri esittämään kysymykseen voin vastata, että kaikki ehdotukset on noteerattu ja pistetaulukko on päivitetty siltä osin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ista Kyrsii kun en keksi, mitätöi tällä edellisistä jos säännöt niin menee

10) LOISTAVA

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seijan viimeisin korjaus myös noteerattu.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Aika julkaista oikea lista ja tulokset:

1) JO +2 KIUSALLINEN AJOS
2) AKAN +2 ENNEN ”HENKKAA” TÄÄLLÄ PAKANA
3) SE +3 SEKIN ASEMO
4) OLA +3 SATTUU NÄITÄ SIELLÄKIN, LUULISIN KOLARI
5) ERI +3 UISKENTELEE NIERIÄ
6) ATSO +3 ALMILAN TAKANA USEIN KATSOMO
7) ISTA +3 TOINEN TIISTAI
8) ERI +4 OPETTAA SIPERIA
9) KIRO +4 TÄTÄ EDELLISESSÄ IKIROUTA
10) ISTA +4 ISTAKIN OLI TÄLLAINEN, SANOTAAN LOISTAVA
11) ANU +4 PANNAAN TÄHÄNKIN ”MÄLLI” SISÄÄN KANUUNA
12) ARIS +4 PITTORESKIKIN SAARISTO
13) ELÄN +5 KAUKAINEN, EI NIIN HOUKUTTELEVA ETELÄNAPA
14) ASA +6 TÄSTÄ PÄTÄKKÄÄ RAHASAMPO
15) PELI +6 SATA VUOTTA SITTEN YLEISEMPI ZEPPELIINI

Juhon ensisijainen ehdotus tehtävään numero 3 oli "usein", mutta hän antoi "asemon" varasanaksi, onnekseen. Pari huomautusta tulikin siitä, että sama ratkaisu on ollut hakusessa jo aiemmin, mutta silloin vihjeenä oli "tämäkin" ja ratkaisuna pitempi versio "asemosana".

Siperian sijasta Janne ehdotti opettajaksi "perinnettä" ja toki sekin siinä määrin opettaa, että annoin siitä täyden pinnan, koska hän vastavuoroisesti ei voinut sitten hyödyntää tuota sanaa seuraavan kysymyksen ratkaisemiseksi.

Tea Istaa luonnehdittiin "loistavaksi" useissa yhteyksissä, joten parin kilpailijan alunperin ehdottama "kaistale" oli hiukan outo. Ari jätti kahdeksi vaihtoehdoksi juuri tuon kaistaleen ja "Eevistar" -luomuksen, ja vaikka kaistale on jätetty alla olevaan listaan, niin kumpikaan niistä ei ikävä kyllä saa enempää kuin puoli pistettä. Seijan vielä tuntia ennen kilpailun loppumista voimassa ollut ehdotus "toistaja" olisi antanut myös puoli pistettä, mutta viimeisillä kalkkiviivoilla hänkin loistavaan päätyi.

Kanuunaa pari kilpailijaa joutui etsiskelemään muilla ehdotuksilla ennen kuin tuohon päätyivät. Parille kilpailijalle jäi vielä "vanukas" ratkaisuksi, mutta en voi antaa siitä puolta pistettä enempää, koska en oikein tiedä millaisia "mällejä" teillä on tapana vanukkaaseen sekoitella...

Janne etsiskeli ensin etelänapaa etelänmaan kautta, mutta löytyi se lopulta hänellekin. Rahasammon sijasta useat mietiskelivät ensin muita rahan lähteitä, mutta päätyivät sitten tuohon ehdottoman kokonaisvaltaisesti oikeaan kiistattomaan ratkaisuun. Vain Janne oli sitä mieltä, että hillasato tahkoaa riittävästi fyrkkaa, joten annettiin siitä varttia vaille täydet pinnat.

Zeppeliiniä moni haki kauan, kunnes sen löysi. Parille jäi ehdotukseksi kuitenkin edelleen tuo keskiaikainen sapelimies, jollaisia ei toden totta enää ensimmäisen maailmansodan jälkeen ollut sen enempää kuin nykyäänkään. Silloin ammuttiin jo Maxim konekivääreillä ja lennettiin pommikoneilla. Joten puoli pinnaa meni pois armotta. Juhon poppelipuu ja soopeliasu saa myös puoli pistettä, koska en ole tietoinen siitä, että ne olisivat huomattavasti harvinaistuneet sadassa vuodessa.

Alla on lista kaikkien vastauksista ja pisteytyksestä:

ARI yhteensä
14
Vastaus
AJOS 1
PAKANA 1
ASEMO 1
KOLARI 1
NIERIÄ 1
KATSOMO 1
TIISTAI 1
SIPERIA 1
IKIROUTA 1
KAISTALE 0,5
KANUUNA 1
SAARISTO 1
ETELÄNAPA 1
RAHASAMPO 1
SAPELIMIES 0,5

JANNE yhteensä
12,75

AJOS 1
PAKANA 1
ASEMO 1
KOLARI 1
NIERIÄ 1
KATSOMO 1
TIISTAI 1
PERINNE 1
? 0
LOISTAVA 1
VANUKAS 0,5
SAARISTO 1
ETELÄNAPA 1
HILLASATO 0,75
SAPELIMIES 0,5

JUHO yhteensä
14,5

AJOS 1
PAKANA 1
ASEMO 1
KOLARI 1
NIERIÄ 1
KATSOMO 1
TIISTAI 1
SIPERIA 1
IKIROUTA 1
LOISTAVA 1
KANUUNA 1
SAARISTO 1
ETELÄNAPA 1
RAHASAMPO 1
POPPELIPUU 0,5

OLLI yhteensä
15

AJOS 1
PAKANA 1
ASEMO 1
KOLARI 1
NIERIÄ 1
KATSOMO 1
TIISTAI 1
SIPERIA 1
IKIROUTA 1
LOISTAVA 1
KANUUNA 1
SAARISTO 1
ETELÄNAPA 1
RAHASAMPO 1
ZEPPELIINI 1

RISTO yhteensä
15

AJOS 1
PAKANA 1
ASEMO 1
KOLARI 1
NIERIÄ 1
KATSOMO 1
TIISTAI 1
SIPERIA 1
IKIROUTA 1
LOISTAVA 1
KANUUNA 1
SAARISTO 1
ETELÄNAPA 1
RAHASAMPO 1
ZEPPELIINI 1

SEIJA yhteensä
14,5

AJOS 1
PAKANA 1
ASEMO 1
KOLARI 1
NIERIÄ 1
KATSOMO 1
TIISTAI 1
SIPERIA 1
IKIROUTA 1
LOISTAVA 1
KANUUNA 1
SAARISTO 1
ETELÄNAPA 1
RAHASAMPO 1
SAPELIMIES 0,5

TUOMO yhteensä
14,5

AJOS 1
PAKANA 1
ASEMO 1
KOLARI 1
NIERIÄ 1
KATSOMO 1
TIISTAI 1
SIPERIA 1
IKIROUTA 1
LOISTAVA 1
VANUKAS 0,5
SAARISTO 1
ETELÄNAPA 1
RAHASAMPO 1
ZEPPELIINI 1

Kultamitalin jakavat tällä kertaa Risto ja Olli. Riston kunniaksi mainittakoon, että hän pukkasi listansa tuntia kilpailun julistamisen jälkeen laakista täysin oikein, vaikka flunssaansa siunailikin.

Hopealle tulivat Juho, Seija ja Tuomo. Ari ja Janne ovat tällä kertaa pistesijoilla hyvin kovatasoisessa joukossa.

Kiitokset kaikille osallistuneille. Reklamaatioita ja huomautuksia otetaan tavan mukaisesti vastaan ja niihin suhtaudutaan niin kyseenalaistavasti kuin suinkin mahdollista.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Onneksi olkoon Risto ja Olli, eikä mitään selittelyjä. Joku ilma-alus ei tullut mieleenkään, hyvä että sentään kanuunan keksin :)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Tattista vaan.
Tässä kun oli Einarin päiväkin, niin olin vähällä ehdottaa, että jos kilpailijan nimessä esiintyy "ei", niin siitä pitää vähän vähentää pisteitä. Vaikkei minulla oikeastaan ole mitään Einareita vastaaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #128

Jos EI NARIse kilpailun tuloksesta, niin hyvähän se vain on!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #128

Tuota noin, S EI ja

Toivottavasti ei sentään naisiin kohdistetua jonkun Einarin kautta.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #137

sEIja, enkö huomannutkaan tuota? Miten saatoinkaan?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #128

Einarin nimipäivä oli perjantaina. Tiedän sen siitä kun poikani Einari sai lahjaksi limaisen kumikäden jonka varsi venuu heitettäessä parin metrin päähän ja itse kämmen tarttuu siihen mihin se nyt sattuu osumaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #140

Tarkoititko sitä seksuaalisen häirinnän harjoittamiseen?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #141

Tuosta en ymmärtänyt mittään, mutta saisiko esittää kainon toivomuksen että vihje ei olisi kovin miesvaltainen. Taikka sitten vastapainoksi joku perin naisellinen kun tasa-arvo on ny huurossa.

Vaikka vasara ja kirveskin pysyy kädessä niin ei niitä kanuunoitakaan heti keksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #144

Lahjaesineen kuvailussa mainittiin: "kämmen tarttuu siihen mihin se nyt sattuu osumaan".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #144

"saisiko esittää kainon toivomuksen että vihje ei olisi kovin miesvaltainen."

Toivomuksia saa aina esittää, mutta tällä kertaa ei jäänyt kohdallasi kanuunasta kiinni. Zeppeliiniä ei voi tulkita miesvaltaiseksi, tai jos voi, niin sitten niitä ei-miesvaltaisia asioita on turhan niukalti.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #146

No eihän moittimista, mutta ajankohtaisesti tärkeimmät kuitenkin ensin, tonttulakkiinkin vaihdoin kilisevämmän tiun :)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kiitän paitsi kilpailun järjestämisestä, myös joviaalista suhtautumisesta ns. vääriin vastauksiin. eipä tässä voi kuin valittaa taas.

PERINTEISESTI löysin itseni hänniltä mutta ehkä SIPERIA vielä opettaa ja sulattaa tämänkin IKIROUDAN. Terveisiä vaan täältä pitkoreskista SAARISTOSTA.

Mikä on mälli kanuunassa?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Mikä on mälli kanuunassa?"

Vissiin joku ammus. Juhan verbaalikilpailut sorsii naisia, jotta sen ainoan kerran kun olen apua pyydellyt näytin eilen illalla pojalle ja vastasi heti että kanuuna.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #114

Oliko kyseessä sama poika, jonka kanssa askartelit tonttuovea?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #117
Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #120

Ajattelin, että jos sukupuoli auttaa iästä riippumatta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #114

Sorsii naisia ja laivaston käyneitä, ilmeisesti. "Tyhmä saa ol muttei tykkimies", sanottiin Turu laivastoasemas aikoinaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #122

Voiko tykkimiestä tyhmempi olla vai basisti, kysyy armeijan käymätön.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #122

Onneksi minut ylennettiin ensin korpraaliksi ja sitten alikessuksi, niin en joutunut olemaan tykkimiehenä kuin muutaman kuukauden. Se oli sitä kiiluaikaa Mäkiluodon herttaisessa talvessa. Mikä olisikaan ikimuistoisempi kokemus elämässäni!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #122

Ja samassa paikassa varmaan myös, että "maavoimien vänrikki vastaa humalaista matruusia".

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #114

Vaimo vastasi kyllä heti kanuuna, kun esitin kysymyksen hänelle. Tosin appiukko-vainaa oli sitä mieltä, että mikäli naiset olisivat (siihen aikaan) päässeet armeijaan, tyttärestään olisi tullut oikein kelpo vääpeli.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #125

Oli sitten vissiin komentelevaa sorttia, eikös ne vääpelit komenna, luulisin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #130

Meidän alokaspatterimme vääpeli piti meille puheen koulutuksen alussa, kun seisoimme nelirivistössä patterin edessä. Hän ilmoitti, että hän on patterin vääpeli ja hänen puoleensa saa kääntyä missä ongelmassa hyvänsä. Hän ratkaisee kaiken muun paitsi naisten hankkimisen. "Sen saatte hoitaa itse", oli hänen peräkaneettinsa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Mälli" -sanaa käytetään myös aseen "panoksesta" ja eritoten niistä suurista mälleistä, kuten kanuunan tai tykin ammuksesta. Öbiksessa ja Mäkiluodossa kapiaisten tapana olikin sanoa, että "mällit sisään", kun käskivät lataamaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #115

Justiinsa juu ja jetsulleen jos on armeijan käynyt, minä en ole.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #118

En muuten minäkään, joten pelkkä sukupuoli ei auta. Jouduin tuota mälliä ihmettelemään, mutta ajattelin, että kai se jokin ammuskin voi olla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #119

Asiaa voi tutkia erilaisilta sivustoilta laittamalla googleen alla olevan linkin mukaisesti vaikka hakusanat: mälli, panos, metsästys:

https://www.google.fi/search?newwindow=1&dcr=0&sou...

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #124

Mitä kanuunalla metsästetään? Jäneksei vai hirvei?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #127
Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #129

Entä vihalaasia (jos ymmärrätte Pohojanmaan murretta)?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #132

Mikähän se voisi pohojalaasittain olla kun itikkakin on lehmä. Pitäkää tunkkinne :)

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #134

Muurahaisiahan ne, oivaa tykinruokaa. Terv. pohjalaisten vävypoika

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #127

Panssarinyrkillä ainakin kaneja. Kerrotaan (en muista lähdettä, joten saattaa mennä hyvän tarinankerronnan puolelle), että joku aussi olisi tuonut niitä tullessaan sotasaaliina toisesta maailmansodasta. Joku sitten kysyi, että eikö tuolla ole aika vaikea osua kaniin. 'Mutta näkisitpä kanin silloin, kun osun.'

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Juha, rotesti vihjeeseen 15) sata vuotta sitten yleisempi - eihän se zeppeliini enää ole käytössä ollenkaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

On niitä vielä muutama ihan Zeppeliini -merkillä maailmassa. Muut ilmalaivat ovat sitten muita malleja ja käytetään enimmäkseen mainostarkoituksissa suurkaupunkien yllä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ja Juhalle kiitos, tämä oli hauska.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hoppee ei oo häppee mutta se on kun Ristolle häviää;)))

Onnittelut voittajille.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Aika loppui kesken ja lankatonttujenkin askartelu jäi seuraavalle kerralle, mutta muuten tämäkin tonttu taas osallistui :) Enkä ihan heti jätä jatkossakaan väliin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Onnittelut voittajille, kiitokset kisajärjestäjälle, ynnä muuta fraseologiaa kaikille! Olin tyytyväinen kokonaisuuteen sekä omaan suoritukseeni, joten kaikki hyvin.

Ja sitten asiaan. Miten on mahdollista, ettei yksi US Vapaavuoron kokeneimmista tykkimiehistä, tulenjohtaja Suomen Valkoisesta Armeijasta ja reservin kersantti ilmatorjunta-aselajista, Kokko TA, kykene yhdistämään "mälliä" ja "kanuunaa"?

Nyt jälkipeliä käydessäni mietin releet loksahdellen ja hihnapyörät sauhuten nimityksiä tykin kranaateille, ja lopulta slangikäsite palasi mieleeni: "murkula" tai herraskaisemmin "smurgula". Putkesta taivaalle syöksähtänyttä it-kanuunan sarjatulta kutsuttiin myös nimellä "rupuna", joka on siis useita ammuksia käsittävä setti, tykki-ilmatorjunta kun perustuu nimenomaan sarjatuleen erotuksena kenttä- ja rannikkotykkien kertalaukauksiin. "Mälli" tuo mieleeni toisaalta purutupakan tai nuuskan, toisaalta ajoneuvojen yhteentörmäyksen.

Tunnustus Juhalle tämänkertaisen tehtävän suorastaan perfektionistisen huolellisesta esillepanosta. Isot alkukirjaimet olivat harkituilla paikoilla johdatellen vastaamista erisnimiin.

PS. Vanukkaan tekemisestä tietoni ovat tasan nolla, mutta ajattelin pelastaa itselleni pisteen rippeet "tarjoamalla mälliä vanukkaan oheen", mikä tosin tässä yhteydessä saattaa kuulostaa jälkiruokamenulta.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Minulla ei ole käsinkosketeltavaa käsitystä tykkiaselajista, mutta IT-aseissa taitaa olla "kiväärimäinen" panos, niin ettei siihen lisätä mitään varastoinnin ja laukaisun välillä. Isomman kaliiperin aseissa on ilmeisesti vakiokokoisia ruutiosa-annoksia, mitä lisätään useampia tai vähempiä määriä siinä ennen laukaisua. Mälli voisi olla joko koko lautaus tai ...?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tuokin vielä, suksikaa vaikka suolle armeija-aseidenne kanssa :)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #152

Tuolla otteella voisit johtaa vaikka suksisulkeisharjoituksen!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #154

Siinä sitä miesten keskeistä termistöä taas kuuli, olen joskus lukenut sulkeisista mutta ei hajuakaan mitä se tarkoittaa. Eikä tarvitse yrittääkään tasa-arvosta, kun olin siinä iässä naisilla ei ollut mahdollisuutta päästä armeijaan.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #160

Meikäläinen ei ruununraakkina ole myöskään osallistunut sulkeisiin, mutta luulisin, että ne ovat harjoitus, jossa huudetaan asento, lepo, katse oikeaan päin ym. varsinaiseen sotimiseen liittymätöntä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #161

Sulkeiset on tapa järjestäytyä osastona , jotta voidaan siirtyä esim. maltillisesti ruokailuun;))) Ruokailun jälkeen voikin sitten mennä siivoamaan vessoja. Sota kun on muutakin kuin tappamista ja kuolemista.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #161

Eli sotimiseen yhtä tyhjän kanssa, luulisin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #163

Sulkeisharjoituksien tuloksena alokkaat ehdollistuvat vaistonvaraiseen tottelemiseen ryhmässä kyseenalaistamatta mitään.

Vaikka "taakse poistu" tai "maahan" -komento ei sulkeiskentällä merkitsisikään mitään, niin taistelukentällä se voi pelastaa hengen. Silloin ei ole aikaa kysyä, että "miksi"?

Niinikään kuten Ari totesi, joukkojen liikuttelun tehokkuus edellyttää harjoittelua ryhmässä. Vaatii opetusta, että satakunta varusmiestä, jotka viettävät taukoa yksittäin siellä sun täällä, saadaan viidessätoista sekunnissa suoraan nelirivistöön marssijärjestykseen. Komennuksena: "Komppania, joukkueittain neliriviin järjesty!"

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #160

"Komennolla 'NO' te kiipeätte puuhun! Komennolla 'NIIN' te tulette alas! Valmista...?

NONIIN kuka siellä puussa vielä viivyttelee??"

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #165

Paraatimuodossa tulee puhuttelijaa vastata samalla toivotuksella kuin hän itsekin on toivottanut.

Alokaskoulutuksessamme muuan kersantti harjoitutti meitä tästä ja käsi lipassa toivotti:
"Koulutuspatteri, HAISTAKAA PASKA!" Me kaikki toista sataa alokasta siihen kuorossa: "HAISTAKAA PASKA, HERRA KERSANTTI!"

Sitten hän saikin hyvän syyn rumbasta niin, että tuntuu: "TAAKSE POISTU! YLÖS! VASEMMALLE POISTU! VIHELTÄÄ! YLÖS! OIKEALLE POSTU! NELIRIVIIN JÄRJESTY! MARS MARS! ... "

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En kerkiä nyt juuri etsiskelemään referenssejä kovin kauaa, joten kanuuna jäi ensiyrittämältä pois, mutta mälli-sanan merkitys panoksena löytyy helposti:

"Haulikuorma+välitulppa joutuu puristumaan kasaan että koko mälli mukaan lähtevän hylsyn kanssa sopii piippuun ja paineet nousee perkuleesti."
https://eralehti.fi/keskustelu/aihe/era_postst1107...

"”Tosimiehet” ,jotka ampuvat vain tuimimpia mällejä, pitäkööt pyssynsä ja olkoot niihin"
http://magneettimedia.com/millainen-haulipyssy-ens...

"Haulikkokaan ei taida kestää tuollaisia mällejä ampua, muutama tuossa kokeili Tss hauleja liki 500m lähdöillä (mitattuina) ja 34g satseilla.
Jysäyttää jo kuulemma miehkkäästi eikä tee mieli ampua..."
http://www.luonnossa.org/phpBB/viewtopic.php?f=135...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jep. Oheisen infotaulukon (tulinopeus 2 x 17 laukausta sekunnissa) perusteella ase ei vaikuta tulittavan kertamällejä, vaan massamaista rupunaa, vaikka kysymyksessä on aivan oikea kanuuna.

https://fi.wikipedia.org/wiki/ZU-23-2

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

LOL, vanukasta minäkin ensin tarjosin kunnes näytin pojalleni ja sieltä tuli oitis kanuuna vaikka ei tykkimies ollutkaan. Jotta en nyt vieläkään ole ihan varma laittaisinko naisena kanuunasta haisevan vastalauseen vai en, kun se ei miehillekään loksahtanut.

Mutta olkoon, ainakin jos Juha seuraavlla kerralla tasaa jollain naisten alueelta.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Zeppeliini" ansaitsee vielä oman messunsa:

Sana on ihan saamarin vekkuli, ja oli lannistaa minut kesken kaiken. Yleensä mietin mahdolliset alkukirjaimet sarjoista "a e i o u (y, ä, ö)" sekä " h j k l m n p r s t v", mutta sepä ei nyt riittänyt. Koska ratkaisu ei ollut yhdyssana, kaikki tavujen pe- ja li- kautta rakentelemani kaksikot raukesivat ennen valmistumistaan. Kävin läpi liedet, liput, liimat, liinat, linnat ja lietteet ja ties mitä muuta. (Onneksi en keksinyt "sapelimiestä", jota olisin saattanut päätyä ehdottamaan.)

Vihjeeseen liitetty 100 vuoden aikaväli vei ajatukseni Suomen itsenäisyyden aamuhämärään, mikä tietenkin oli umpikuja. Mutta! Kun koville ottaa niin koiraskin poikii, joten oikean vastauksen keksiminen ankaralla työllä oli suuri helpotus.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Juu, se sapelimies oli helppo varsinkin kun tsekkasin että niitä oli 100 vuotta sitten 1. maailmansodassa, mutta ei sitten siitä huolimatta se ollutkaan.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Luulen, että jos vastaus on yhdyssana, Juha ottaa aihioonsa aina alkuosasta lopun ja loppuosasta alun. Veikkaisin, että hän ei käytä vihjeitä, joissa aihio olisi kokonaan joko alku- tai loppuosassa. (Tai sitten hän tekeekin juuri näin ensi kerralla hämätäkseen niitä, jotka ottavat tästä minun vihjeestäni vaarin. Mutta hähää, lisäsin tämänkin, joten olen varautunut.)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #158
Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Ongelma: kesken kaiken ei pääse mukaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kun kilpailu alkaa perjantaisin, niin se jatkuu sunnuntai-iltapäivään asti ilmoitettuun kellonaikaan. Tuona aikana voi osallistua milloin vain, mutta ei sen jälkeen enää kun kyseisen viikon tulokset on julkaistu.

En ole varma tuleeko kilpailu huomenna normaalia aiemmin vai normaalia myöhemmin, koska olen kiinni noin kello 15:00 aina ehkä puoleen yöhön asti.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset