*

J.O.K. Riippumaton vapaa-ajattelija

Verbaalinen tietokilpailu I/18

Vuorossa vuoden ensimmäinen verbaalinen tietokilpailu, jossa edellisten kisojen mukaisesti  on tarkoitus luoda alla olevista sana-aihioista uusia suomen kielessä käytettyjä tai suomen kieleen soveltuvia sanoja lisäämällä aihioihin kirjaimia sekä alkuun että loppuun yhteensä + -merkein ilmoitettu määrä siten, että näin syntynyt sana vastaa kyseiselle aihiolle annettua vihjettä.

Sanat ovat substantiiveja (appellatiiveja tai propreja) tai attribuuteiksi kelpaavia sanoja (esim. adjektiiveja) ja ne ovat perusmuodossaan, ei siis monikkoja tai sijamuodoin taivutettuja. Joukossa voi olla tavuviivankin tarvitsemia sanoja, jolloin tavuviivaa ei lasketa mukaan lisättävään kirjainmäärään. Sanoissa voi olla myös proprien kohdalla ulkomaisia nimiä tai muita vakiintuneita suomalaistenkin puhekielessään käyttämiä sanoja.

Ennakkotarkastus on päällä kilpailun kestäessä aina sunnuntaihin klo. 14:00 asti, jonka jälkeen ei enää uusia vastauksia hyväksytä ja jolloin kaikkien antamat vastaukset vapautetaan. Kilpailun aikana on mahdollista myös kirjoittaa sellaisia kommentteja, jotka eivät sisällä vastausehdotuksia tai vihjeitä. Sellaiset kommentit vapautetaan heti, kun tuomari on sattunut ne tarkastamaan. Kaikenlainen kommentonti on suotavaa kilpailun vireen ylläpitämiseksi. On suositeltavaa, että kilpailijat kopioivat ehdottamansa sanalistat itselleen muistiin myöhempää muokkausta tai korjaamista varten, koska niitä ei näy muuten kilpailun kestäessä.

Oikeista tuomarin tarkoittamista ehdotuksista annetaan yksi piste kustakin ja sellaisista ehdotuksista, jotka ovat kirjainmäärältään sopivia sekä selkeästi annettuun vihjeeseen liitettävissä, annetaan puoli pistettä.

Kun kaikki vastaukset kilpailun loputtua on julkistettu, kohta sen jälkeen julkaistaan "oikea" sanalista sekä kunkin kilpailijan saamat pisteet. Tuomarin työn helpottamiseksi on toivottavaa, että jokainen laatii viimeiseksi ehdotuksekseen kokonaisen koostelistan, jotta eri aikoihin pukattuja yksittäisiä ehdotuksia tai korjauksia ei tarvitse kaivella tulleiden kommenttien joukosta.  Jos kilpailija on aiemmin antanut oikean sanaehdotuksen, mutta korjannut sen myöhemmin "vääräksi" tuo oikea ehdotus luetaan mukaan pisteytyksessä. Jokaista sanaa kohden hyväksytään kuitenkin vain maksimissaan kaksi ehdotusta.

Mukavaa viikonloppua kaikille osallistujille!


1) ulota  +2   haaveko? 

2) ost  +3   ei täydelliseksi tarkoitettu 

3) eh    +3    liekö edes välttävä  

4) koni  +4   joskus raivokas  

5) ojake  +4   tällä ei hyvin luista 

6) suu   +4   suuta tähän tarvitaan

7) osto   +4   sanan levittäjä

8) elin   +4   iso ja märkä  

9) sivu  +5   kun ”sivua käännetään”  

10) kepin  +5   ei kotona varalle pahitteeksi 

11) iru  +5   kasvaa ennen pääsiäistä  

12) rukkari  +5   pöydällä joskus

13) alitu  +5   myöhemmin tässä kuussa 

14) arte   +5   vaatii  joutilasta aikaa 

15) tärä   +6   vaappuu 
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (139 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kuten aiemmin osallistuneet huomaavat kovin suuria uudistuksia ei sittenkään tässä vaiheessa ole otettu käyttöön. Ainoa huomion arvoinen seikka on, että plus- ja miinuspisteitä ei enää anneta ja täyden pisteen voi saada vain tuomarin tarkoittamasta sanasta.

Sen sijaan edelleenkin saa ehdottaa tuon tiukennuksen vastapainoksi kahta sanaa, jos haluaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Aletaan näillä

1) ulota SULOTAR +2 haaveko?

2) ost KOOSTE +3 ei täydelliseksi tarkoitettu

3) eh KEHNO +3 liekö edes välttävä

4) koni UKONILMA +4 joskus raivokas

5) ojake SUOJAKELI +4 tällä ei hyvin luista

6) suu PASUUNA +4 suuta tähän tarvitaan

7) osto APOSTOLI +4 sanan levittäjä

8) elin REELINKI +4 iso ja märkä

9) sivu UUSIVUOSI +5 kun ”sivua käännetään”

10) kepin SULAKEPINO +5 ei kotona varalle pahitteeksi

11) iru RAIRUOHO +5 kasvaa ennen pääsiäistä

12) rukkari PORUKKARINKI +5 pöydällä joskus

13) alitu VAALITULOS +5 myöhemmin tässä kuussa

14) arte ASKARTELU +5 vaatii joutilasta aikaa

15) tärä VÄSTÄRÄKKI +6 vaappuu

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kysymysmerkit lähinnä itseäni varten että osaan miettiä epävarmoja mutta jos ei muta kuulu, näillä mennään.

1) Sulotar

2) Kooste

3) Kehno

4) Ikoninen (???)

5) Suojakeli

6) Pasuuna

7) Apostoli

8) Tielinko (???)

9) Uusivuosi

10) Sulakepino

11) Rairuoho

12) Haarukkarivi

13) Vaalitulos

14) Askartelu

15) Västäräkki

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

No niin, jos näillä mentäis:

1) Sulotar

2) Kooste

3) Kehno

4) Ukonilma

5) Suojakeli

6) Pasuuna

7) Apostoli

8) Pielinen

9) Uusivuosi

10) Sulakepino

11) Rairuoho

12) Haarukkarivi

13) Vaalitulos

14) Askartelu

15) Västäräkki

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kappas, lehti kääntyy visassakin. Vähän kiire Telakka Jazziin, mutta ei lista kovin vaikealta näytä. Kohtaan 2 saatan palata, jos filosofinen mielentila vaatii:

1) sulotar

2) ehoste

3) kehno

4) ukonilma

5) suojakeli

6) pasuuna

7) apostoli

8) Pielinen

9) uusivuosi

10) sulakepino

11) rairuoho

12) haarukkarivi

13) vaalitulos

14) askartelu

15) västäräkki

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seija, Janne, ja Jari-Pekka aloittaneet.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Joko tauko teki hyvää, Juha on hövelimmällä päällä tai sitten vain luulen mutta tämänkertainen kisa vaikuttaisi ensisilmäyksellä edellisiä helpommalta.

Yleensä tunnista heti sanan-pari (7) joista tiedän jo etukäteen että tota en tiedä.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Minulle tämä vaikuttaa tavallista vaikeammalta. Yleensä keksin suurimman osan heti, mutta nyt ei aukea puoletkaan. Joulunpyhät lienevät kutistaneet aivoni.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #28

Lohduttavaa todeta, että olen sittenkin kalibroinut vaikeusasteen sopivaksi, kun itse mestarikin sen tunnustaa.

Muuten koskien sitä aiempaa kommenttiasi, jota en tässä vielä julkaise, olen asiasta eri mieltä.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #29

No riippuu välineistä, ja siitä, jaksaako läträtä liisterin kanssa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #29

Vaikeusasteesta: Ehkä muut ovat hyvinkin oikeassa, mutta meikäläisen aivot eivät nyt toimi. (Dopingina vain lasi 4,5-prosenttista.)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #28

"Joulunpyhät lienevät kutistaneet aivoni."

Luoja tautia lisätköön :)

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #32
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #33

Nelosen vapauttaminen herkistää näköjään tuomaan esille rehellisiä mielipiteitä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tuntuu niin helpoilta, että pitää olla joku koira haudattuna jos tuo on sitten sitä mitä sanoja minä sain.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Yleensä on aika vaikeata arvioida laatijana täydellisen hyvin helppouden astetta, saattaa olla, että tämä on hiukan helpompi kuin useimmat muut. Mutta ei se nyt aivan kompuroimatta ole vastauksensa pukanneilla kuitenkaan mennyt.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onko täydellisten vastausten unioni jo täynnä;)))

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

On kyllä, tällä kertaa jo nyt. Yhden kerran aiemmin taisi olla yhtä varhain, kun Risto pukkasi laakista oikean rivin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #12

Kolmessa on kymysysmerkki, ans kattoo juolahtaako sunnuntaihin mennessä vaihtoehto.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Yllämainittuun viitaten mainittakoon, että Janne on jo korjaillut riviään ja Seija sekä Jari-Pekka tyytyneet ensimmäiseensä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Vaihtoehtojen aloitus, täkynä

3) VIEHE

Kuuluiko julkaistaviin :)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

No en tietenkään tyydy siihen ensimmäiseen. Festivaaliyleisöä katsellessa vakuutuin siitä, että huomattava osa nimenomaan pyrkii ehosteissaan täydellisyyteen. Se on sellainen jaosto. Lopullinen lista:

1) sulotar

2) jaosto

3) kehno

4) ukonilma

5) suojakeli

6) pasuuna

7) apostoli

8) Pielinen

9) uusivuosi

10) sulakepino

11) rairuoho

12) haarukkarivi

13) vaalitulos

14) askartelu

15) västäräkki

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Uuden alkoholilain siivittämänä askelet veivät vahvojen alkoholijuomien hyllylle, josta käteen tarttui pullo Prykmestarin Savu olutta. Mahtaisikohan siitä olla apua näiden tehtävien ratkaisussa... Pitää nyt odottaa oikeaa hetkeä sen avaamiseen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, meillä ei ole käytössä dopingtestejä, joten valintasi on sinun!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tuskin auttaa ja Toka taitaa jo olla kiinni.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kerrottakoon, että tämä Seijan toteamus liittyi hänen viimeisimpään muokkaukseen.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Nyt kun tuli mainittua niin Prykmestarin tuotteet ovat myös omia suosikkiani. Paitsi mainitsemasi tuote joka maistuu siltä kuin joisi savustettua kirjolohta.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tuli nautituksi päivän ruokajuomana. Ehkä tuosta nyt ei minullekaan mitään suosikkijuomaa tullut. Pitääpä sitten katsoa jotain toista Prykmestaria joskus.

Aikanaan aioin ostaa pääsiäisolueksi Teerenpelin Julma Juhoa pari pulloa. En vain ottanut välittömästi, kun Alkossa näin. Nyt sitä ei enää saakaan pullotettuna, joten kokemus odottaa vielä itseään.

Tehtävät selvitin ennen doping-aineen nauttimista, joten tehosta vaikea sanoa...

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #52

Tunnen kotiseuturakkautta panimoa kohtaan koska olemme molemmat lähtöisin samalta paikkakunnalta. Maukass perustuote Prykmestarin Pils tilataan Uudessakaupungissa "pilssivetenä".

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Pistetään nyt tähän alkupalat ihan vain mukanaolemisen vuoksi

1) s ulota r +2
2) ko ost e +3
3) k eh no +3
4)
5) su ojake li +4
6) pa suu na +4
7) ap osto li +4
8)
9) uu sivu osi +5
10)
11) ra iru oho +5
12)
13) va alitu los +5
14) ask arte lu +5
15) väs tärä kki +6

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Suhmuran Santrassa on eräs haave mulottaresta, eli Mulon Mantasta, mutta uskon kyseessä olevan joku muu sulotar, eli SULOTAR.
Kooste on irroitettu ryhmä jostakin täydellisestä kokonaisuudesta, jos nyt täydellistä voi edes olla. Vastaan KOOSTE.
Jos ei ole edes välttävä on tosi KEHNO.
UKONILMA voi olla joskus raivokas.
Tämä on kinkkinen, koska suojasäällä meinaa nahkakenkä liukastua, mutta suksi ei tahdo luistaa. Tarkoittaako Juha sittenkin, että SUOJAKELI. Suojakellillä suksi myös lipsuu, eikös se ole luistoa sekin vaikka väärään suuntaan.
Suuta nyt tarvitaan moneen paikkaan, mutta totuus kai on, että PASUUNA soi vain jos suuta pärryyttää.
APOSTOLI levittäää sanaa kalamies käsiään.
Gynekologi voisi sanoa että iso ja märkä on REELINKI, mistä hän pitää kiinni sellaisen nähdessään.
Sivua käännetään kalenterissa kun kuukausi vaihtuu, kun UUSIVUOSI koittaa aloitetaan kokonaan uusi kalenteri.
Tämä askarruttaa kysymyksistä eniten, eli nykyisin on automaattisulakkeet vallanneet perinteiset SULKAKEPINO(t).
Kasvaa ennen pääsiäistä, kasvaa se myös pääsiäisen aikaan tuo RAIRUOHO ja kesällä useimmissa nurmikoissa kasvaa myös.
Pöydän ympärille asettuu joskus PORUKKARINKI, mutta mikä olisikaan pöydällä?
Myöhemmin selviää tässä kuussa VAALITULOS, vaikka näyttääkin tulos olevan voittajan osalta selvä jo nyt.
ASKARTELU paskartelu vie aikaa, muulta puhteelta tai verbaalikisalta.
Ennustan, että jo huhtikuussa vaappuu taas Suomessa VÄSTÄRÄKKI, se on kyntömiehen pettämätön ystävä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Juholta listan aloitus ja Arilta lista jokaisen aihion ehdotuksineen.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seijalta tavan mukaisesti lisää vaihtoehtoja satelee.

Hienoa, että perinteistä pidetään kiinni! Se luo turvallisuuden tunnetta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Muutama luu varastossa antaa turvallisuuden tunteen, sanoi Ressu:)

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/c/cc/Res...

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Vitosessa minusta enemmän pidon kanssa ongelmia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jari-Pekkakin muokannut hiukan listaansa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

En nähnyt unta, mutta

8) PIELINEN

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Hiukan on joku vielä hakusessa. Mikä ihme ei ole täydelliseksi tarkoitettu?

1) ulota +2 haaveko? sulotar

2) ost +3 ei täydelliseksi tarkoitettu ehoste?

3) eh +3 liekö edes välttävä kehno,

4) koni +4 joskus raivokas ukonilma

5) ojake +4 tällä ei hyvin luista suojakeli

6) suu +4 suuta tähän tarvitaan pasuuna

7) osto +4 sanan levittäjä apostoli

8) elin +4 iso ja märkä reelinki

9) sivu +5 kun ”sivua käännetään” uusivuosi

10) kepin +5 ei kotona varalle pahitteeksi sulakepino

11) iru +5 kasvaa ennen pääsiäistä rairuoho

12) rukkari +5 pöydällä joskus haarukkarivi

13) alitu +5 myöhemmin tässä kuussa vaalitulos

14) arte +5 vaatii joutilasta aikaa askartelu

15) tärä +6 vaappuu västäräkki

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olisiko sittenkiin ei täydelliseksi tarkoitettu jokin KOOSTE

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Uusi koonti, saattaa tulla kolmaskin jos polla säteilisi:

1) ulota SULOTAR +2 haaveko?

2) ost KOOSTE +3 ei täydelliseksi tarkoitettu

3) eh KEHNO, PEHMO +3 liekö edes välttävä

4) koni UKONILMA +4 joskus raivokas

5) ojake SUOJAKELI +4 tällä ei hyvin luista

6) suu PASUUNA +4 suuta tähän tarvitaan

7) osto APOSTOLI +4 sanan levittäjä

8) elin PIELINEN, REELINKI kun ei ole aina märkä +4 iso ja märkä

9) sivu UUSIVUOSI +5 kun ”sivua käännetään”

10) kepin SULAKEPINO, SYTYKEPINO +5 ei kotona varalle pahitteeksi

11) iru RAIRUOHO +5 kasvaa ennen pääsiäistä

12) rukkari PORUKKARINKI +5 pöydällä joskus

13) alitu VAALITULOS +5 myöhemmin tässä kuussa

14) arte ASKARTELU +5 vaatii joutilasta aikaa

15) tärä VÄSTÄRÄKKI +6 vaappuu

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Irjakin osallistunut, ehti jopa muokkauksenkin pukkaamaan. Seijalta lisää uusia tuumailuja.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tsemppasin vähän kuten ennenkin, mutta nyt olet keksinyt sanoja, joista ei juurikaan synny ainakaan minun päässäni vaihtoehtoja.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Päitä on aina yllättävän paljon monenlaisia.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #45

Mitähän olet keksinyt päittemme menoksi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Jos kyseessä on uunin suu niin vaihtoehto

6) PASUUNA, MASUUNI

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Jo oikein ymmärsin niin täyden pisteen saadakseen pitää arvata kisan laatijan ajattelema sana just eikä melkke. Käytän siis mahdollisuutta hyväkseni ja lisään 10-kohtaan synonyymin joka myös sopinee vihjeeseen siinä kuin aikaisemminkin ajattelemani:

1) Sulotar

2) Kooste

3) Kehno

4) Ukonilma

5) Suojakeli

6) Pasuuna

7) Apostoli

8) Pielinen

9) Uusivuosi

10) Sulakepino, varokepino

11) Rairuoho

12) Haarukkarivi

13) Vaalitulos

14) Askartelu

15) Västäräkki

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Janne varmisteli juuri asemiaan pukkaamalla listan vaihtoehtoineen.

Muistutankin tässä yhteydessä, että vain vahvistetut vaihtoehdot, joita saa siis olla vain yksi sanaa kohden, voidaan hyväksyä. Jos kilpailun kestäessä on pukannut ehdotuksia johonkin aihioon useita eri aikoina, niin niistä ei poimita oikeata lopulliseen riviin, vaan se vaihtoehto tulee itse vahvistaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tässä ei ollut vaihtoehtoa:

12) PORUKKARINKI, HERUKKARIIVE

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ei tämä tästä kummene, jotta koonti kun yhteen taisi olla kolme ehdotusta.

1) ulota SULOTAR +2 haaveko?

2) ost KOOSTE +3 ei täydelliseksi tarkoitettu

3) eh KEHNO, VIEHE +3 liekö edes välttävä

4) koni UKONILMA +4 joskus raivokas

5) ojake SUOJAKELI +4 tällä ei hyvin luista

6) suu PASUUNA, MASUUNI +4 suuta tähän tarvitaan

7) osto APOSTOLI +4 sanan levittäjä

8) elin REELINKI, PIELINEN +4 iso ja märkä

9) sivu UUSIVUOSI +5 kun ”sivua käännetään”

10) kepin SULAKEPINO, SYTYKEPINO +5 ei kotona varalle pahitteeksi

11) iru RAIRUOHO +5 kasvaa ennen pääsiäistä

12) rukkari PORUKKARINKI +5 pöydällä joskus

13) alitu VAALITULOS +5 myöhemmin tässä kuussa

14) arte ASKARTELU +5 vaatii joutilasta aikaa

15) tärä VÄSTÄRÄKKI +6 vaappuu

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Yksi vaihtoehto unohtui:

2) KOOSTE, TEOSTO

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

No, perhana, kerran vielä. Lähden tässä taas katsomaan keikkaa. Kun palaan, mikäs telkkarissa odottaakaan: k o o s t e Bischofshofenista.

Yritän arvailla, kumpi on visanpitäjän ajatusmaailmaa lähempänä, mutta asetan koosteen ykkösvaihtoehdoksi. Eli vielä lopullisempi lopullinen lista:

1) sulotar

2) kooste/(jaosto)

3) kehno

4) ukonilma

5) suojakeli

6) pasuuna

7) apostoli

8) Pielinen

9) uusivuosi

10) sulakepino

11) rairuoho

12) haarukkarivi

13) vaalitulos

14) askartelu

15) västäräkki

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

No, yritetäänpä nyt lopullista listaa (yhdellä varasanalla)

1) s ulota r +2
2) ko ost e +3
3) k eh no +3
4) u koni lma +4 (us koni va :n en usko itsekään)
5) su ojake li +4
6) pa suu na +4
7) ap osto li +4
8) Pi elin en +4
9) uu sivu osi +5
10) syty kepin o +5 (menneinä aikoina ehkä olisi käynyt osa kepin ta)
11) ra iru oho +5
12) haa rukkari vi +5 (po rukkari kos voinee myös olla pöydällä?)
13) va alitu los +5
14) ask arte lu +5
15) väs tärä kki +6

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jari-Pekalta uusia oivalluksia, samoin Juholta. Seijakin antanut lisää vaihtoehtoja.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Verbaalinen 1/18 - ehkä en ehdi enää miettiä muutoksia. Jokunen tässä lopullisessa. Olen ollut Meilahdessa hoidoissa ja kenties huomenna kotiin.

1) ulota +2 haaveko? tulotae

2) ost +3 ei täydelliseksi tarkoitettu kooste

3) eh +3 liekö edes välttävä kehno

4) koni +4 joskus raivokas ukonilma

5) ojake +4 tällä ei hyvin luista suojakeli

6) suu +4 suuta tähän tarvitaan pasuuna

7) osto +4 sanan levittäjä apostoli

8) elin +4 iso ja märkä reelinki

9) sivu +5 kun ”sivua käännetään” uusivuosi

10) kepin +5 ei kotona varalle pahitteeksi sulakepino

11) iru +5 kasvaa ennen pääsiäistä rairuoho

12) rukkari +5 pöydällä joskus haarukkarivi

13) alitu +5 myöhemmin tässä kuussa vaalitulos

14) arte +5 vaatii joutilasta aikaa askartelu

15) tärä +6 vaappuu västäräkki

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Lähetetään nyt tällainen, että tulee oltua mukana, vaikka tässä on pari kolme, jotka eivät oikein loksahtaneet. Parantelen, jos parempia juolahtaa mieleen deadline-hetkeen mennessä.

1 sulotar
2 ruoste??? kooste?
3 kehno
4 ukonilma
5 suojakeli
6 pasuuna
7 apostoli
8 reelinki??? tielinko???
9 uusivuosi
10 hakepinkka? sulakepino?
11 rairuoho
12 haarukkarivi
13 vaalitulos
14 askartelu
15 västäräkki

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ollilta lista ja Irjalta uusi versio. Kirjoittaa sitä Meilahdesta käsin, joten nostakaamme kaikki hattua tai maljat hänen kunniakseen!

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Tsemppiä Irjalle. Oliskin epäreilua jos "Meilahti" olisi tällä kertaa yksi kysytyistä sanoista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sama asia tuli minullekin mieleeni. En vain tiedä olisiko se epäreilua kaikkia muita kohtaan vai Irjaa kohtaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #62

Mitä epäreilua se muka olisi, että Meilahti olisi mukana. Hyvä paikka tämä on ja pelastaa monia. En huomannut, että tuo sana olisi valikoimissa ainakaan tällä kerralla, ehkä vielä joskus? Tänään lähden kotiin. Ei ongelmia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #72

Hyvä, että kotiudut. Tuo Jannen huomautus johtui siitä, että eräässä kilpailussa aiemmin haettiin Meilahti - sanaa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

1) sulotar
2) uloste tai ehoste
3) kehno
4) ukonilma
5) suojakeli
6) pasuuna tai naisuus
7) apostoli
8) Pielinen
9) uusivuosi
10) osakepino tai lääkepino
11) rairuoho
12) haarukkarivi
13) vaalitulos
14) askartelu
15) västäräkki
Jotain uutta kujetta, kun vuosi vaihtui

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

1) ulota +2 haaveko? Sulotar / Mulotar

2) ost +3 ei täydelliseksi tarkoitettu Kooste/ Teosto

3) eh +3 liekö edes välttävä Kehno / Pehmo

4) koni +4 joskus raivokas Ukonilma / Ikonipää

5) ojake +4 tällä ei hyvin luista Suojakeli

6) suu +4 suuta tähän tarvitaan Pasuuna

7) osto +4 sanan levittäjä Apostoli / Nosto-ovi

8) elin +4 iso ja märkä Pielinen / Reelinki

9) sivu +5 kun ”sivua käännetään” Uusivuosi / kusivuoro

10) kepin +5 ei kotona varalle pahitteeksi Sulakepino / pilkepinta

11) iru +5 kasvaa ennen pääsiäistä Rairuoho

12) rukkari +5 pöydällä joskus Porukkarinki / herukkariepu

13) alitu +5 myöhemmin tässä kuussa Vaalitulos

14) arte +5 vaatii joutilasta aikaa Askartelu

15) tärä +6 vaappuu Västäräkki

Vahvistan nämä eli ensimmäinen vaihtoehto on ykkösehdotus ja sitten toissijainen apusana, eli ensimmäiseen on tainnut tulla yksi muutos kohtaan kahdeksan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ristolta lista ja Arilta vaihtoehtoja sisältävä uusi lista.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Enää en keksi muuta kuin että nahkurin orsille saakkakohan sivua käännetään:)

9) UUSIVUOSI, ORSIVUORO

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seija pinnistää edelleen, ei anna periksi!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Pitäähän sinua välillä huvittaakin, vastaavia olisi lisää.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kiitos kiitos! Raskastahan tämä olisikin ...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #66

Raskasta on täällä päässä, yhteen on taas neljä vaihtoehtoa.

Voi olla että muutan taas väärin, mutta muutan kuitenkin:

10) SULAKEPINO, VAROKEPINO

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Vaihtaisitko kohtaan 8 sanan Pielinen. Kyllä se paremmin osuu kuin ne, jotka olivat listassani. (Tosin joskus olet kirjoittanut erisnimien vihjeet isolla...)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ollin pyyntö noteerattu. (Ilmenee muille huomenna).

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Olli pääsi vauhtiin ja pyysi seuraavaksi kerraksi lisää kysymyksiä?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ei ollut aivan siitä kysymys. :)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Uusi koonti kun putkahti pari sanaa:

1) ulota SULOTAR +2 haaveko?

2) ost KOOSTE, E-POSTI +3 ei täydelliseksi tarkoitettu

3) eh KEHNO, VEHJE +3 liekö edes välttävä

4) koni UKONILMA +4 joskus raivokas

5) ojake SUOJAKELI +4 tällä ei hyvin luista

6) suu PASUUNA, MASUUNI +4 suuta tähän tarvitaan

7) osto APOSTOLI +4 sanan levittäjä

8) elin REELINKI, PIELINEN +4 iso ja märkä

9) sivu UUSIVUOSI, ORSIVUORO +5 kun ”sivua käännetään”

10) kepin SULAKEPINO, VAROKEPINO +5 ei kotona varalle pahitteeksi

11) iru RAIRUOHO +5 kasvaa ennen pääsiäistä

12) rukkari PORUKKARINKI, HERUKKARIIVE +5 pöydällä joskus

13) alitu VAALITULOS +5 myöhemmin tässä kuussa

14) arte ASKARTELU +5 vaatii joutilasta aikaa

15) tärä VÄSTÄRÄKKI +6 vaappuu

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Vahvistan 12. Haarukkarivi ykkösvaihtoehdoksi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kyllä sulotar kohtaan yksi vaikuttaa paremmalle ja oikeammalle kuin tulotae. Joten palautan alkuperäisen listan ykköseksi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Lounas on katettu ja muutan viimeiseen koosteeseen:

12) PORUKKARINKI, HAARUKKARIVI

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seijalta viime tuntien panostus edelleen.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Vielä ehtii jos juolahtaa, lähden kyläilemään vasta siinä 1½ tunnin kuluttua;)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Luulin jo listani olleen valmis, mutta kakkoseeni tuli vähän täydennystä. Uloste tippui sieltä pois.

1) sulotar
2) kooste tai ehoste
3) kehno
4) ukonilma
5) suojakeli
6) pasuuna tai naisuus
7) apostoli
8) Pielinen
9) uusivuosi
10) osakepino tai lääkepino
11) rairuoho
12) haarukkarivi
13) vaalitulos
14) askartelu
15) västäräkki

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Ummetus loppui, uloste tippui...

(metu +3)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ristoltakin vielä viime hetken mulkkaus ... korjaan ... muokkaus.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

En usko että tuo ykköseni on oikein, vähän kaukaa haettu, mutta kahdessa kirjaimessa ei nyt ole liikaa vaihtoehtoja. Yrittäjänä säännölliset tulot ovat haave vain joten lisään siihen kovin teennäiseltä kuulostavan yhdyssanan koska säännöt niin sallivat.

1) Sulotar, Tulotae

2) Kooste

3) Kehno

4) Ukonilma

5) Suojakeli

6) Pasuuna

7) Apostoli

8) Pielinen

9) Uusivuosi

10) Sulakepino, Varokepino

11) Rairuoho

12) Haarukkarivi

13) Vaalitulos

14) Askartelu

15) Västäräkki

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Samoin Jannelta vielä varmistelu vaihtoehdoksi. Kyllä on kovatasoisia ja aktiivisia kilpailijoita tällä kertaa. Useat hyödyntävät aikaa viime minuuteille.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Johtuu varmaan siitäkin että vaikutti ensin helpolta ja minäkin taisin vetäistä 1. listan siinä vartissa, mutta sitten mieli muuttui.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Pitkä kilpailutauko voi konkretisoitua ylimääräisenä energiana ja mahdollisesti jopa yli- tai alikuntona. Vähän kuin päästäisi lehmät laitumelle ensimmäisen kerran pitkän talven jälkeen.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Vaihdetaan sitten vielä yksi jos on vaikka kompa, vaikka menisi väärin:)

6) PASUUNA, FIKSUUS

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. sulotar
2. kooste
3. kehno
4. ukonilma
5. suojakeli
6. pasuuna
7. teostori
8. Pielinen
9. uusivuosi
10. lomakepino
11. rairuoho
12. porukkarinki
13. vaalitulos
14. askartelu
15. västäräkki

PS. Hyvä ettei jäänyt viime tinkaan! Tulin reissusta kotiin klo 03, ja nukkuakin piti. Sellainen tunne on, että miettimisaika loppui kesken. Ainakin "lomakepino" haiskahtaa hätäratkaisulta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Otetaan hiukan aikalisää, jotta saan Tuomonkin mukaan KOOSTEESEEN. Pukkasi listansa 13:56.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kilpailu on nyt päättynyt ja on aika julkistaa oikea lista sekä tulokset.
Lista on alla:

1)ULOTA +2 HAAVEKO (SULOTAR)
2)OST +3 EI TÄYDELLISEKSI TARKOITETTU (KOOSTE)
3)EH +3 LIEKÖ EDES VÄLTTÄVÄ (KEHNO)
4)KONI +4 JOSKUS RAIVOKAS (UKONILMA)
5)OJAKE +4 TÄLLÄ EI HYVIN LUISTA (SUOJAKELI)
6)SUU +4 SUUTA TÄHÄN TARVITAAN (PASUUNA)
7)OSTO +4 SANAN LEVITTÄJÄ (APOSTOLI)
8)ELIN +4 ISO JA MÄRKÄ (PIELINEN)
9)SIVU +5 KUN ”SIVUA KÄÄNNETÄÄN” (UUSIVUOSI)
10)KEPIN +5 EI KOTONA VARALLE PAHITTEEKSI (SULAKEPINO)
11)IRU +5 KASVAA ENNEN PÄÄSIÄISTÄ (RAIRUOHO)
12)RUKKARI +6 PÖYDÄLLÄ JOSKUS (HAARUKKARIVI)
13)ALITU +5 MYÖHEMMIN TÄSSÄ KUUSSA (VAALITULOS)
14)ARTE +5 VAATII JOUTILASTA AIKAA (ASKARTELU)
15)ÄRÄ +6 VAAPPUU (VÄSTÄRÄKKI)

Kilpailijat osoittautuivat hyvin korkeatasoisiksi ja kultamitali jaetaan
Arin, Jannen, Jari-Pekan, Ollin ja Seijan kesken. Hopealle tulivat Irja, Juho ja Risto.

Aivan kompuroimatta ei selvinnyt kukaan kilpailija, vaan kaikkien tulos muodostui vasta erinäisten täydennysten jälkeen. Ari, Seija ja Jari-Pekka saavuttivat kultatason vasta viime tunneilla. Voittajista Jannelle kunniamaininta siitä, että hän löysi oikean listan jo alkuvaiheessa yhden korjauksen jälkeen. Tuomo oli sen verran myöhäinen kilpailija, ettei varmaan ehtinyt vaihtoehtoja juuri tuumailla ja jäi siksi pinnan verran jälkeen hopeasta.

Haasteellisimpia sanoja olivat tällä kertaa Pielinen, sulakepino ja haarukkarivi, joiden sijasta tarjottiin yleisesti mm. reelinkiä ja porukkarinkiä. Ristolle jäi vielä voimaan lääkepino/osakepinta ja Juholle sytykepino. Irja ja Janne ehdottivat vaihtoehdoksi myös "tulotae" sulottarelle. Jari-Pekalle oli "kooste" aika pitkään auki ja sen sijalla olivat mm. ehoste ja jaosto. Ylläolevista kommenteista käy ilmi miten jokainen on lopulliseen listaansa päätynyt

ARI yhteensä
15

SULOTAR 1
KOOSTE 1
KEHNO 1
UKONILMA 1
SUOJAKELI 1
PASUUNA 1
APOSTOLI 1
PIELINEN 1
UUSIVUOSI 1
SULAKEPINO 1
RAIRUOHO 1
HAARUKKARIVI 1
VAALITULOS 1
ASKARTELU 1
VÄSTÄRÄKKI 1

IRJA yhteensä
14,5

SULOTAR 1
KOOSTE 1
KEHNO 1
UKONILMA 1
SUOJAKELI 1
PASUUNA 1
APOSTOLI 1
REELINKI 0,5
UUSIVUOSI 1
SULAKEPINO 1
RAIRUOHO 1
HAARUKKARIVI 1
VAALITULOS 1
ASKARTELU 1
VÄSTÄRÄKKI 1

JANNE yhteensä
15

SULOTAR 1
KOOSTE 1
KEHNO 1
UKONILMA 1
SUOJAKELI 1
PASUUNA 1
APOSTOLI 1
PIELINEN 1
UUSIVUOSI 1
SULAKEPINO 1
RAIRUOHO 1
HAARUKKARIVI 1
VAALITULOS 1
ASKARTELU 1
VÄSTÄRÄKKI 1

JARI-PEKKA yhteensä
15

SULOTAR 1
KOOSTE 1
KEHNO 1
UKONILMA 1
SUOJAKELI 1
PASUUNA 1
APOSTOLI 1
PIELINEN 1
UUSIVUOSI 1
SULAKEPINO 1
RAIRUOHO 1
HAARUKKARIVI 1
VAALITULOS 1
ASKARTELU 1
VÄSTÄRÄKKI 1

JUHO yhteensä
14,5

SULOTAR 1
KOOSTE 1
KEHNO 1
UKONILMA 1
SUOJAKELI 1
PASUUNA 1
APOSTOLI 1
PIELINEN 1
UUSIVUOSI 1
SYTYKEPINO 0,5
RAIRUOHO 1
HAARUKKARIVI 1
VAALITULOS 1
ASKARTELU 1
VÄSTÄRÄKKI 1

OLLI yhteensä
15

SULOTAR 1
KOOSTE 1
KEHNO 1
UKONILMA 1
SUOJAKELI 1
PASUUNA 1
APOSTOLI 1
PIELINEN 1
UUSIVUOSI 1
SULAKEPINO 1
RAIRUOHO 1
HAARUKKARIVI 1
VAALITULOS 1
ASKARTELU 1
VÄSTÄRÄKKI 1

RISTO yhteensä
14,5

SULOTAR 1
KOOSTE 1
KEHNO 1
UKONILMA 1
SUOJAKELI 1
PASUUNA 1
APOSTOLI 1
PIELINEN 1
UUSIVUOSI 1
LÄÄKEPINO 0,5
RAIRUOHO 1
HAARUKKARIVI 1
VAALITULOS 1
ASKARTELU 1
VÄSTÄRÄKKI 1

SEIJA yhteensä
15

SULOTAR 1
KOOSTE 1
KEHNO 1
UKONILMA 1
SUOJAKELI 1
PASUUNA 1
APOSTOLI 1
PIELINEN 1
UUSIVUOSI 1
SULAKEPINO 1
RAIRUOHO 1
HAARUKKARIVI 1
VAALITULOS 1
ASKARTELU 1
VÄSTÄRÄKKI 1

TUOMO yhteensä
13,5

SULOTAR 1
KOOSTE 1
KEHNO 1
UKONILMA 1
SUOJAKELI 1
PASUUNA 1
TEOSTORI 0,5
PIELINEN 1
UUSIVUOSI 1
LOMAKEPINO 0,5
RAIRUOHO 1
PORUKKARINKI 0,5
VAALITULOS 1
ASKARTELU 1
VÄSTÄRÄKKI 1

Kiitokset kaikille osallistuneille, reklamaatioita vastaanotetaan jälleen innokkaasti!

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Minusta kooste ei kovin selvästi vastaa selitystä. Kyllähän meillä koosteet on tarkoitettu täydellisiksi!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Täydellisyys edellyttää sitä, että kaikki on kerrottu. Kooste on aina referaatti kokonaisuudesta. Tässä kilpailussakin kooste koostuu lopputuloksen kannalta relevantista tiedosta, ei kaikesta. ;)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kuten sanottu, pidin tätä vähän helpompana kuin aikaisempia kisoja ja kultamitalistien määrä taitaa osoittaa epäilykseni oikeaksi.

Edelleen "Sulotar" on mielestäni vähän kaukaa haettu tuohon vihjeeseen mutta kokeneet kilpailijat ovat jo tunnistaneet Juhan fiksaation erilaisiin -ttarittariin (perutar yms.) joten se vaikutti heti loogiselta kuitenkin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Onneksi olkoon erityisesti Jannelle loistavasta tuloksesta! Sinulla ei ole mitään syytä vaatimattomuuteen: homma on aina helppoa sille joka osaa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kysymys: Olisiko "varokepino" ainoana vastauksena oikeuttanut yhteen pisteeseen vai puolikkaaseen uudistetun sääntökirjan mukaan?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Se olisi uusien sääntöjen mukaan oikeuttanut vain puoleen pinnaan, mikä kielii sääntöjen asettelun ongelmallisuudesta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jos Risto sai lääkepinosta puolikkaan niin varokepinosta olisi saanut varmaan saman tai 0,75;)))

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jos olisin Risto reklamoisin lääkepinon kirjaimista, mutta kun en ole en reklamoi;)))

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, olet oikeassa, Risto joutuu protestisi (!!!) tuloksena luopumaan hopeamitalistaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Niin minähän en protestoinut vaan toin vanhan jäynäni julki;)))

Ei se köyhän velka jää maksamatta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #107

Hyödynsin "kanteluasi" kuitenkin muuttamalla sen protestiksi. Risto tuli kunniakkaalle pronssille.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #109

Ihan oikein tuomittu (-; Harvinainen tapaus, ettei minulla kirjaimien määrä osunut kohdilleen. Vanhuus etenee.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Ilmeisesti eläinperäiset rasvat saavat aivosolut rullaamaan. Viisi täysosumaa taitaa olla kisahistorian ennätys?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Ajattelin pääseväni iskemään oikein kunnolla vastapalloon vaappua-verbin tapauksessa, koska vaappuminen merkitsee minun kielikorvani mukaan huojumista tai keinumista nimenomaan sivusuunnassa.

Synonyymisanakirja (toim. Harri Jäppinen) katsoo kuitenkin, että verbit vaappua ja keinua ovat hyvin suuressa määrin samaa merkitseviä sanoja. Pyrstöään nosteleva västäräkki ei siis ainakaan ehdottomasti keinu tai keiku, vaan sen voidaan sanoa myös vaappuvan. Kuivalla maalla kävelevä sorsa puolestaan (myös) keikkuu ja keinuu puolelta toiselle, vaikka olen uskonut sen olevan malliesimerkki juuri vaappumisesta.

Minuutit kuluivat kohti klo 14:ää, ja epätoivoisesti tuijotin nimipäiväkalenteria keksiäkseni tammikuisen sanan: Sakari, Ilmari, Valtteri... Val-? Ett val, valet - vaali? Vaali, ja vaalitulos! Vaalitulos Valtterin päivän aamuna, jihuuuuu!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mielenkiintoinen selvitys ponnistelujesi kulusta!

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Vanha vitsi:
- Miksi ihmeessä kutsuit Ahtisaaren kalareissulle?
- No sinähän sanoit että ota vaappuja mukaan.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Sinäpä sen sanoit kun minä en rohjennut. Bill Clinton pyysi Boris Jeltsiniä kalakaverikseen, ja Venäjän presidentin kanssa samalla kopterikyydillä saapui paikalle myös suomalaiskollega. "Mitä tuo täällä tekee?", kysyi Clinton, ja Jeltsinillä oli vastaus valmiina...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #112
Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #113

Ilmeisesti vastaus on jo Jannen kommentissa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #114

Ehkäpä niin, mutta eikös se Jeltsin itse ollut aikamoinen vaappuja?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #115

En sanoisi vaappujaksi, mieshän oli varsinainen ilopilleri pikkuisessa hiprakassa.

https://www.youtube.com/watch?v=v9YnDirqwT4

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #116

Tuli mieleeni, että tuo suomalaiskolleega Jeltsinin aikana oli todellakin Ahtisaari. Nyt pitää iskeä otsaa nyrkillä, että ALzheimer häipyy, kun ei edes vitsejä enää tajua. Mutta ehkäpä tuo vitsi olisi selkeämpi, jos Jeltsinin sijasta siinä olisi jonkin muun maan päämies.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #117

Muistuupa mieleen, kun istuimme Kato Staloksessa ravintolassa. Isäntä itse (nuori mies, joka oli hankkinut oppinsa myös Yhdysvalloissa - isänsä hoiteli lähinnä grilliä) piti oikein hyvää huolta asiakkaistaan. Yksi juomapyyntö jäi kuitenkin toimittamatta (ei meidän pöytäämme). Kun asiakas sitten mainitsi asiasta, isäntä totesi 'My name is Hymer - Alz Hymer'.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #118

James Bond: "Tilaisin spraitin - vodkaspraitin!"

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #119

Tulin just kylästä ystävättäreltä, joka aikanaan yritti ostaa Tokasta kossuvissyä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #121

Juu, tuo on täydellinen esitys ilman vasta-argumentteja.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Selvästikin on havaittavissa, että kilpailijat ovat harjaantuneet tähän formaattiin entistä enemmän eikä kyse kultamitalien määrästä ole yksistään kiinni helppoudesta. Moinen harjaantuminen luo sitten tilaa vaikeusasteen korottamiselle.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Opastaisitko miten harjaantuisi valitsemaan kaksi esim. näistä ja arvaamaan mitä niistä et tarkoita:

sulakepino
varokepino
sytykepino

Oli neljäskin vaihtoehto, savukepino, ja teki mieli kysäistä oletko kenties tupakkamiehiä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kyllä kyllä.
Minusta selkeät "samat sanat" tulisi hyväksyä täytenä, tässä tapauksessa ainakin sulake- ja varokepino. Kilpailun sääntöjen puitteissa tietty voi vastata molemmat mutta silti, minusta tämä oli vähän huononnus sääntöihin ja menee enemmän ajatustenluvuksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #123

"Minusta selkeät "samat sanat" tulisi hyväksyä täytenä"

Tuo oli yksi aiemman gallupkyselyni aihe ja ilmassa oli nimenomaan henkeä, että vain yksi sana tulisi hyväksyä ja vihjeeseen liittyvät teknisesti oikeat ehdotukset saavat sitten puoli pistettä.

Koska pelkistettynä tuo olisi joskus liian ankara menetelmä ja aiheuttaisi turhan paljon arvaamista, niin siksi "vesitin" tietoisesti tuota ehdotusta pitämällä edelleen voimassa tuon kahden ehdotuksen mahdollisuuden. Tässä vaiheessa sääntökehitystä siis on olettamuksena, että kahden ehdotuksen valinnalla pystyy hiukankin huonommat jättämään pois.

Pisteytys on nyt linjakkaampaa kuin tulkinnanvaraisella harkinnalla miinus- ja pluspisteineen siitä mikä ehdotus nyt saattaisi olla ollut hiukan parempi kuin joku toinen, ehkä ...

Ei ole poissuljettua, että sääntöjä vielä viilaillaan ja siksi hyvät ehdotukset ovat aina tervetulleita. Mutta nyt mennään ainakin muutamia kisoja juuri näillä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sulakepino ja varokepino molemmat käyvät yhtä hyvin vihjeeseen: "EI KOTONA VARALLE PAHITTEEKSI", mutta sytykepino ja savukepino huomattavasti huonommin, sillä sytykkeitä tarvitsee vain tietynlaisissa kodeissa maaseudulla eikä tuo savukepinokaan nyt monessa kodissa aivan välttämättömyys ole. Lisäksi on huomioitava, että "sytykkeittäkin" saa tulen jollain tavoin syttymään, mutta sulakkeetta et saa sulaketta korvatuksi.

Tällaista harkintaa joutuu siis tekemään ja laatijakin joutuu olemaan tarkkana vihjeen kohdalla.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #125

Toisaalta on hyvinkin kyseenalaista, onko jotain hyötyä panna sulakkeet PINOON. Meillä ne ovat (talon edellisen omistajan jäljiltä) jonkinlaisessa läjässä, ilman pakkauksia, ja näinkin ovat säilyneet toimintakuntoisina ilmeisesti kymmeniä vuosia. Vaatisi muuten ylen vaikeaa tasapainottelua saada senmuotoiset esineet pinotuksi.

Entä Arin mainitsemat automaattisulakkeet? Suoraan sanoen ei ole niistä kokemusta. Mites ne vaikuttavat tähän "pinojen" mahdollisuuteen ja välttämättömyyteen?

Mutta hei, älkää ottako pisteitä niin tosihnanne. Juha tuomitsee miten tuomitsee, ja se suosii milloin ketäkin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #127

Sovitaan, että läjä on sama kuin pino ja että automaattisulakkeet ovat pinossa jo valmiiksi! ;)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #125

Niin no, mietin sytykepinoa syystä että sulakkeet eivät ole pinossa, niitähän myydään rinnakkain laatikossa ja olisivat pinossa vain jos sen laatikon laittaisi hyllylle lappeelleen.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #125

Sytykepino ei ole PAHITTEEKSI olla vaikka ilmankin pärjää.
Sulakepino taas on tietynlaisissa kodeissa varalle VÄLTTÄMÄTÖN ellei ole automaattisulakkeita. Kuten varokepinokin.
Savukepino taas ON pahitteeksi terveydelle, jos on tupakkamiehiä.

Mitä se Olli meinaa, tietenkin nämä reklamaatiot pitää ottaa vakavasti :-)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #130

Ei se sulakepinokaan välttämätön ole, sillä sähköttäkin pärjää jotenkuten, kunnes saa kaupasta ostettua uuden sulakkeen. Ja toisaalta yksikin varalla ollut pinoamaton sulake ajaa kyllä edellisen simahdettua asian yhtä hyvin kuin kokonainen pino sulakkeita, jotka eivät toisaalta myöskään ole pahitteeksi tulevaisuutta ajtellen.

Pahitteeksi ei ole sytykepinokaan, jos ilmaisulla "pahitteeksi" tarkoitetaan etymologisesti "paha" -sanasta johdettua ilmaisua kuvaamaan asiaa, josta ei seuraa sinänsä mitään pahaa. Mutta tuo ilmaisu "pahitteeksi" on jo ammoin suomen kielessä saanut suppeamman merkityksen ja sen sijasta, että se ilmaisisi kaikkea, mikä ei ole pahaa, se ilmaisee ennemminkin jotain, jota todennäköisesti saattaa tarvita.

Öhöm ...

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #131

Tosin jos esim. tarvitsee 16 ampeerin sulaketta ja varalla on vain 10A, voi hiukan harmittaa, joten parempi, että on kasa (tuskin pino) eri sortteja.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #132

Niin, olen sitä mieltä että pino sulakkeita on vain kaupassa, meilläkin ne sulakelaatikot ovat hyllyn etureunalla vierekkäin:)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #133

Muistelen mukulana että sulakkeella raaputtamalla sai jotain selkoa kiven sisältämästä mineraalista, tai jotain. Se jälki oli jonkun värinen jos kivessä oli jotain.

Sulakkeista on myös hyötyä jos oma mukula matisee ettei ole mitään tekemistä: "Pinoa vaikka noi sulakkeet".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #132

Tuo "pino" -sana on myös suomen puhekielessä saanut rinnakkaismerkityksen kuvaamaan paljoutta tai useutta siitä riippumatta missä muodostelmassa kyseiset esineet ovat. Esimerkiksi joku voi sanoa, että "minulla on kaapissa vino pino kaljaa", eikä hän sillä tarkoita varsinaisesti, että ne purkit pinossa olisivat, saatikka sitten sitä, että siellä olisi vinossa oleva pino.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #135

Olisko toi muuten anglismi? "I've got piles of beer."

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #136
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #135

Juu, mutta tuon jätin mainitsematta;)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Havaitsen, että palstalla on keskusteltu sulakkeiden (oik. varokkeiden) ynnä muiden esineiden pinoamisesta. Ne vähitellen vanhanaikaisiksi käyvät posliiniproput myydään (muistaakseni) viiden kappaleen satseissa, ja sellaisia pahvipakkauksia on totta vieköön helppo vaikkapa pinota.

Asiasta toiseen. Matti Vanhanen oli vuosia sitten osallisena rakennustarvikejupakassa, ja hän kuittasi vihjailut epärehellisyydestään näin: "Kuka uskoisi, että riskeeraisin poliittisen urani ja uskottavuuteni jonkin lautakasan takia?" Kasan?

Sahatavaraa ei toimiteta kasoittain, vaan siististi niputettuna ns. trukkipaketeiksi. Jos pienrakentaja hakee myymälästä muutaman lankun, ei hän niitäkään autonsa kärriin kasaa, vaan asettelee huolellisesti pinoon ennen kuin sitaisee kuorman kiinni.

Ja mitenkö tämä liittyy aiheeseen? Hmm - ehkä ei juuri mitenkään. Mutta miksi Vanhas-Matti varastoi lautansa rumasti ja epäkäytännöllisesti kasaan asiallisen pinon sijasta?

"Lautakasan" tarkka hetki Vanhasen tiedotustilaisuudessa on videolinkin kohdassa 3:02.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/09/29/matti-van...

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset