J.O.K. Riippumaton vapaa-ajattelija

Verbaalinen tietokilpailu XXI 2018

  • Verbaalinen tietokilpailu XXI 2018

Vuorossa vuoden kahdeskymmenesensimmäinen verbaalinen tietokilpailu.

Edellisten kisojen mukaisesti  on tarkoitus luoda alla olevista sana-aihioista suomen kielessä käytettyjä tai suomen kieleen soveltuvia sanoja lisäämällä aihioihin kirjaimia sekä alkuun että loppuun yhteensä + -merkein ilmoitettu määrä siten, että näin syntynyt sana vastaa kyseiselle aihiolle annettua vihjettä.

Sanat ovat substantiiveja (appellatiiveja tai propreja) tai attribuuteiksi kelpaavia sanoja (esim. adjektiiveja) ja ne ovat perusmuodossaan, ei siis MONIKKOJA tai sijamuodoin taivutettuja. Joukossa voi olla tavuviivankin tarvitsemia sanoja, jolloin tavuviivaa ei lasketa mukaan lisättävään kirjainmäärään. Sanoissa voi olla myös proprien kohdalla ulkomaisia nimiä tai muita vakiintuneita suomalaistenkin puhekielessään käyttämiä sanoja.

HUOM: käytäntöä on muutettu siten, että kaikki sanat kilpailun julkistamisessa niin sana-aihioissa kuin vihjeissäkin kirjoitetaan pienillä kirjaimilla, joten suuria kirjaimia ei ole enää vihjaamassa propreista.

Ennakkotarkastus on päällä kilpailun kestäessä aina sunnuntaihin klo. 14:00 asti, jonka jälkeen ei enää uusia vastauksia hyväksytä ja jolloin kaikkien antamat vastaukset vapautetaan. Kilpailun aikana on mahdollista myös kirjoittaa sellaisia kommentteja, jotka eivät sisällä vastausehdotuksia tai vihjeitä. Sellaiset kommentit vapautetaan heti, kun tuomari on sattunut ne tarkastamaan. Kaikenlainen kommentonti on suotavaa kilpailun vireen ylläpitämiseksi. On suositeltavaa, että kilpailijat kopioivat ehdottamansa sanalistat itselleen muistiin myöhempää muokkausta tai korjaamista varten, koska niitä ei näy muuten kilpailun kestäessä.

Oikeista tuomarin tarkoittamista ehdotuksista annetaan yksi piste kustakin ja sellaisista ehdotuksista, jotka ovat kirjainmäärältään sopivia sekä riittävän selkeästi annettuun vihjeeseen liitettävissä, annetaan puoli pistettä.

Kun kaikki vastaukset kilpailun loputtua on julkistettu, kohta sen jälkeen julkaistaan oikea sanalista sekä kunkin kilpailijan saamat pisteet. Jokaisen kilpailijan tulee laatia viimeiseksi ehdotuksekseen kokonainen (täydelliseksi tarkoitettu) koostelista, jotta eri aikoihin pukattuja yksittäisiä ehdotuksia tai korjauksia ei tarvitse kaivella tulleiden kommenttien joukosta. Jokaiseen tehtävään saa antaa maksimissaan kolme ehdotusta, mutta ne on kaikki oltava viimeisessä koosteessa näkyvissä

Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

1) a  +2  ideaali

2) si  +2  paha

3) iris  +3  tällä helmi

4) dank  +3  jää mieleen?

5) talla  +3  nalle ennen
 
6) ok  +4  ”villi” 
 
7) ereen  +4  naurukin

8) noki  +4  rohkeille

9) yeh  +4  miltei ok?

10) pöty  +5  sisällötön

11) isku  +5  orvolle mieluisa?

12) mein  +5  taistelu?

13) roi  +6  härkä

14) intoa  +6  ei säädellä

15) olo  +7  sateeton poutasää
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (212 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kuuluisiko 11) olla "orpolle*?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Oletan, että olet esittänyt kysymyksen tutkimatta asiaa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Et varmaan ikinä usko, mutta luulen tietäväni vastauksen ykköseen!!!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kyllähän sinä pääsääntöisesti tiedät ...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ja mää heti kolmoseen, tarttee lukea loppuun

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kiitos vinkistä, en olisi varmaan muuten keksinyt. Muutoin on vaikeaa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Tässä harsulista. Saatan lähteä maalle huomenna, joten ehken tsemppaa tämän kanssa koko viikonloppua.

1) par
2) asia
3) Airisto
4) Gedanke Eldanka
5) stallari
6)
7) suvereeni?
8) (sensuroitu)
9)
10) typötyhjä
11) ruiskukka
12)
13) kastroitu
14)
15) tautologia

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Sulta puuttuu isot kirjaimet monesta paikasta! (Aha! Vihje tähän lienee alussa.)

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Nyt on joka kohtaan jotakin, niin lienee puolikkaat pisteet varmistettu. Katsotaan, palaanko asiaan.

1) par
2) Isis
3) Airisto
4) Gedanke Eldanka
5) stallari
6) jokeri
7) suvereeni
8) runokisa?
9) älyehto?
10) typötyhjä
11) ruiskukka
12) someintto?
13) kastroitu
14) palkintoasu?
15) tautologia

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ollilta ensimmäinen kooste ja täydennys perään.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ollilta oli tullut myös kommentti, joka osoittaa, että kannattaa huomauttaa tämän kilpailun sääntöjen lukemisesta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ollilta lisää täydennystä.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Tässä taas yksi lista. Ei paljon uutta. Kenties viimeinen hurmeinen yritykseni.

1) par
2) Isis
3) Airisto
4) Gedanke Eldanka
5) stallari
6) jokeri
7) suvereeni
8) runokisa?kenokisa?pa...
9) ehyehkö
10) typötyhjä
11) ruiskukka
12) viimeinen?hurmeinen?
13) kastroitu
14) palkintoasu?hallintoala?tutkintoasu?
15) tautologia

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Viides ja seitsemäs olisivat olleet vaikeita ilman alustuksen huomautusta uudesta käytännöstä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Luonnollisestikaan en ota tuohon kantaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ollilta edelleen täydennystä.

Käyttäjän anmarisalmela kuva
Anmari Salmela

Kiitos Juha, kun pelastat/pilaat viikonloppuni visallasi.

Vähän yli puolet on "ratkaistu" lonkalta, en kuitenkaan kerro, mitkä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Pitäisikö saman tien valita selittelyiden tie... "minulla on nyt tiukanpuoleinen ohjelma ja kaikenlaista ajateltavaa pariksi päiväksi joten saattaa olla etten pääse keskittymään kuten haluaisin ja blaa-blaa-blaa".

Mutta: vastuullinen urheilija ottaa joukkueelleen vaikka jäännöspisteen - ilman anteeksipyyntöjä!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niinhän se Ollikin yritti selitellä landematkastaan viikonloppuna, mutta sen jälkeenkin on listaa pukannut ...

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Lähden vasta huomenna, joten pitää tsempata näin perjantaina.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #45

Hienoa, että priorisoit elämässäsi asioita!

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Tuomo ei nyt yritä kiilata taakseni!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jokin aika sitten Ari Alsio osallistui yhdellä vastauksella ja päätyi tietysti myös tuloslistalle. No, onneksi kaikki eivät joka viikko tee niin, koska visaisäntä voisi panna koko "kaupan kiinni".

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

"Mukavaa viikonloppua kaikille!"
Vai vielä mukavaa, kattia kanssa.

1) A-A-A +2 ideaali

2) i-si-s (ei äitis) +2 paha

3) A-iris-to +3 tällä helmi

4) El-dank-a (järven) +3 jää mieleen?

5) talla (ohi) +3 nalle ennen

6) j-ok-eri +4 ”villi”

7) suv-ereen-i +4 naurukin

8) jo-noki-sa (nakkijonossa) +4 rohkeille

9) yeh +4 miltei ok?

10) ty-pöty-hjä +5 sisällötön

11) po-isku-tsu (orpokodista) +5 orvolle mieluisa?

12) vii-mein-en +5 taistelu?

13) a-roi-maami (horoskoopissa?) +6 härkä

14) intoa +6 ei säädellä

15) olo +7 sateeton poutasää

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ristolta tuskastunutta viestiä ja listaa sen perään. Mukana oli yksi vastaus, joka yllättäen oli jälleen kerran melko lailla samanveroinen oikean haetun kanssa. Olin varma, ettei sellaisia ole, mutta kuitenkin ...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Listassa on muuten ainoastaan kaksi unionista puuttuvaa enää.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. par
2. ISIS (otin vapauden vastata poliittisesti ja vaihtaa kirjainkoon)
3. Airisto
4. Eldanka
5. stallari
6.
7.
8.
9. ehyehkö
10. typötyhjä
11.
12. hurmeinen
13.
14. kiintoavain
15. tautologia

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Aloitan vaatimattomasti.

1)xx

2) Isis

3) Airisto

4) Eldanka

5) Stallari
 
6) xx
 
7) xx

8) Runokisa

9) Ehyehkö

10) Typötyhjä

11) xx

12) xx

13) xx

14) xx

15) xx

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tätä kisaa laatiessani tuli mieleeni lukiessani tuota sääntösepustustani kohdasta:

"Oikeista tuomarin tarkoittamista ehdotuksista annetaan yksi piste KUSTAKIN ..." että pitäisikö jatko kuulua: "ja sellaisista ehdotuksista, jotka ovat kirjainmäärältään sopivia sekä riittävän selkeästi annettuun vihjeeseen liitettävissä ei anneta P..KAAKAAN" ...

Mutta pitäydyin kuitenkin alkuperäisessä muodossa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuomolta tynkälista, mutta joukossa oli yksi vastaus, joko korotti unionin täydellisyyden vain yhdellä vajaaksi. Hienoa!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Alkoi kiinnostaa, mikä erottaa listan ja tynkälistan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ajattelinkin heti kommentin pukattuani, että olisiko ilmaisu ollut jotenkin loukkaava. Se ei ollut tarkoitus, vaan tarkoitus oli antaa ymmärtää, että joihinkin avoimiin tehtäviin on vielä varmaankin odotettavissa ehdotuksia.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

1) t-a-e +2 ideaali

2) i-si-s (ei äitis) +2 paha

3) A-iris-to +3 tällä helmi

4) El-dank-a (järven) +3 jää mieleen?

5) talla (ohi) +3 nalle ennen

6) j-ok-eri +4 ”villi”

7) suv-ereen-i +4 naurukin

8) mo-noki-ni +4 rohkeille

9) yt-yeh-ta +4 miltei ok?

10) ty-pöty-hjä +5 sisällötön

11) po-isku-tsu (orpokodista) +5 orvolle mieluisa?

12) vii-mein-en +5 taistelu?

13) a-roi-mpala +6 härkä

14) ki-intoa-vain +6 ei säädellä

15) taut-olo-gia +7 sateeton poutasää

ehkä pari osui. Kyllä on vaikeaa nyt.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ristolta korjailtu lista.

Unioni on nyt täydellinen.

Mutta vielä on jokaisella petraamista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ollilla, Ristolla ja Tuomolla on jokaisella jokin vastaus, joka on oikein, mutta ei kellään muulla.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Jee, mulla on ainakin 1 oikein!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Asiasta toiseen tämän verran: luin Hesarista sekä sinun taannoisen mielipidekirjoituksesi että sille esitetyn vasta-argumentin. Kovin innokasta sanailua ei aiheen ympärille ole tainnut kehittyä?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #49
Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #50

Matematiikan ylioppilaskokeen suorittaminen tietokoneella, kynän ja paperin sijaan. Olli otti konservatiivisen kannan ja perusteli sen vakuuttavasti, mutta eipä sähköistä koetta kannattanut vastaväittäjä muutamaa päivää myöhemmin ollut huono hänkään!

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #52

Heh! Tuo lukiolainen sanoi, että on kiva kopioda netistä kuvia, niin ei tarvitse itse piirtää. Siinä sitä varmaan oppiikin hyvin matemaattista ajattelua. Mutta tietysti hyvä, että joku asianosainen näkee asiassa jotain positiivista.

Sitten oli vielä se perustelu, että "olisi outoa, jos ei digitalisoida, kun muutkin kokeet digitalisoidaan". Voi herran jestas, jos nuoret vailla älyllisyyden häivää näkevät digin jonain luonnonvoimana, johon vain mukaudutaan, eikä jonain, joka pitäisi palvella jotain järkevää tarkoitusta.

Mutta nämä jutut eivät kuulu tänne Juhan blogiin. Tämä nyt vain piti saada sanottua vastauksena Tuomolle.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #53

"Olisi outoa, jos ei digitalisoida, kun muutkin kokeet digitalisoidaan" oli juuri se pointti, jota jäin suoraan sanoen odottamaan luettuani kirjoituksesi. Minulla ei - hyvin matalan profiilin matemaatikkona - ole pelissä mitään henkilö- tai perhekohtaista, mutta luulenpa ettei yhden yo-aineen vuoksi tehdä poikkeusta periaatteeseen kokeen digitalisoimisesta kautta linjan. Toinen näkökulma on "lapsen" (havainnollisuus ja kätevyys) mahdollinen huuhtoutuminen "pesuveden" (kynästä ja paperista luopuminen) mukana.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #64

Asioiden digitalisoiminen kautta linjan on älytön periaate. Piste.
Jos perinteiset menetelmät ovat parempia, pitää käyttää niitä. Piste.

Mutta tosiaan, josta tästä haluttaisiin keskustella täällä, pitäisi kirjoitaa erillinen blogi. (Harkitsin sitä, mutta monesta syystä tulin siihen tulokseen, ettei minulla ole aikaa eikä energiaa kommenttien hallinnoimiseen.) Tämä on Juhan vapaavuoro-blogi. Haluan rentoutua!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #68

Rentoutumisen mahdollistamisen vuoksi sallinkin keskustelun vuolua rönsyilevänä stressittä.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #69

Meikä taas ratkaisee asian poistumalla netin äärestä nyt ja palaamalla vasta sunnuntaina tsekkaamaan tulokset

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #52

Kyllä tietokoneen ymppääminen matematiikan tehtävien vastausten kanavaksi on keinotekoista ja itsetarkoituksellista tietotekniikan suosimista asioissa, joissa niin ei pidä menetellä. Olisi parempi jättää tietotekniikka vain niille alueille, joissa sitä tarvitaan.

Kirjoitin itse viisi ällää ja yhden ämmän. Se ämmä tuli pitkästä matematiikasta. Matikan koe lähti lautakuntaan C:nä, mutta tuli takaisin ämmänä. Olin vastannut yhteen tehtävään siten, että turhan monimutkaisen päättelyn kautta olin päätynyt yhtälöön, jossa oli X:n kolmansia potensseja neiliöjuurilausekkeen alla ja erilaisia trigonometrisia funktioita mukana ja kirjoitin sitten, että "kun tästä yhtälöstä ratkaistaan X, niin saadaan oikea vastaus." Koulu lähetti sen yhdellä "työpisteellä" eteenpäin. Lautakunta antoi viisi pistettä eli yhden vajaana täydellisestä. Kuinkahan minulle olisi käynyt tietsikan kanssa?

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #55

Sulla olisi mennyt tunti lausekkeen väsäämiseen kaavaeditorilla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Lähes täydellinen kommentti;))))

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Siis jokainen tynkälistani vastaus oli väärin? Oh-hoh!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Päätelmäsi ei ole loogisesti tosi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

11. Viiskulma, maaliskuu, uutiskuva, diskurssi, ruiskutus, maiskutus, loiskutus, huiskutus AAAAARRGGH! Mikään ei tunnu osuvan valtiovarainministerille, äidittömälle lapselle tai nimipäiväsankari Orvolle. Mutta:

8. monokini

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. par
2. ISIS
3. Airisto
4. Eldanka
5. stallari
6.
7.
8. monokini
9. ehyehkö
10. typötyhjä
11. ruiskukka
12. hurmeinen
13.
14. kiintoavain
15. tautologia

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuomolta monenkirjavaa pähkäilyä koskien numeroa 11, mutta tuli sieltä yksi väläys eräästä toisesta tehtävästä myös.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ja tulihan Tuomolta se 11-"kin" (Niinistömäinen ilmaisu ...) sieltä myöhemmin,

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Vain Ollilla on enää yksi uniikki oikea vastaus hallussaan. Kellään ei kuitenkaan ole vielä täydellistä listaa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

8) monokini

Pitääkö lähettää koko lista uudelleen?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ollilta lisäys/korjaus.

Ei tarvitse tässä vaiheessa lähettää uutta listaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Läheltä liippaa, mutta varsinaista superstaria (kaikki oikein) ei vieläkään ole esiteltävissä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ei ole viimeiinen taisto kun varsinkin yksi lyö tyhjää, mutta

1) a PAR +2 ideaali

2) si ISIS +2 paha

3) iris AIRISTO +3 tällä helmi

4) dank ELDANKA +3 jää mieleen?

5) talla STALLARI +3 nalle ennen

6) ok RUOKKI +4 ”villi”

7) ereen SUVEREENI +4 naurukin

8) noki INNOKISA :) +4 rohkeille

9) yeh EHYEHKÖ +4 miltei ok?

10) pöty TYPÖTYHJÄ +5 sisällötön

11) isku RUISKUKKA +5 orvolle mieluisa?

12) mein VIIMEINEN +5 taistelu?

13) roi KASTROITU +6 härkä

14) intoa KIINTOAVAIN +6 ei säädellä

15) olo SYMBOLOITU +7 sateeton poutasää

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seijalta myös lista.

Ei pitäisi liikaa kommentoida kisan tuokseessa, mutta mielenkiintoista havaita, että eräs naisille enemmän tarkoitettu tehtävä ei ole kolahtanut kun sen sijaan eräs miehisempi on napakympissä - sellainen, jota eivät useimmat miehetkään ole tässä kisassa oivaltaneet.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Hm, kymppi ehkä liittyy rohkeisiin naisiin, mutta tulee helpommin miehille mieleen...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Oikaisematta viestiäsi, joka saattaa sisältää pienen lapsuksen omalta puoleltasi, totean vain, etten ota tuohon kantaa kuitenkaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Puuttuu kai joku naisellinen työväline :)

Käyttäjän anmarisalmela kuva
Anmari Salmela

Tässä väliaikalistaa:

1) vau
2) Isis
3) Airisto
4) Eldanka
5) ?
6) jokeri
7) ?
8) janokisa
9) ehyehkö
10) typötyhjä
11) niiskutus
12) ?
13) kastroitu
14) ravintoaine
15) toistoloru

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Anmarilta myös lista, joka sisältää pari hyvin omaperäistä oivallusta.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. par
2. ISIS
3. Airisto
4. Eldanka
5. stallari
6.
7.
8. monokini
9. ehyehkö
10. typötyhjä
11. ruiskukka
12. hurmeinen
13. kastroitu
14. kiintoavain
15. tautologia

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Eipä tämä juttu minulle mikään tärkeä ole, mitä nyt muuten vain tuijotan tehtäviä keskellä yötä...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. par
2. ISIS
3. Airisto
4. Eldanka
5. stallari
6.
7. suvereeni
8. monokini
9. ehyehkö
10. typötyhjä
11. ruiskukka
12. hurmeinen
13. kastroitu
14. kiintoavain
15. tautologia

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Enpä tainnut lähettää listaa ennen uloslähtöä. Olkoon nyt niin sanotusti viimeinen tekoni, ennen nukahtamista:

1) par, dao

2) Isis

3) Airisto

4) Eldanka

5) stallari

6) jokeri

7) suvereeni

8) monokini

9) ehyehkö

10) typötyhjä

11) ruiskukka

12) hurmeinen

13) kastroitu

14) sovintoasia, nautintoasu

15) tautologia

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tai, no, kun pää ei vielä ole tyynyssä ja kolmeakin saa ehdottaa, kerrotaan nyt numeroon 14 se oikeakin:

1) par, dao, pax

2) Isis

3) Airisto

4) Eldanka

5) stallari

6) jokeri

7) suvereeni

8) monokini

9) ehyehkö

10) typötyhjä

11) ruiskukka

12) hurmeinen

13) kastroitu

14) kiintoavain, sovintoasia, nautintoasu

15) tautologia

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Yön pimeinä tunteina on tullut uudet listat sekä Tuomolta että Jari-Pekalta.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

1) tae, jae
2) isis
3) Airisto
4) Eldanka
5) stallari
6) jokeri
7) suvereeni
8) monokini
9) ytyehta
10) typötyhjä
11) poiskutsu
12) viimeinen
13) aroimpala
14) kiintoavain
15) tautologia
Siivottu lista
Ei vaan muutu helpoksi, vaikka yksi onkin oikein.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Tässä luultavasti vihoviimeinen lista. Melkein sama kai kuin viimeksi. Kysymykseen 14 en keksi loksahtavaa vastausta, vaikka jokin tuontyyppinen yhdyssana, mitä olen kolme pannut ehdolle, lienee kyseessä. En kylläkään ole täysin netin ulottumattomissa. Jos saan tätä asiaa koskevan neronleimauksen, lainaan vanhempieni läppäriä sen lähettämiseen :) (Vielä mieluummin kuitenkin saisin muita neronleimauksia luonnon helmassa...)

1) par
2) Isis
3) Airisto
4) Gedanke, Eldanka
5) stallari
6) jokeri
7) suvereeni
8) monokini
9) ehyehkö
10) typötyhjä
11) ruiskukka
12) viimeinen?hurmeinen?
13) kastroitu
14) hallintoala?tutkintoasu?ravintoarvo?
15) tautologia

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Ennen kuin häippäsen, tuli mieleen erään ystäväni käyttämästä ilmaisusta hauska lisätehtävä, jota et voi julkaista:

trad +8 selkeä sadesää

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuo taitaa muuten olla "kontradiktio".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ristolta siivottua listaa, samoin Ollilta ja Seijalta uutta pukkausta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ollilta myös oma tehtävä, jonka on julistanut julkaisukelvottomaksi tässä vaiheessa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"... oma tehtävä, jonka on julistanut julkaisukelvottomaksi..." saa minut kihisemään uteliaisuudesta. Tiitisen listan kiinnostavuus on tähän verrattuna jokseenkin nolla.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Uusi yritys:

1) a PAR +2 ideaali

2) si ISIS +2 paha

3) iris AIRISTO +3 tällä helmi

4) dank ELDANKA +3 jää mieleen?

5) talla STALLARI +3 nalle ennen

6) ok ELOKAS, RUOKKI, AMOKKI +4 ”villi”

7) ereen SUVEREENI +4 naurukin

8) noki MONOKINI +4 rohkeille

9) yeh EHYEHKÖ +4 miltei ok?

10) pöty TYPÖTYHJÄ +5 sisällötön

11) isku RUISKUKKA +5 orvolle mieluisa?

12) mein VIIMEINEN +5 taistelu?

13) roi KASTROITU +6 härkä

14) intoa KIINTOAVAIN +6 ei säädellä

15) olo SYMBOLOITU +7 sateeton poutasää

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Joskus vihjeeseen tuntuu ainakin auttavasti sopivan monta ratkaisua, ja kun vihje on lainausmerkeissä, kasvaa vastausvaihtojen määrä potenssiin. Eikö jokseenkin mikä tahansa voi olla "villi"?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Laita parhaat vaihtoehdot näkyville!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tässä vaiheessa on vielä "mukavasti" hajontaa havaittavissa sopivassa määrin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

"Mukavasti" lihava ja tarpeeksi "villi"?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tämä on kinkkinen

15) SÄÄOLOTILA

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olettaisin, että Ari vielä listan pukkaa, mutta missä luuraa Juho?

Käyttäjän anmarisalmela kuva
Anmari Salmela

Nukuin yön yli.

Listaa:

1) Dao
2) Isis
3) Airisto
4) Eldanka
5) stallari
6) jokeri
7) suvereeni
8) panokisa
9) ehyehkö
10) typötyhjä
11) omaiskuva
12) huumeinfo
13) kastroitu
14) sovintoaika, ravintoaine, nautintoala
15) tautologia

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Anmarilta täysi lista hienosti työstettyjä ehdotuksia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Numeroon 8 on Anmarilla todella varteenotettava rohkea ehdotus. Pitää harkita pisteytystä Ollin tyyliin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Päivän saldo, kutoseen jää ylikin.

1) a PAR, DAO, TAO +2 ideaali

2) si ISIS +2 paha

3) iris AIRISTO +3 tällä helmi

4) dank ELDANKA +3 jää mieleen?

5) talla STALLARI +3 nalle ennen

6) ok RUOKKI, ELOKAS, TUOKSU +4 ”villi”

7) ereen SUVEREENI +4 naurukin

8) noki MONOKINI +4 rohkeille

9) yeh EHYEHKÖ +4 miltei ok?

10) pöty TYPÖTYHJÄ +5 sisällötön

11) isku RUISKUKKA, ALAISKURI +5 orvolle mieluisa?

12) mein VIIMEINEN +5 taistelu?

13) roi KASTROITU +6 härkä

14) intoa KIINTOAVAIN +6 ei säädellä

15) olo SYMBOLOITU, SÄÄOLOTILA, TAUTOLOGIA +7 sateeton poutasää

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Menen saunaan ja katsotaan sitten miten villinä tulen takaisin ja saanko vastauspatterin ajoiksi?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. par
2. ISIS
3. Airisto
4. Eldanka
5. stallari
6. juoksu / elokas / hokema
7. suvereeni
8. monokini
9. ehyehkö
10. typötyhjä
11. ruiskukka
12. hurmeinen
13. kastroitu
14. kiintoavain
15. tautologia

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuomolta uusi viilailtu lista.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Voi olla että äsken toimittamani versio jää lopulliseksi. Kysymysmerkki vihjesanan yhteydessä vielä menettelee, mutta sitaatit vaativat erilaista orientaatiota, ja se ei nyt tunnu minulta onnistuvan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Luulisin, etä tuo sitaatti on aika ymmärrettävä.

Käyttäjän anmarisalmela kuva
Anmari Salmela

Ehkä lopullinen lista (, jollen sitten nuku toistakin yötä)...

1) Dao
2) Isis
3) Airisto
4) Eldanka
5) stallari
6) jokeri
7) suvereeni
8) panokisa
9) ehyehkö
10) typötyhjä
11) omaiskuva
12) huumeinho
13) kastroitu
14) sovintoaika, ravintoaine, nautintoala
15) tautologia

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Anmarilta vielä lisää säätöä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Jos 11 ei olisikaan Orpolle niin lisäys:

11) RUISKUKKA, ALAISKURI, OMAISKUVA

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seija varmistelee selustaansa uutterasti.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

1) a +2 ideaali PAR

2) si +2 paha ISIS

3) iris +3 tällä helmi AIRISTO, eli Ai, Risto!

4) dank +3 jää mieleen? Eldanka

5) talla +3 nalle ennen STALLARI

6) ok +4 ”villi” TUOKSU; VUOKSI; ELOKUU

7) ereen +4 naurukin SUVEREENI

8) noki +4 rohkeille MONOKINO, tai PANOKILI

9) yeh +4 miltei ok? EHYEHKÖ

10) pöty +5 sisällötön TYPÖTYHJÄ, TYPÖTYHMÄ

11) isku +5 orvolle mieluisa? RUISKUKKA

12) mein +5 taistelu? VIIMEINEN

13) roi +6 härkä KASTROITU

14) intoa +6 ei säädellä KIINTOAVAIN

15) olo +7 sateeton poutasää TAUTOLOGIA

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tulihan sitten Ariltakin viimein!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Aina tulee kun muistaa vaan lykkiä. Olin naapurilla hanslankarina päivällä ja sitten piti tehdä ruuat ja leipoa, lämmittää sauna jne...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

...syksy vei rakennuksilta hanslankarin ja rannoilta hampparin ...

https://www.youtube.com/watch?v=nARegxaf6Y8

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kannattaa jokaisen (melkein jokaisen) vielä chekkailla pukkauksiaan, vaikka olisikin kaikkiin vastannut. Oikeiden vastausten julistaminen kun voi tuoda yllätyksen tullessaan kuitenkin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Voihan nenä, mietin villiä korttia ja sehän on pokassa jokeri. Muutan:

6) JOKERI, ELOKAS, TUOKSU

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Voisin yrittää vielä petrata, jos suomennat tuon Uncle Samin. Slangisanakirjastakaan en keksinyt Sam-enolle pienellä sellaista merkitystä, että naurattaisi. Harmittaahan se, kun näkee vitsin, jonka tietää olevan vitsi, muttei ymmärrä sitä (-;

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niinhän se harmittaa. Voin myöntää, että en ymmärrä viestistäsi juuri mitään.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #117

Uncle Jack se näyttääkin olevan, eikä Sam.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Seija ei anna periksi ... Tuloksia syntyy!

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Jaahas. Nuuksiossa käyty. Suppilovahverot taitavat olla vielä vähän hakusessa. Mutta jotain kuitenkin. Lisäksi tatteja ja karvalaukkuja.

Ulkomaan eläväkin kävi kyselemässä sienien tunnistusta. Yksi pahasti seitikiltä näyttävä karsittiin joukosta. Kehnäsieniä kun emme ole keränneet, emme tunnistaneet mutta kotona tulimme siihen tulokseen, että niitä poika oli kerännyt. Toivottavasti löysi vielä jonkun, joka teki paremman tunnistuksen.

Katsotaan nyt, saanko vielä tänään listaa vai jääkö huomiseen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tulihan sinultakin elonmerkki! ;)

Käyttäjän anmarisalmela kuva
Anmari Salmela

Tervetuloa, Juho, taistoon tuliseen!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ei kehnäsienet täällä päin näytä seitikeiltä;) Suppiksia miniä toi viime viikonloppuna minullekin melkein ämpärillisen, joskin vielä aika pieniä, joten siellä etelämmässäkin pitäisi olla.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Juu, ei me niitä kehnäsieniä raakattu. Mutta joukossa oli yksi, joka ei taatusti kuulunut joukkoon. Kun emme itse ole keränneet kehnäsieniä, niin ei voinut kuitenkaan varmasti luvata, että ovat hyviä. Poimimme sitten myöhemmin itse pari samannäköistä mukaan ja totesimme, että kaverilla hyvin todennäköisesti oli kehnäsieniä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #125

Kävin joskus kaupungin lähellä Hervannan metsissä sienestämässä ja varsinkin yhtenä vuonna oli hervottomasti valkoisia kärpässieniä. Talloin ne maahan ettei kukaan vaan ottaisi, siellä kun asuu paljon maahanmuuttajia ja ellen väärin muista niin jossain idässä päin kasvaa saman näköinen valkoinen syötävä sieni.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #126

Tuosta saat kyllä persuilta kritiikkiä osaksesi. ;)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #127
Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #126

Kuulemma Yhdysvaltain koillisissa osavaltioissa sienimyrkytys oli aikanaan yleinen kuolinsyy. Niihin tuli paljon Puolan ja Valko-Venäjän emigrantteja.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #138

Venäjällä syödään paljon sieniä, mutta eivät ilmeisesti silti tunne kun joka vuosi käy huonosti.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/myrk...

Käyttäjän anmarisalmela kuva
Anmari Salmela

Tässä lopullinen lista:

1) Dao, Tao, vau
2) Isis
3) Airisto
4) Eldanka
5) stallari
6) jokeri, pokeri, rokkis
7) suvereeni
8) panokisa, janokisa, runokisa
9) ehyehkö
10) typötyhjä
11) omaiskuva
12) huumeinho, huumeinfo, huumeinto
13) kastroitu
14) sovintoaika, ravintoaine, nautintoala
15) tautologia, toistoloru

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Anmarilta tullut vielä "lopullinen lista".

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Teen huomenna uuden koonnin:

12) HURMEINEN, VIIMEINEN

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Chekkasin pukkaamani, ja nyt pukkaan chekkaamani. Kohta toimitan ratkaisurivin, joka on paitsi sitova ja lopullinen, myös vahvistettu ja virallinen, sanoisinpa jopa peruuttamaton.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Sunnuntaisin usein välähtää vielä yksi, mutta oli melkein sunnuntai kun keksin viimeisen, jotta koonti:

1) a PAR, DAO, TAO +2 ideaali

2) si ISIS +2 paha

3) iris AIRISTO +3 tällä helmi

4) dank ELDANKA +3 jää mieleen?

5) talla STALLARI +3 nalle ennen

6) ok JOKERI, ELOKAS, TUOKSU +4 ”villi”

7) ereen SUVEREENI +4 naurukin

8) noki MONOKINI +4 rohkeille

9) yeh EHYEHKÖ +4 miltei ok?

10) pöty TYPÖTYHJÄ +5 sisällötön

11) isku RUISKUKKA, ALAISKURI, OMAISKUVA +5 orvolle mieluisa?

12) mein HURMEINEN, VIIMEINEN +5 taistelu?

13) roi KASTROITU +6 härkä

14) intoa KIINTOAVAIN +6 ei säädellä

15) olo TAUTOLOGIA, SÄÄOLOTILA, SYMBOLOITU +7 sateeton poutasää

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

1. par
2. ISIS
3. Airisto
4. Eldanka
5. stallari
6. jokeri
7. suvereeni
8. monokini
9. ehyehkö
10. typötyhjä
11. ruiskukka
12. hurmeinen
13. kastroitu
14. kiintoavain
15. tautologia

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuomolta tulikin siisti "täydellinen kooste".

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Juha leikkii "villisti" lainausmerkeillä;)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Lisäsin alkuun vähän kiinalaista filosofia. Ja lisätty vuoksi, toivottavasti se juoksi edelleen vapaana edes puolen pisteen edestä.
Ei auttanut edes eilinen luovan kirjoittamisen kurssi-iltapäivä.

Se on metkaa huomata miten omat aivoni vaan eivät käännyt tämän kisan vaatimiin suorituksiin. Jos nyt ylipäätään johonkin.

Kimi Räikkösen sanoin, "katsotaan".

1) Tao, Dao
2) Isis
3) Airisto
4) Eldanka
5) Stallari
6) Vuoksi
7)
8) Runokisa
9) Ehyehkö
10)Typötyhjä
11)
12)
13)
14)
15)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Lisäsin alkuun vähän kiinalaista filosofia. Ja lisätty vuoksi, toivottavasti se juoksi edelleen vapaana edes puolen pisteen edestä.
Ei auttanut edes eilinen luovan kirjoittamisen kurssi-iltapäivä.

Se on metkaa huomata miten omat aivoni vaan eivät käännyt tämän kisan vaatimiin suorituksiin. Jos nyt ylipäätään johonkin.

Kimi Räikkösen sanoin, "katsotaan".

1) Tao, Dao
2) Isis
3) Airisto
4) Eldanka
5) Stallari
6) Vuoksi
7)
8) Runokisa
9) Ehyehkö
10)Typötyhjä
11)
12)
13)
14)
15)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jannelta tullut listaa (tuplana) tietyin alkulausein, joita en aivan pysty julkaisemaan vielä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Minäkin olin lähettävinäni aamulla, tulikos perille?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #139

Ei keksi enää mitään paitsi yhden saksankielisen, eikä tässä kai saksaa ole:)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #145

DONNERWETTER, ei tietenkään! (Mutta ehkä voit jo luovuttaa ...)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Viitoskul..., eli kuutosvilli, vaihdan elokuun jokeriksi, joka tuli ensimmäisenä mieleeni, mutta ajattelin että ei se voi olla noin helppo.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Lähdetään nyt puolikkaalla:

1) r a p +2 ideaali
2) I si s +2 paha
3) A iris to +3 tällä helmi
4) El dank a +3 jää mieleen?
5) s talla ri +3 nalle ennen
6) vu ok ko +4 ”villi”
7)
8)
9)
10) ty pöty hjä +5 sisällötön
11)
12) vii mein en +5 taistelu?
13)
14)
15)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Lisätään vielä hurinen verme, eli "viimeisen" kaveriksi "hurmeinen"!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Arilta vielä lisävaihtoehtoa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Olisko se suomeksi homologius?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jannelta mielenkiintoinen ehdotus.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Pahus, pieleen meni siis sekin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka
Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Seis, Janne! Sana oli mielen- eikä pielenkiintoinen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #154

Mielenkiintoinen pukkaus voi olla joskus myös pielenkiintoinen mukkaus.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #155

Ehkä kyseessä oli pieleen mennyt väärä vastaus.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #156

Eikös "pieleen mennyt väärä vastaus" olisi sitten kaksoisnegaation johdosta "oikea vastaus"?

Käyttäjän anmarisalmela kuva
Anmari Salmela

Huomenta! Nukuin yön yli ja vähän päivänkin.

Tässä lopullinen kooste pienin säädöin:

1) Dao, Tao, vau
2) Isis
3) Airisto
4) Eldanka
5) stallari
6) jokeri, pokeri, rokkis
7) suvereeni
8) panokisa, janokisa, runokisa
9) ehyehkö
10) typötyhjä
11) omaiskuva
12) huumeinho, huumeinfo, huumeinto
13) kastroitu
14) tutkintoala, sovintoaika, ravintoaine
15) tautologia, toistoloru

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Anmarilta tuli juuri edelleen uutta "pientä säätöä".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Julistan kilpailun päättyneeksi ja ryhdyn vapauttamaan kommentteja, jonka jälkeen pukkaan koosteen tuloksista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tämänkertainen visa on jälleen päättynyt ja kaikki vastaukset sekä kommentit on julkaistu. Oikea lista on alla:

1) a +2 ideaali PAR
2) si +2 paha ISIS
3) iris +3 tällä helmi AIRISTO
4) dank +3 jää mieleen? ELDANKA
5) talla +3 nalle ennen STALLARI
6) ok +4 ”villi” JOKERI
7) ereen +4 naurukin SUVEREENI
8) noki +4 rohkeille MONOKINI
9) yeh +4 miltei ok? EHYEHKÖ
10) pöty +5 sisällötön TYPÖTYHJÄ
11) isku +5 orvolle mieluisa? RUISKUKKA
12) mein +5 taistelu? HURMEINEN
13) roi +6 härkä KASTROITU
14) intoa +6 ei säädellä KIINTOAVAIN
15) olo +7 sateeton poutasää TAUTOLOGIA

Alussa näytti siltä, että kärjessä olisi paljon hajontaa, mutta kilpailijoista osa kiri lopussa merkittävästi. Osallistujia oli kaikkiaan kahdeksan tällä kertaa.

Viisi kilpailijaa tiesi sanan PAR, joka on siis golfissa ideaalitulos, joko yhdellä reiällä tai siten koko rundilla. Ideaalia parempaankin on toki mahdollisuus päästä, jolloin saa "negatiivisen händikäpin" itselleen.

ISIS tuli pahana kaikille mieleen.

AIRISTO on ollut helmineen siinä määrin tapetilla, että myös sen tiesivät kaikki. (Ellei joku nyt sitten tullut ajatelleeksi, että Lenita Airistollakin lienee jokin helmi jossain lippaassa...)

"JÄÄ" tulee tietysti mieleen Eldanka-järvestä, koska sen jäästä lauletaankin. Niin tapahtui kaikkien kohdalla.

Samoin jokainen tiesi Nalle Wahlrosin taistolaistaustan stallarina.

JOKERI on pakassa "villi" kortti ja kuusi vastaajista sen oivalsi.

Samoin kuusi vastaajaa tiesi, että Nauru on suvereeni valtio. Olin aluksi laittanut aihioksi "vereen +3", koska tuo sana "vereen" olisi itsekin ollut merkityksellinen, mutta sitten tuumasin, että liian helpoksi menee ja päädyin poistamaan aihiosta tuon ensimmäisen v-kirjaimen.

Vain viidelle kisaajalle oli tuttu asuste MONOKINI eikä muiden kohdalla auttanut vaikka laitoin Laila Kinnusen laulamaan "ei pikku pikku bikinissä ole paljon tinkimistä". Tinkimistä siis monokiniin asti on kuitenkin ja ehkä enemmänkin, koska Anmari oli PANOKISAN kannalla! Arilla oli "MONOKINO", joten en ollut aivan varma oliko siinä painovirhe, mutta sääntöjen mukaan annoin tässä vaiheessa puoli pistettä.

Vain kuudelle kisaajalle tuli mieleen "EHYEHKÖ" vihjeestä "miltei ok".

Typötyhjän keksi jokainen.

Ilmeisesti vain puolet kisaajista tiesi, että kokoomuksen tunnuksena on RUISKUKKA, mikä varmaankin on Petteri Orvolle mieleen. (Voidaan taivuttaa myös "Orpolle" ja sitä käytetään rinnan, vaikkakaan ei ole kielitoimiston priorisoima muoto.)

Vain puolet ymmärsivät, että taisto on HURMEINEN. Toki lauletaan myös "viimeisestä taistosta", mikä olisi ollut aivan yhtä hyvä vastaus sekin. Mutta oikea vaihtoehto juontaa juurensa Porilaisten Marssista, Marseljeesin suomalaisista sanoista sekä Jääkärimarssin kolmannesta säkeistöstä.

Viisi kilpailijaa tiesi, että härkä on KASTROITU. Ristolla oli mielenkiintoinen vaihtoehto "aroimpala" (siis ilmeisesti arolla elävä impala), en kuitenkaan löytänyt sellaista googlaamalla.

KIINTOAVAIN ei ole säädettävissä ja puolet sen oivalsi.

Kuusi kilpailijaa ymmärsi, että "sateeton poutasää" on tautologia. Sitä kyllä moni haki kauan.

Kaikkien vastaajien listat ovat alla pisteineen. Vaihtoehtoisista vastauksista on otettu listalle se oikea tai yksi tuomarin itse valitsema, jos oikeata ei ole ollut ehdotuksien joukossa.

ANMARI yhteensä 13

TAO 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
PANOKISA 0,5
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
OMAISKUVA 0,5
HUUMEINTO 0,5
KASTROITU 1
RAVINTOAINE 0,5
TAUTOLOGIA 1

ARI yhteensä 14,5

PAR 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINO 0,5
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
RUISKUKKA 1
HURMEINEN 1
KASTROITU 1
KIINTOAVAIN 1
TAUTOLOGIA 1

JANNE yhteensä 8,5

TAO 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
VUOKSI 0,5
X 0
RUNOKISA 0,5
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
X 0
X 0
X 0
X 0
HOMOLOGOUS 0,5

JARI-PEKKA yhteensä 15

PAR 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINI 1
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
RUISKUKKA 1
HURMEINEN 1
KASTROITU 1
KIINTOAVAIN 1
TAUTOLOGIA 1

JUHO yhteensä 6,5

RAP 0,5
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
VUOKKO 0,5
X 0
X 0
X 0
TYPÖTYHJÄ 1
X 0
VIIMEINEN 0,5
X 0
X 0
X 0

OLLI yhteensä 14,5

PAR 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINI 1
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
RUISKUKKA 1
HURMEINEN 1
KASTROITU 1
HALLINTOALA 0,5
TAUTOLOGIA 1

RISTO yhteensä 13

TAE 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINI 1
YTYEHTA 0,5
TYPÖTYHJÄ 1
POISKUTSU 0,5
VIIMEINEN 0,5
AROIMPALA 0,5
KIINTOAVAIN 1
TAUTOLOGIA 1

SEIJA yhteensä 15

PAR 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINI 1
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
RUISKUKKA 1
HURMEINEN 1
KASTROITU 1
KIINTOAVAIN 1
TAUTOLOGIA 1

TUOMO yhteensä 15

PAR 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINI 1
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
RUISKUKKA 1
HURMEINEN 1
KASTROITU 1
KIINTOAVAIN 1
TAUTOLOGIA 1

Kullan jakavat siis Jari-Pekka, Seija ja Tuomo. Jari-Pekan kunniaksi lisäksi mainittakoon, että hän pukkasi puhtaan oikean listan heti ensimmäisellä yrittämällä.

Hopean jakavat Ari ja Olli.

Pronssille tulivat Anmari ja Risto.

Kaikki osallistujat ovat tälle kisalle kuitenkin yhtä arvokkaita, joten kiitokset taas jokaiselle!

Protesteja otetaan vastaan tavanmukaisesti.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Tao ja Tae ovat saanet täydet mutta räp ei?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Hieno huomio! Se korjataan!

Olisit kommentoinut erillisellä kommentilla, niin olisin muuttanut koosteeseen pisteet.

Muutan alle ulevaan uuteen koosteeseen.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #164

Huomasin heti painettuani nappia että noin olisi pitänyt tehdä. Pahoitteluni siitä. Voit ehkä poistaa komenttini?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sen verran pitää korjata tuossa koosteessa olevaa tietoa, että osallistujia olikin yhdeksän eikä kahdeksan. Tietyjen kysymysten oikeiden vastausten kokonaismäärät poikkeavat osittain tästä syystä myös ilmoittamistani lukumääristä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Miten muuten kiintoavainta voi säädellä?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Aivan, luin huolimattomasti. :-)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Korjattu kooste alla:

ANMARI yhteensä 12,5

TAO 0,5
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
PANOKISA 0,5
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
OMAISKUVA 0,5
HUUMEINTO 0,5
KASTROITU 1
RAVINTOAINE 0,5
TAUTOLOGIA 1

ARI yhteensä 14,5

PAR 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINO 0,5
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
RUISKUKKA 1
HURMEINEN 1
KASTROITU 1
KIINTOAVAIN 1
TAUTOLOGIA 1

JANNE yhteensä 8

TAO 0,5
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
VUOKSI 0,5
X 0
RUNOKISA 0,5
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
X 0
X 0
X 0
X 0
HOMOLOGOUS 0,5

JARI-PEKKA yhteensä 15

PAR 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINI 1
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
RUISKUKKA 1
HURMEINEN 1
KASTROITU 1
KIINTOAVAIN 1
TAUTOLOGIA 1

JUHO yhteensä 6,5

RAP 0,5
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
VUOKKO 0,5
X 0
X 0
X 0
TYPÖTYHJÄ 1
X 0
VIIMEINEN 0,5
X 0
X 0
X 0

OLLI yhteensä 14,5

PAR 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINI 1
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
RUISKUKKA 1
HURMEINEN 1
KASTROITU 1
HALLINTOALA 0,5
TAUTOLOGIA 1

RISTO yhteensä 12,5

TAE 0,5
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINI 1
YTYEHTA 0,5
TYPÖTYHJÄ 1
POISKUTSU 0,5
VIIMEINEN 0,5
AROIMPALA 0,5
KIINTOAVAIN 1
TAUTOLOGIA 1

SEIJA yhteensä 15

PAR 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINI 1
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
RUISKUKKA 1
HURMEINEN 1
KASTROITU 1
KIINTOAVAIN 1
TAUTOLOGIA 1

TUOMO yhteensä 15

PAR 1
ISIS 1
AIRISTO 1
ELDANKA 1
STALLARI 1
JOKERI 1
SUVEREENI 1
MONOKINI 1
EHYEHKÖ 1
TYPÖTYHJÄ 1
RUISKUKKA 1
HURMEINEN 1
KASTROITU 1
KIINTOAVAIN 1
TAUTOLOGIA 1

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

On kiva saada hyvät pisteet ja on kiva lukeutua Seijan ja Jari-Pekan sarjaan, mutta:

Kaikkein palkitsevin juttu oli tunne, jonka koin eilen illalla Karjalantien ja Kaukopäänkadun risteyksessä ymmärtäessäni vihdoin kuutostehtävän! Olin jo jumittunut harmittelemaan ajatteluani häiritseviä lainausmerkkejä, mutta onneksi tajusin ensin riisua sanan sitaateistaan ja kohta siirtyä miettimään vain sen aihiota sellaisenaan.
Juoksu, tuoksu - villi tuoksu voisi olla vaikkapa parfyymipullosta tulvahtava aistimus? Elokuu, hokema, sokeri, pokeri... jokeri.

En kokenut heureka-elämystä, vaan ryhdyin etsimään selitystä villille, siis "villille" jokerille. Ja sehän löytyi!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Koko kisa tökki, mutta hurmeinen välähti ihan itsekseen kun vilkaisin aihiota edes miettimättä vaihtoehtoa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Hurmeisia taisteluja on käyty varsinkin miekkojen ja keihäiden kaudella, joten epäilin että näinä hybridisotien aikoina ratkaisusana olisi jotain modernimpaa. Mutta jos digikaudellakin voi vainolaisen hurmehella peittää maan, niin onpahan sekin nörtti pelistä pois.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #178

Ihmettelin pienenä millainen hella se hurmehella on, mutta nähtyäni telkkarista ensimmäisen kerran Tuntemattoman Sotilaan ajattelin, että se on varmaan se soppatykki.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Seija tökkivästi täydelliseen suoritukseen, kuten niin usein ennenkin!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #192

Minkäs sille voi että ajatteleminen on aina niin raskasta. Jokerikin olisi pitänyt välähtää heti kun mietin villiä korttia, mutta kun ei.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #193

Pitäähän sitä aina yksi jokerikysymys olla mukana.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #194

Mutta kun hämäläiselle tuli ensin vain tennis mieleen ja pokka vasta seuraavana päivänä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #196

Minulle tuli jokeri ensimmäisenä mieleen, mutta nuo " " merkit eivät siihen minusta sopineet, villikortti on villi ilman lainausmerkkejä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #197

Tuota mietin, mutta toisaalta "villi" tarkoittaa ylivilkasta tai villieläintä j.n.e. Korttipelissä se kuitenkin on kuvainnollinen ilmaisu.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Minä arvasin, että olisi pitänyt petrata (-;
Kuohituksi härän tiesin, mutta...
Onnittelut voittajille.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuo "ytyehta" oli sinulta hyvä uudissana!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Impala on antilooppi, mutta mikä aroimpala on?:)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #183

Olisiko se sitten kastroitu impala?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #185

Hyvä keksintö kuitenkin siitä aihiosta.

Käyttäjän anmarisalmela kuva
Anmari Salmela

Onnex olkoon voittajille!

Ja kiitokset Juhalle kivasta kisasta ja tuomaroinnista.

Kai pronssiakin saa tuulettaa...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Toki toki, ja sinulla oli hienoja omaperäisiä oivalluksia, jotka jokainen voi lukea kommenttiosiosta.

Käyttäjän anmarisalmela kuva
Anmari Salmela

Tarkoituksena panna joskus paremmaksi ;)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #176

Tuo viitannee vastaukseesi tehtävässä numero kahdeksan?

Käyttäjän anmarisalmela kuva
Anmari Salmela Vastaus kommenttiin #177
Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onnittelut voittajille, on tuo i ja o niin lähekkäin, että on mennyt väärin, mutta kyllä hopeakin kelpaa:) Kirjoitusvirhe siis.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olet siis suoritukseltasi myös kultamitalistien joukossa, mutta en viitsi muuttaa enää koostetta. Olkoon tuo "opetukseksi" näppäintarkkuudesta tällä kertaa. Minunkin piti kerran kirjoittaa asiakkaalle "puhtaustestien tulokset osoittavat, että ..." ja kirjoitin vahingossa "pihtaustestien tulokset osoittavat..." U ja I ovat myös vierekkäin näppäimistöllä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kuten jo mainitsin, ei haittaa, oma moka. En edes ottanut kopiota joten vaikka olisit pyytänyt tarkastamaan kirjoitusvirheet ei välttämättä olisi löytynyt, kuin koostamalla kokonaan uusi lista. Minua ei harmita olla Ollin kanssa hopealla.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Zen painottaa vahvasti meditaatiota --- ja omakohtaisen tietämyksen kehittämistä, jotta sitä voidaan käyttää hyväksi arkielämässä. --- Zen-harjoituksessa oleellista on asettaa oppilaan omasta harjoituksesta tuleva ymmärrys kirjoitettuja opetuksia merkittävämmäksi." (Wikipedia)

- Ilmankos minulle tuli verbaalivisaa ratkaistessani zeniläinen olo!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Miten kuvailet zeniläistä olotilaa viidellä sanalla?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Otin osaa Juhan verbaalikisaan, yes!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kohdalla sähkölaitoksen
sain elämänpolkuuni taitoksen.

Viisisanainen ote on Juice Leskisen laulusta "Do the stönö". Meditaatio on varsin tasaista tekemistä, mutta joskus siihen liittyy valaistumisen hetkiä, ja verbaalivisaa ratkottaessa ne ovat tietysti hyvin merkittäviä. Arvatenkin myös paikka, jossa kyseisen sätkyn saa, jää mieleen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Juhoa ei vielä ole näkynyt kommentoimassa, mutta pitäisi sopia kuka laatii kisan kahden viikon päästä.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

En ole ehtinyt aiemmin kommentoimaan.

No omasta suorituksestani ei ole paljoa sanomista. Tuo ehyehkö olisi vielä ollut lähetettävä mutta en sitäkään ehtinyt.

Yritettiin tyttären kanssa laittaa vanhaa HP DesignJet 800 tulostinta kuntoon. Ei vielä onnistunut mutta hänelle sillä olisi käyttöä vaikka kaavojen tulostuksessa. Yli metrin levyiselle paperille saa kaavoja vähemmällä teippaamisella.
No, näyttää siltä, että joutuu vielä ainakin jostain etsimään kohtuuhintaisen HPGL2-kortin. Diagnostiikka näyttää korttivirheeltä mutta ei kerro, onko vika kovalevyssä vai muistissa vai itse kortissa. No, harjoittelu jatkuu.

En ole vielä valmis ottamaan tehtävää kahden viikon päästä. Arvelisin, että aikaisintaan josku marraskuun puolivälin jälkeen.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Kuten sanottu, mulla on pari tehtävästöä odottamassa. En ole vielä ihan varma, kumpi viikonloppu olisi parempi, ensi vai sitä seuraava, mutta jompikumpi järjestyy. Onko porukalla mielipidettä? Siis jos meikäläisen tehtävät kelpaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kyllä kelpaa, mutta jos suinkin selviän flunssasta olen ensi viikonloppuna poissa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #202

Okei. Mitäpä olisi kilpa ilman Seijaa, joten kahden viikon kuluttua on parempi. Ja Ari näyttää olevan samoilla linjoilla. Ja paranemista Seijalle!

Jos siis Juha haluaa huilata, tai siis olla kisassa mukana ensi kerralla, palaan luultavasti asiaan vajaan kahden viikon kuluttua. Jos tulee este, tiedotan siitäkin jollain konstilla.

(Tai jos Juhalla on intoa jatkaa laatijana, toki sekin sopii.)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #204

Tässä pikakisa: vela + 7 ei häävalssissa :)

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #205
Käyttäjän anmarisalmela kuva
Anmari Salmela Vastaus kommenttiin #204
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #204

Sovitaan alustavasti sitten, että Olli tekee kahden viikon kuluttua.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #209

Juha, huomaatkohan tämän kommentin? Pystyisitköhän sittenkin pitämään kisan ensi viikonloppuna? Minulla on kehkeytymässä taas sellaisia mökkisuunnitelmia, joihin kisaisännyys ei oikein sovellu.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #211

Asia on sovittu. Vaikka vastasinkin jo erilliseen blogiisi asiasta, niin vastataan nyt vielä tähänkin, jos joku muu kilpailija sattuu sen täältä bongaamaan, niin ei ihmettele sitten.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ei tiedä oikein sanoa viikkoa eteen, mutta minulle käy vaikka pariviikkoa menisi ilmankin kisaa. On sieniä vielä metsät täyteen ja muuta syksyyn liittyvää, vaikka veneen sainkin tänään suojaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #203

Juu, joka toinen viikko riittää mainiosti, kiitos. Syysaskareita on varmaan kisaisännilläkin, ja ovat muulloinkin laatimisen lisäksi päivystämässä viikonloppuinaan.

Puheenaiheeseen liittyvää

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset